Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Ensimäinen sana, jonka hän lapsena lausui, oltuansa vuoden tässä matalassa maailmassa, oli "Kuu". Kahdeksan vuotta myöhemmin kirjoitti hän ensimmäisen runonsa kuulle; tuon sittemmin niin kuivaksi ja runottomaksi muodostuneen elämän aamu oli ainoastaan kuutamossa haaveksivan suloinen unelma.
Toivo kuitenkin kyti, toivo saada kerran omistaa tuo ihana olento, jota hän aina oli ylimpänä ihanteenaan pitänyt ja jolle hän runonsa oli sepittänyt.
Järvi, jota ruvettiin kutsumaan Jormasjärveksi, on kuulema vieläkin rajan takana sen niminen. Vanha laulu ja soitto ovat vieläkin kunniassa tuon järven ympärillä, ja siellähän se on Lönnrotkin, täältä sinne neuvottuna, saanut parhaat runonsa. Eräs tämän suvun haara palasi tänne takaisin isonvihan aikana Venäjälle vietyjen sieltä karanneiden kanssa ja asettui tähän autioksi jäänyttä taloa asumaan.
Näistä ja monellaisista muista merkillisistä tapauksista, joista muut kansat tavallisesti suusanoilla seuroissa tarinoivat, Suomen talonpoikainen rahvas ei niin ilman paljo jaarittele, ettei enemmin tahtoisi niistä joita kuita runoja eli lauluja kuullaksensa. Semmoisista aineista teki Korhonenkin enimmät runonsa, vaikkei niin, ettei olisi muihinkin pystynyt.
Palasi sitten Kuopioon ja lienee viimeiset aikansa vuokramiehenä kuljettanut tavaroita Toivalan ja Kelloniemen välillä. Hän kuoli Kuopiossa 4 p. toukok. 1855. Vesillä liikkuissansa heräsi savolaisessa runon into: eräänä kauniina kesäyönä laivankannella istuessaan ja luonnon ihanuutta katsellessaan hän teki ensimmäisen runonsa.
Kansanrunoilia Pentti Hirvonen oli kotoisin Niemisen kylästä Rääkkylän pitäjässä ja syntynyt v. 1826. Kauvemman aikaa oli hän maakauppiaana Rääkkylän kirkonkylässä. Hänen toinen tähän painettu runonsa "Professori Lönnrotista" näyttää osoittavan että hän sitä ennen oli kuljeksinut muuallakin Suomessa, Kajaanin puolella.
Työtä ja vaivaa ei kyllä ole säästetty, mutta Frödingiä tunteva lukija on luultavasti oleva kanssamme yhtä mieltä siitä, että hänen runonsa ovat mitä vaikeimpia kääntää vieraalle kielelle.
Kuulkaa, onhan teillä siellä se hänen kesällinen runonsa, se olisi sopiva lukea jossain meidän iltamassa, mutta hän ei löydä sitä papereistaan. Jos se on teillä tallella, niin lähettäkää siitä kopio. Siihen voisi vaikka sepittää sävelen ja laulaa sitä.» Sinähän otit sen minulta, Kaarina, kai se on sinulla? kysyi Naimi. Kyllä kai.
Risto kokee lohdutella häntä sekä itseään, ja kertoo kirjoittaneensa nyt juuri kauniin runoelman tulipalosta, jonka hän on verrannut tulta suitsuavaan vuoreen ja kaikkia tuhoja tekevään pyrstötähteen, joka tuo hirmuista kostoa kurjalle ihmiselle ja käyttää tulen petollisia henkiä palvelijoinaan; runonsa toivoo Risto saavansa myödyksi köyhän nikkarinlesken hyödyksi.
Muita elämäkerrallisia tietoja ei ole onnistunut hänestä saada, joka seikka ompi sitä enemmän valitettava, koska hän niistä parista runosta päättäen, jotka ovat säilyneet, näyttää olleen samalla kertaa aikansa taitavimpia runoniekkoja sekä järkevä ja yleistä hyvää harrastava mies. Hänen runonsa osoittavat myöskin hänen olleen luonteeltaan leikillisyyteen taipuva, niinkuin usein Suomen talonpojat.
Päivän Sana
Muut Etsivät