Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Vaan se harmitti rovastia, että Santeri, hänen oma mökkiläisensä, oli sattunut Iivarin kanssa olemaan yksissä silloin Iivarin katoamisen aikana tai sen edellä. Rovastinnan povi oli kokonaan täysi siitä, että niin monenlaiset toimet sattuivat juuri nyt piispanluvun ja rovastin vihkiäisten kanssa samaan aikaan. Eikä voinut edes puhella kenenkään kanssa mielensä lievikkeesi.
Tämän sanoi Heta sellaisella tavalla, josta kuului, että hän tietää kuka se on, vaan ei tahdo sanoa. "Voi kuitenkin sellaista ihmistä," huokasi rovastinna. "Parempi olisi, että myllynkivi sidottaisiin hänen kaulaansa ja hän heitettäisiin meren syvyyteen." Näitä sanoja rovastinnan sanoessa tuli rovasti kyökkiin ja sanoi. "No jopa ne nyt lapset ovat saaneet kuivaa päälleen."
Jos hän siitä tulisi pois, niin tuskin hänestä olisi enää ihmiseksi, hän on siksi heikko kappale". "Hyvä Isä! Miksi niin?" kuului rovastinnan sanat ja silmät pyöristyivät renkaisilleen rävähtämättä katsomaan emäntään. "Siksi, että se on lapsi ja lapsena pysyy. Jos ei saa lapsena olla, se murtuu. Hän oli jo pyöräinorsilla jäädäkkö ihmiseksi miesvainajansa jättämismurheen aikana.
"Emme mitään", kuului Liisan lyhyt, päättävä sana, mutta Malla jatkoi: "Josko rovasti voisi jotakin, kun sillä on rovastia niin ikävä." Tämän sanoi Malla nähdäkseen vaikuttiko hänen sanansa rovastinnan kasvoissa mitään värettä siten nähdäkseen tietääkö rovastinna siitä kylällä liikkuvasta juorusta mitään.
Rovastinnan pullea muoto tuli levottomaksi ja hän sanoi päättävästi: "Minun kuitenkin täytyy päästä kiittämään Kaisaa vaikka läpi valkean... Voi, voi miten onnetoin olisinkaan, jos Aili minun ajattelemattoman tekoni tähden olisi tuonelan omana, mikä ilman Kaisaa niin olisi."
Sen nähtyään lähtivät ihan kuni kilpaa juoksemaan sinne ja rovastinnan luokse tultua Saimi otti rovastinnan helmasta hänen lihavan, lyhytsormisen kätensä ja puristi sen käsiensä väliin ja nojaten rovastinnan polveen, melkein syliin kumartuen sanoi: "mamma mamma."
Vötkötti vaan leposohvallaan selkäkenossa ja rykästeli enemmän haihduttaakseen rovastinnan ajatuksia kuin rykimisen tarpeessa ja ajatteli: Kyllä se on totta, että nuo akat ovat kaikki yhtä hupsuja. Eivät tiedä edes omasta arvostaan. Pappilan rouva lähtisi nyt mökin akkaa kiittämään. Vie ja vikise.
Ansaitsematon voitto, arveli hän itse. Oh, sanoi Rautio, teillä on kyky voittaa kaikkien sydämet. Elli hymyili, Niin, mutta ajatelkaa, että Isolakin tuli tutkinnossa laulun jälkeen ja löi minua olalle: »Olemmepa saaneet kerrassaan oivan kouluneiden, kun voi laulaa sekä koko- että puolinuotit», sanoi hän. Seuraavana aamuna matkusti Rautio; opettajatar oli luvannut viipyä viikon rovastinnan luona.
Elli oli entisensä, kun hän puhui ja innostui, aivan sama kuin ennenkin. Mitä opettajaan, herra Karlssoniin tulee, jatkoi hän, niin hän on rauhallisia, jotka mielipiteissään enemmän kuin puheillaan ja teoillaan vaikuttavat kansakouluasian hyväksi; muutoin kuleksii hän nyt naimisajatuksissa ja viettää häänsä syksyllä rovastinnan tyttären kanssa, joka on ollut rovastinnan luona nämät vuodet.
"Niin se on tosi se vanha sananlasku", keskeytti Jokilahden emäntä iloissaan, "löytää se luoja loukostakin. Kaisa kun jäi leskeksi, ei luullut päähän päivän pääsevänsä, vaan entisen rovastinnan turvissa eli sen ajan, kuin pellossa, ja eipä tunnu päivät pahenevan tästäkään lähtien".
Päivän Sana
Muut Etsivät