United States or Kosovo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jaa, se on totta, sanoi tuomari, ehkä on syytä lukea se lausunto, jonka herra tohtori ja ritari on antanut tuomiokapituliin kappalaisen Helanderin toimista yleensä ja erittäinkin hänen viime juhannuksena pitämästään saarnasta. Onko se siellä? kysyi rovasti säpsähtäen.
He leikkivät lautapeliä tai shakkia, ja lautapelissä paashi kyllä välistä voitti kuninkaansa. Taikka kertoeli kuningas, milloin oli erittäin ilomielellä, viattomia juttuja, joita hänen muistissaan olikin yllin-kyllin; esimerkiksi komeasta saarnasta, jonka hän hääretkellään oli kuullut Berlinin hovin kirkossa.
»Mutta hyvä ja palvelevainen hän on», huomautti rovasti. »Ja sen minä sanon teille, että on hänessä muutakin kuin arkuutta ja myöntyväisyyttä. Salon lapsessa on tarmoa, siitä olen jo oireita nähnyt.» Rovasti oli oikeassa. Se ilmeni kohta Heikin ensi saarnasta. Ujous oli silloin hänestä kadonnut, hellyys ja hiljaisuus oli kaukana. Hänen puheessaan oli pontta ja voimaa.
Kun yhdessä palasimme kirkosta, lausui Gottfried: "Sotahuuto on siis viimein kajahtanut! Susi on karannut T:ri Lutherin omaan laumaan, ja paimen on herätetty. Sotahuuto on kajahtanut, Elsa, mutta taistelo on tuskin alkanut." Ja kun kerroimme saarnasta äidin-äidillemme, sanoi hän: "Tämä soi minusta, lapseni, niinkuin vanha tarina lapsuudestani.
Ja kun Liisa näki, missä reilassa Olli kotihin tuli, niin purskahti ensin itkemään, mutta kun oli aikansa itkenyt, niin rupesi hän torumaan. Mutta ei Olli kuullut mitään. Hän oli nyt niin onnellinen, ett'ei hän pitänyt lukua lainkaan Liisan saarnasta. Hän naureskeli vain, ja pyysi Liisan säästämään saarnansa seuraavaan päivään, että hän kerkiäisi saada korvansa auki.
Että hänen sointuva, hopealle helähtävä äänensä hänelle tässä on suureksi avuksi, sitä ei tarvinne mainitakaan. Spurgeonilla oli tekstinä 40 psalmi. Valitettavasti meni minulta puuttuvan kielentaitoni vuoksi paljon hukkaan. Sittenkin tunsin mieleni saarnasta suuresti ylennetyksi.
Mutta olkaamme nyt rahvas. Ihminen ei tunne kunnioitusta ihmistä kohtaan eikä hänen henkensä ole saanut kehoitusta pysyä kotona ja asettua yhteyteen sisäisen valtameren kanssa. Hän lähtee kaukaisiin maihin anelemaan lasillista vettä toisen ihmisen säiliöstä. Meidän täytyy kulkea yksin. Minä pidän hiljaisesta kirkosta ennen jumalanpalveluksen alkua enemmän kuin mistään saarnasta. Kuinka kaukaisilta, kuinka kylmiltä ja kuinka puhtailta näyttävät ihmiset, joita jokaista pyhäkön raja-aita ympäröi. Niin istukaamme alati. Miksi ottaisimme päällemme ystävämme, tai vaimon, tai isän, tai lapsen viat, sen johdosta, että he istuvat lietemme ääressä tai sanovat olevansa samaa verta? Kaikilla ihmisillä on minun vertani ja minulla on kaikkien ihmisten verta. En sen vuoksi tahtoisi omaksua heidän ärtyisyyttään enkä typeryyttään, en edes siinä määrin, että sitä kannattaisi hävetä. Mutta eristäytymisemme älköön olko koneellinen, vaan henkinen, sen on nimittäin tultava mielenylennykseksi. Aika ajoittain näyttää koko maailma olevan salaliitossa kyllästyttääkseen sinua tärkeillä pikkuseikoillaan. Ystävä, asiakas, lapsi, sairaus, pelko, puute ja armeliaisuus, kaikki ne yhtä haavaa koputtavat huoneesi ovelle ja sanovat: »Tule ulos luoksemme.» Mutta pysy paikallasi; älä mene heidän hääräilevään joukkoonsa. Niukalla uteliaisuudellani valmistan ihmisille tilaisuuden ikävystyä minuun. Ei kukaan ihminen voi tulla minua lähelle, ilman että annan siihen aihetta. »Mitä me rakastamme, se on meillä, mutta kaihotessamme me riistämme itseltämme rakkauden.» Ellemme voi yhdellä harppauksella kohota kuuliaisuuden ja uskon pyhyyksien tasalle, voimme ainakin vastustaa kiusauksiamme. Nouskaamme sotajalalle ja herättäkäämme Thor ja Wodan, rohkeus ja lujuus saksonilaisissa rinnoissamme eloon. Tämä tapahtuu meidän matalamielisenä aikanamme aina kun puhumme totta. Lopeta tuo valheellinen vieraanvaraisuutesi ja valheellinen myötätuntosi.
Turkit lämmittivät ja unonen tuli lämpimän kanssa. Topias luki ehtoosiunauksensa ja nukkui. Palatessaan aamulla kirkosta meni hän Simon luokse, mutta tämä ei ollut kotona. Kun Topias tuli puolipäivän saarnasta, nukkui Simo niin sikeästi, ettei herännyt, vaikka Topias häntä pudisteli ja huuteli hänelle korvaan. Vasta iltakirkosta tultuaan sai Topias hänet hereille ja ylös.
Hän läksi mamman ja Uunon kanssa kirkosta kotiin ilman Johannesta, jonka täytyi ajaa ensin rovastin luo ja ottaa sieltä posti. Kun he läksivät, rupesivat he kohta puhumaan saarnasta. Uunonkin mielestä tuntui tämä saarna vähän oudolta, se ei ollut hänestä ollenkaan saarnan näköinen ja sentähden hän ei voinut sanoa oliko se hyvä vai huono.
«Minä olen pitänyt häntä tämän uuden ajan apostolina, niiden kummallisten uusien oppien harrastajana, joita rupee levenemään meidänkin maassamme», sanoi apulainen; «mutta se, joka näin saarnaa kuin tämä, ei saata Jumalan oloa kieltää«. «No mitäs Kärmälä piti saarnasta?« kysyi kirkkoherra kääntyen talonpoikaan, joka hänen vieressänsä kulki. «Kylläpä se pani ihmisen ahtaalle«, vastasi ukko.