Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Hän alkoi siitä jo haaveksia, ja kohta valtasi hänet kokonaan hänen vanha toiveensa nähdä ympärillään kaksi pientä olentoa, pojan ja tytön. Hän oli aivan hullaantunut. Mutta Rosalien jutun jälkeen eli hän erillään miehestään.
Alituisesti antoi hän paronin, Jeannen ja Rosalien tunnustella sydäntään, jonka sykkimistä ei kukaan enää tuntenut, sillä niin syvälle oli se jo hautautunut hänen lihavuuttaan paisuneen povensa peittoon, mutta tarmokkaasti vastusti hän uuden lääkärin tarkastusta peläten, että hänessä löydettäisiin vielä toisia tauteja.
Ja kova suru siitä, että Paul näin itsepäisesti antoi etuoikeuden tuolle naiselle, särki hänen sydäntään. Hän toisteli sentähden alati: "Hän ei minua rakasta! Hän ei minua rakasta!" Rosalien tultua sisään sopersi Jeanne: Hän tahtoo nyt naida sen naisen. Voi, rouva, vastasi siihen hänen sisäkkönsä kiivastuen, ette maar' sit' salli. Herra Paul ei saa sit' luuskaa ottaa.
Vieläkään mitään käsittämättä jatkoi paroni: Minkä jutun? Minä en tiedä mitään. Silloin ratkesi toinen puhumaan ja sanoi ääntään hiljentäen: Sen sisäkkönne ... Rosalien jutun... Arvattuaan asian nousi Jeanne ylös ja lähti lapsi sylissään pois. Ja paroni lausui: Tulkaa likemmäksi. Ja hän osoitti miehelle tuolia, jolta hänen tyttärensä juuri oli noussut.
Useita ovia avautui ja ihmisiä tuli ulos, puseroihin puettuja talonpoikia, naisia korineen ja pikkuporvareja, lerppahatut päässään. Vihdoin huomasi hän Rosalien, joka tuli kantaen sylissään jonkinlaista valkoista kääröä. Jeanne tahtoi mennä häntä vastaan, mutta hänen jalkansa olivat käyneet niin hervottomiksi, että hän pelkäsi kaatuvansa.
Hän oli aivan erikoisesti mieltynyt juomaan kahvia puolittain keitetyn maidon kanssa, ja häneen olisi koskenut kovasti, jos hänen olisi täytynyt jäädä ilman tätä juomaansa. Siksi odottikin hän joka aamu kärsimättömänä Rosalien tuloa huoneeseen, ja heti kun täysi kuppi vain oli asetettu hänen yöpöydälleen, hypähti hän istualleen ja tyhjensi sen nopeasti, jopa hieman ahmienkin.
Samassa huudettiin hänelle ulkoa.. Se oli Rosalien ääni: Rouva Jeanne, rouva Jeanne, aamiainen on valmis. Hän juoksi suinpäin ulos. Hän ei ymmärtänyt mitään, mitä hänelle sanottiin.
Sanomaton, syvä ilo täytti hänen sydämensä, kavala ilo, jonka hän tahtoi salata mistä hinnasta tahansa, noita inhoittavia iloja, jotka nostavat punan kasvoille, mutta joista äärettömästi nauttii sielunsa sisimmässä sopessa: hänen poikansa jalkavaimo oli, näet, kuolemaisillaan. Notaari antoi Rosalielle tarkkoja tietoja ja Rosalien pyynnöstä lausui hän ne moneen kertaan.
Rosalien täytyi tulla ottamaan häntä käsivarresta viedäkseen hänet sieltä pois.
Hän oli nähnyt Rosalien portailla itkevän ja tuli ottamaan asiasta selkoa, sillä hän aavisti jotakin olevan tekeillä ja tytön varmaan jotakin puhuneen. Papin huomattuaan pysähtyi hän kuin naulattuna paikalleen. Väräjävällä, mutta levollisella äänellä kysyi hän: No, mikä on?
Päivän Sana
Muut Etsivät