Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Ja kun poissaolijasta oli julistettu sellainen kuoleman tuomio, jätettiin hän rauhaan; enemmän paikkakunnalliset tapahtumat vähitellen syrjäyttivät tuon tarkoin harkitun puheen aineen. Aniharva huomasi Robertin ulkomuodossa tai esiintymistavassa mitään muutosta, siitä lähtien kuin Gabrielle oli hänet jättänyt.
Isäni, elääkö hän?" hän huusi muutamille miehille, jotka tulivat häntä vastaan. Myöntävä vastaus seurasi, ja sitten miesten ilohuuto, sillä he olivat tunteneet Robertin. Sitten hän ei nähnyt eikä kuullut enempää, hän oli uupumuksesta ja mielenliikutuksesta vaipunut tunnottomana maahan. Kun Robert taas toipui, hän löysi itsensä isänsä sylissä.
Hän suuteli Gabriellea ja lausui toistamiseen rakkautta hehkuvan selityksensä siitä, miten onnellinen oli, ja meni sitten levolle. Robertin arvelu hyvin nukkumisesta kävikin toteen: hän nukkui rauhassa monta tuntia, ja herätessään hän tunsi yhä samaa elinvoimaa, kuin edellisenä iltana.
Robertin kasvot synkistyivät. "Tiedäthän, etten mielelläni tahdo vastaanottaa ketään täällä, ellei se ole aivan välttämätöntä. Eikö hän, jos hän todellakin haluaa minua kiittää, voi tulla meitä tervehtimään, tänä iltana esimerkiksi, tahi huomenna..." "Ei", keskeytti häntä Gabrielle vieläkin innokkaammin, "hänellä ei ole muulloin hetkeäkään aikaa.
Useimmat kyllä inholla heittivät lehden käsistään ja vakuuttivat, ettei kukaan kelpo ihminen kiinnittäisi mitään huomiota tuollaisiin häväistysjuttuihin, vaan se ei estänyt kutakin lukemasta "Trumpeten'ia" eikä Robertin nimeä joutumasta varjoon. Muutamat henkilöt tekivät keskenään suurimmalla luottamuksella toisiinsa hienoja viittauksia tunnettuun sananlaskuun: "Ei savua, jos ei tulta!"
"Mikä hänelle lie tullut?" ajatteli hän, "tuo ei ole luonnollista ... se on jotain ylenmääräistä ... kiihtynyttä ... oih, minä tiedän varmaan, että siitä seuraa kauhea käännekohta." Hän käveli koko ajan ääneti ja tarkasteli tuskallisesti Robertin liikkeitä ja kasvojen ilmeitä, sill'aikaa kun tämä, nojautuen Larssonin käsivarteen, puoliääneen keskusteli sairaan tilasta.
Hänen horjuva uskon-kantansa ei näet nyt enää ollut mikään salaisuus: se oli päinvastoin niissä piireissä, joita uskonnolliset asiat innostivat, pysyväisenä puheen aiheena, eikä tätä nykyä koko Ryforsin yhteiskunnassa ollut sitä henkilöä, jonka nimi niin usein olisi kuulunut kaikkien suussa, kuin Robertin, ei ollut ketään, joka niin usein olisi ollut milloin säälin, milloin moitteen aiheena.
Tuska ja tunnonvaivat saattoivat hänet epätoivon ja perikadon partaalle. Kuluneet vuodet kummittelivat herkeämättä hänen mielessään. Robertin kuva kalpeine kasvoineen, kärsivine katseineen, vainosi häntä, ei lempeänä ja anteeksiantava, kuten hän oli todellisuudessa, vaan katkerin mielin nuhdellen ja syyttäen kovista sanoista ja laiminlyödyistä velvollisuuksista.
Hänellä oli pari tiedossa, jotka hän oli aikaisemmin hylännyt, ja sitäpaitsi oli tämänpäivän Hufvudstadsbladet vielä tutkimatta: ehkä siinä oli jotain uusia ilmestynyt eilisten lisäksi. Hän kulki Robertin katua ja, tuntien kovaa janoa, mietti minne ensin pistäytyä juomaan. Silloin hän näki hämärässä suuren sinisen kyltin ja valkoiset kirjaimet.
Olihan aivan luonnollista, että viimemainittu seikka lisäsi sopusointuisuutta, joka nyt vallitsi heidän välillään, mutta pääasiallisin vaikutin heidän onneensa oli kuitenkin Gabriellen rehellinen pyrintö täyttämään velvollisuutensa Robertin vaimona.
Päivän Sana
Muut Etsivät