Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Mutta joku kannattaja, joku korkkivyö täytyy kuitenkin olla kuolevaisella, ellei hänen mieli mennä aivan umpisukkulaan. Kaarlo Kramsu on siitä selvästi itsetietoinen, kuten hänen runonsa Aatteet kyllin osoittaa.
Hän voi olla varsin hyvä ihminen, ja hän voi kirjoittaa parhaimmat runonsa hyvin huonoista ihmisistä; hän ei tahtoisi valoakaan loukata, mutta hänestä on hauska kuvata murhaajia. Toisessa runolajissa sitävastoin kirjoittaja ei asetu toisen oloihin, vaan hän kertoo omat ilonsa ja surunsa, puhuu oman sydämensä ja sielunsa pohjasta.
Jotkut naineet kirjailijat viimeistelevät teoksiaan vaimonsa taikka miehensä avulla. Toisilla on joku muu uskottu, usein sekin taiteilija, jolta pyytävät huomautuksia. Eräästä runosepästä kerrotaan, että hän viimeistelyssä luki runonsa palvelijalleen ja pyysi hänen lausuntoaan, jonka mukaan usein teki korjauksiakin.
Samaan kansanrunon omituiseen tapaan laati Korhonenkin runonsa, siinä toki vähän eroma, että mielellään pisti sananlaskuja ja muita vertauksia runonsa suolaksi eli ytimeksi.
Hän siinä vaikeroi synnytystuskissaan, ja Nero on osunut löytämään hänen valituksilleen varsin sopivan muodon ehkä siitä syystä, että hän itse tuskassa synnyttää jokikisen runonsa... Välistä minun käy häntä sääli. Kautta Polluxin! se mies on kummallinen sekoitus! Tosin Kaligulakin oli päästään sekaisin, mutta ei hän toki tällainen kummitus ollut."
Ehkä hän sen itsekin huomasi, sillä hänen »Aino» ja »Undine» näytelmänsä jälkeen, ei niitä enää tullut. Sen sijaan hänen runonsa ovat hyvin hienoja. Vielä niin myöhään kuin v. 1916, jolloin maailmansota jo oli raivonnut pari vuotta, lähetti hän minulle juuri hiljattain ilmestyneen runokokoelmansa, mutta sodan takia oli kirjevaihtomme aivan seisahtunut.
Kerran kun Ester tuli lastenkamariin, istui Sven, tapansa mukaan keskilattialla leveässä auringon juovassa ja lauleli: "Päivän kaikki säteet tulee Svenin luokse, ja pikku Sven istuu suuressa auringossa." Ester kirjotti muistiin tuon pikku runon ja pani sen talteen; hänestä oli niin kuvailevaa Svenille, sunnuntailapselle, onnenprinssille, että hänen ensimmäinen runonsa kertoi auringosta.
Tämän jälkeen, joka lienee tapahtunut jo 1820 luvulla, sai hän elää suuremman osan elämäänsä ruotuvaivaisena toisten armoilla. Huono kasvatus mainitaan saattaneen Ihalaisen nuorempana rikoksentekiäksikin, varkaaksi; mutta hänen runonsa näyttävät hänen sittemmin kääntyneen totisempiin ajatuksiin.
Mennessään Turkuun v. 1806 on hän arvatenkin poikennut synnyinpitäjäänsä Hattulaan, missä lääninrovasti Polviander kauan sairastettuaan on heittänyt henkensä, ja nähtävästi on Juteini silloin laulanut rakkaille »Hattulaisille» syvää kaipausta osottavan, kauniin runonsa »Prowastin Polwianderin muistoksi».
"Sellainenhan minun arenani on," vastasi Petronius huolettomasti, "ja minua huvittaa tietää, että olen paras sen gladiatoreista. Näithän nyt kuinka kävi. Vaikutusvaltani kasvoi taas tänäkin iltana. Nyt hän lähettää minulle runonsa rasiassa, joka lyödäänkö vetoa? on hyvin korea ja hyvin mauton. Lääkärini saa sitten säilyttää siinä vatsalääkkeitäni.
Päivän Sana
Muut Etsivät