Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Millaista orjuuden elämä siellä oli, siitä antaa Räikkönen kyllä kauhistavan kuvan sekä "Elämäkerrassaan" ja muistoonpanoissaan "Orjuudesta ja vapauttamisen ajasta", mitkä kirjoitukset ovat yksityisen hallussa täällä Helsingissä, että runossaan "Entisestä ja nykyisestä elämästä". En voi olla todistukseksi tuon ajan kurjuudesta tähän painattamatta paria otetta runosta.
Olivatpa nyt nämät syyt Juteinin hakemuksen hylkäämiseen mitkä tahansa, tosiasiaksi jää, että Juteinia ei hallituskonseljin kielenkääntäjäksi otettu, vaikka hän siihen aikalaisistaan ansiokkain ollut olisi; hänet päinvastoin »pudotettiin tika-puilda», kun hän »köyhyydessä koki leipää kohden kuroitella», niinkuin hän katkerana laulaa runossaan »Runolaisille Suomessa, kirjoitettu leiwättömyydessä» eli kaiketi juuri tähän aikaan, vaikka se vasta v. 1816 on ilmestynyt painettuna runovihkoon »Waikutuksia Suomalaisen sydämessä». Tämä runo on selvänä todisteena hänen mielialastaan näihin aikoihin.
Kaarlo Kramsulla ei ole mitään sellaista. Hänen runossaan ei ole lasta ollenkaan, vaan yksinomaan miestä, jonka tämä hetki ei ole toivottavampi kuin toinenkaan: hänellä ei ole mitään syytä huutaa, koska hänellä ei ole syytä juuri nyt huutaa enemmän kuin ennenkään. Hänen elämänsä on aina ollut yhtä toivotonta. Runo Onnensa etsijä soinnuttaa edelleen samaa mielialaa.
Runossaan Haihtumaton muisto hän sanoo nimenomaan olevansa kokonaan epätietoinen siitä, onko se »iloinen vai suruinen». Hän tietää vain, että se seuraa häntä kaikkialle, että hän ajattelee sitä, jos hän puhuu muiden kanssa tahi muita kuuntelee.
Runeberg on se »jättikannel», jonka kaikuessa hän kaikkien ammattitoveriensa puolesta nöyrästi tunnustaa: »Meilt' ääni vieno maahan vaipuu.» Ja runossaan Runebergin muistoksi 6 p. toukok. 1878 hän tekee tässä suhteessa täydellisen esteettisen uskontunnustuksensa. Hän alkaa siinä alusta.
Runossaan Santavuori hän sanoo sen vielä selvemmin julki kuolevan talonpojan suulla, alla kylmän, kimaltelevan tähti-yön.
Mikä on syynä siihen? Eikö olekaan enää Suomen kansalle »kauniimpi orjan elämää kuolo hirsipuussa?» Mutta entä sitten, jos välkähdys seuraisikin! Runossaan Uusi aika hän sammuttaa viimeisenkin tähden aatteelliselta taivaaltaan.
Mauchlinen kaupungissa oli tähän aikaan summa kuusi kaunotarta, jotka kaikki Burns luettelee nimeltä eräässä runossaan. Mutta "kaikkien näiden helmi" oli Johanna Armour. Tähän neitoon Robert Burns rakastui, joutuen sittemmin läheisiin suhteisiin häneen. Ankara isä ei tahtonut tietää vapaauskojasta vävykseen.
Mikä voi tällainen muisto ihmisellä olla? Hyvä, ettei tekijä sano sitä, sillä juuri täten hän saavuttaa sen traagillisen vaikutuksen, jota yllä tarkoitimme. Eikö sitten ole olemassa mitään lääkettä, mitään parannuskeinoa kurjalle kuolevaiselle hänen elämäntuskassaan? On, vastaa Kramsu runossaan Lohdutus, on yksi, nimittäin: pullo.
Lähin naapurimme oli Runebergin runossaan laulama eversti von Konow, joka asui luonnonihanassa Västanvikissa. »Hänen korpraalistaan» ei merkkiäkään näkynyt, ehkäpä häntä ei koskaan ole ollutkaan, ei ainakaan tiedetty häntä tiedustella, mutta tuo pitkä, laiha ja alinomaa kiroileva ukko Konow, jonka ylähuulta koristi paksu kerros kotona viljeltyä ja kotona valmistettua nuuskaa, hänet näen vieläkin ilmielävänä edessäni.
Päivän Sana
Muut Etsivät