Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Tuop' on piika pikkarainen, raataja rahan-alainen, kantoi kutsut kuusialle, keruhut kaheksialle. Kutsui kaiken Pohjan kansan ja kaiken Kalevan kansan, nuotki hoikat huonemiehet, kaitakauhtanat kasakat. Yks' on aino Ahti poika, senp' on heitti kutsumatta. Yhdeskolmatta runo
Jos »ilma» tässä edustaa ajatusmaailmaa yleensä ja »vesi» tunnemaailmaa, jää »rauta» nähtävästi fyysillisen maailman edustajaksi. Mutta koska raudansynnyssä Ilmarinen näyttelee pääosaa ja Ilmarisen avain on jo löydetty, on selvää, että rauta yhtä hyvin kuin tuli symbolisoi jotakin älynvoimien tuotetta eli ilmennystä. Rauta, sanoo runo, on tulen nuorempi veli, läheistä sukua hänelle:
Kuku illoin, kuku aamuin, kerran keskipäivälläki, ihanoiksi ilmojani, mieluisiksi metsiäni, rahaisiksi rantojani, viljaisiksi vieriäni!" Kolmas runo Vaka vanha Väinämöinen elelevi aikojansa noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. Laulelevi virsiänsä, laulelevi, taitelevi.
Onkin runo jo Savon tienoilla ja vielä enemmin Hämeessä alkusomuudestansa poikennut, jonka tähden ei ollenkaan ole ihme, Korhosenkin runot sanasääntönsä puolesta ei parempia olevan, kuin mitä lapsuudesta kuuli kotiseudullansa laulettavan. Vielä virheen-alaisemmat, kun runonsa, ovat muut laulunsa viitteellisessä arvaannossa.
Vaiva vaivuttaa levolle, Vaiva vaivaapi uneni, Vaiva herättää valolle, Uuden päivän paistehelle. Vanha runo. Me leikimme usein tunteillamme. Me sytytämme uusia, kun vanhat haihtuvat, tahi toisin sanoen: me annamme uusien syntyä miettimättä mitä laatua ne ovat. Surulliset saavat meidät surullisiksi, iloiset iloisiksi. Tunteet ovat meille se Pyörtäjä-koski, joka vie meidät mukanansa. Ja miksikä?
Kuudesviidettä runo Sai sanoma Pohjolahan, tieto kylmähän kylähän Väinölän vironneheksi, Kalevalan pääsneheksi noista nostamavioista, tauista tavattomista. Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, tuo tuosta kovin pahastui.
Koetin haihduttaa näitä mietteitä mielestäni, mutta vaikka otin esiin monta mieltäkiinnittävää teosta, vanhaa ja uutta, historiallisia, runo- ja kertomuskirjoja, oli aina tuo isäni käsiala silmäini edessä. Ja kun viimein menin keittiöön takaisin, kysyin ensi sanoikseni setä Ebenezeriltä oliko isäni ollut hyvin teräväoppinen. »Aleksanderko?
Kun mainitsin tästä Ida Falbe-Hansenille, otti hän esiin erään vanhan kellastuneen paperin, jossa oli H. C. Andersenin omakätisesti kirjoittama runo ja nimikirjoitus, ja lahjoitti sen minulle muistoksi siitä kirjailijasta, johon olin niin ihastunut pienestä pitäen. (Se on nykyään N.
Turhaan olen koettanut saada tätä Tengströmin käyttämää kappaletta käsiini, joten on täytynyt painattaa runo edellisen mukaan, vaikka se varsinkin lopussa näyttää olevan kovin sekava; ainoastansa paikoittain olen voinut muuttaa säkeitten järjestyksen. Venäjällä veijo syntyi, Laps on kasvoi Karjalassa, Kasvoi vuotta kaksitoista Alla varjon vanhempainsa.
Mutta ennenkuin tiesin Minna Canthia olevankaan, oli se syöpynyt mieleeni. Sen nurkassa oli ennen vanhaan s.o. parikymmentä vuotta sitten punainen postilaatikko, johon pistin ensimmäisen silloiselle »Suomen Kuvalehdelle» osoitetun käsikirjoitukseni. Se oli jokin rakkauden runo, joka kyllä tuli perille, mutta jota ei koskaan painettu. Hetki oli jännittävä ja syövytti talon ulkomuodon mieleeni.
Päivän Sana
Muut Etsivät