Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Hieno aamukaste viipyi vielä yhtä hienojen verkkojen silmukoissa ja solmuissa, ja, kun nouseva aamu-aurinko näihin jakeli suopeita säteitänsä, kimeltelivät pienet siistit verkot monenlaatuisimmilla väreillä.
Tällä lyhyellä rukouksella vahvistettuna tunsi tämä hurskasmielinen mies, ettei hänen sydämensä rauha ollut häntä jättänyt. Hän heittäysi olkivuoteelle ja rauhallinen uni hirmukuvitta ja unelmitta sulki hänen silmänsä. Nouseva aurinko peitti ensimäisiä säteitänsä holvin vahvain rautakalterien läpi vangin hopean valkeaan päähän, kun hän heräsi virkistävästä unestansa.
Minä luulen, että sen lauluun olivat yhdistettyinä kaikki nämä asiat. Vielä kerran katsahdin vainajaan. Lännen mereen laskeuva aurinko heitti kultaisia säteitänsä Emmin kasvoille. Ne olivat vielä kuni elossa olevan.
Yksinäisyys eipä illoin Mulle ikävyyttä tuo: Ukko kun mua katsoo silloin, Säteitänsä minuun luo. *Kanonada*. Mitä hän nyt laulaa tuolla? *Mogrebina*. Hän laulaa, että kuun ukko katselee häntä. Eikö se ole hirmuisen kaunista? *Kanonada*. Mutta, hyvä Roosa, eihän nyt voi olla kuutamoa kirkkaalla päivällä. Ei aurinko vielä ole oikein laskeunut. *Mogrebina*. Niin, näetkös.
Yöllä istui Paavo majan vieressä, puron rannalla. Kapineiden seassa, joita hän kantoi tupessa vyöllään, oli hänellä myöskin ongenkoukkuja ja siimoja. Niillä sai hän joukon nieriäisiä, jotka hän, taitavana kalastajana, aamupuolella valkeaa tehtyänsä, paistoi. Kun aamu-aurinko oli noussut ja lähetti säteitänsä rämeen ylitse, lähestyi Paavo pientä majaa.
Näkevä olet hänet autuaana, hymyileväisnä kukkulalla vuoren.» Ma hälle: »Rientäkäämme, Opas hyvä! En enää väsynyt ma ole lainkaan, ja huomaan, että vuori luo jo varjon.» Hän vastasi: »Me tänään kiipeämme niin paljon kuin vain jalka jaksaa; mutta on asemamme toinen kuin sa luulet. Taas Päivän, joka törmän taa nyt peittyy, niin ettet enää säteitänsä taita, saat nähdä ennen kuin me vuorell' ollaan.
Näkevä olet hänet autuaana, hymyileväisnä kukkulalla vuoren.» Ma hälle: »Rientäkäämme, Opas hyvä! En enää väsynyt ma ole lainkaan, ja huomaan, että vuori luo jo varjon.» Hän vastasi: »Me tänään kiipeämme niin paljon kuin vain jalka jaksaa; mutta on asemamme toinen kuin sa luulet. Taas Päivän, joka törmän taa nyt peittyy, niin ettet enää säteitänsä taita, saat nähdä ennen kuin me vuorell' ollaan.
Aurinko oli noussut tunturin yli ja heitti säteitänsä sänkyyn, jossa Anders makasi. Talonpoikaistaloissa alkoi vilkas elämä, miehet menivät työhön, koira pudisti kahleitansa, työvaunut rätisivät tiellä; mutta Marit ei kuullut mitään. Hän istui liikkumatta Anders'in sängyn vieressä. Pihalla seisoivat rengit ja piiat juttelemassa, he eivät ymmärtäneet mikä emäntää vaivasi tänä päivänä.
«Se olisi ollut velvollisuuteni, ja jos olisin sitä seurannut, ei täällä olisi nähty semmoisia kuin nyt«. Näin juttelivat vanhukset. Mutta kamarissaan istui Maria akkunan ääressä silmäillen ulos järvelle, jonka pintaa pitkin aurinko säteitänsä levitti. Maria oli yksin. Hänen silmäripsissään välkkyi nyt kirkas kyynele.
Kello on jo lähes 8 ehtoolla. Me kiiruhdamme heidän edellään Turkuun. Päivä on ollut jotenkin lämmin. Syys-aurinko on aina väliin heittänyt helliä säteitänsä hattarapilvien välistä. Ihmiset ovat tänään tehneet töitään niinkuin aina ennenkin, mitään pahaa aavistamatta. Majuri, Maria ja Anna ovat kukin nousseet iloisella mielellä varhain, niinkuin heidän tapansa aina on ollut.
Päivän Sana
Muut Etsivät