Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Robertin puheen päätyttyä syntyi salissa syvä, merkitsevä hiljaisuus, ja kokouksen jälestä sai hän usealta kädenpuristuksen seuraaman tai kyynelsilmin lausutun lämpimän kiitoksen. "Niin ei ole kukaan koskaan puhunut", sanoi eräs vanha työmies, joka oli tunnettu sosiaalisista ja kristillis-vihollisista mielipiteistään.
Ainoa, minkä voin toivoa, on, että hän olisi sinun kaltaisesi muussakin kuin ijässä", sanoi Bernfelt nauraen. Molemmat herrat heittivät nyt toisilleen jäähyväiset. Bernfelt lähetti terveisensä Robertin rouvalle, hänen käyntiaikansa määrättiin vielä kerran, sitten he erkanivat. Robert meni kotiinsa ja Bernfelt kiiruhti iloisena ja tyytyväisenä alas Drottning-katua.
Tullessaan sakaristoon, oli hänen mielensä ollut suloisesti liikutettu, ja hän oli toivonut, että kohtaus Robertin kanssa kiihdyttäisi häntä vieläkin enemmän, mutta sen sijaan oli tämän koko olemus vaikuttanut häneen hillitsevästi ja jäähdyttävästi.
Minä olen vielä keskellä taistelua ja näännyn väliin sen helteestä. Mutta minäkin olen kerran tuleva onnelliseksi..." Daniel pudisti päätään. Hän ei ollut tyytyväinen Robertin vastaukseen, hän tahtoi, että tämä tuntisi itsensä onnelliseksi nyt, juuri nyt, jos hän todellakin oli uudestaan syntynyt Kristuksessa... "Niin, en voi sille mitään", sanoi Robert lopulta vähän tylysti.
Gabrielle ei lähtenyt Ryforsista; tuon paikan jota hän kerran niin suuresti oli inhonnut, olivat vähitellen kaikki siellä kestetyt kärsimykset, muistot kaikista siellä päättyneistä taisteluista vähitellen painuneet niin syvälle hänen ajatuksiinsa ja mielikuvitukseensa, ettei hän enää voinut siitä erota. Ensi aikoina Robertin kuoleman jälkeen tapahtui Gabriellessa suuri muutos.
Hänen veljensä Roger sill'aikaa valloitti arabialaisilta Sisilian. Mutta Robertin mielessä syntyi vielä rohkeampia ajatuksia; hän alkoi sodan kreikkalaista keisarikuntaa vastaan muka auttaakseen erästä vallantavoittelijaa, mutta oikeastaan anastaakseen itse koko sen valtakunnan. Häntä seurasi puolisonsa taistellen hänen sivullaan ja poikansa edellisestä aviosta Bohemund.
Gabrielle ei vastannut; hänen päänsä vaipui Robertin olkapäälle ja hän purskahti itkuun. Robert veti hänet likemmäksi itseään ja silitteli kädellään hänen tukkaansa, hyväillen ja rauhoittaen. "Eikö totta, rakkautemme me sentään viemme mukanamme?" toisti hän useampia kertoja.
Keväämmällä avoveden tultua lähti Gabrielle Robertin suostumuksella ensi laivassa kotiansa kesää viettämään: Robert oli useamman kerran pyytänytkin vaimoansa tekemään niin. Elokuun lopulla palattuaan oli hän iloisemman ja terveemmän näköinen, ja puolisojen väli paranikin joksikin aikaa.
Mitenkä ankarana ja järkähtämättömänä hän oli esiintynyt tehtyään tämän päätöksen, hän, joka muulloin saattoi olla helläsydämmisyyteen asti lempeä ja myöntyväinen! Gabrielle oli nyt oppinut tuntemaan uuden Robertin, jota hän pelkäsi. Puoli kymmenen ajoissa tuli Robert kotiin.
Vaan kun hän uudelleen avasi silmänsä, seisoi Gabrielle yhä paikallaan ja katseli häntä aralla rukoilevalla katseella. "Sinäkö se todellakin olet?" kysäsi hän hiljakseen ja ojensi hänelle kätensä. "Niin", vastasi hän yhtä hiljaa, mutta koko hänen ruumiinsa tärisi ja kasvonsa olivat vielä kalpeammat kuin Robertin. Seurasi muutaman hetken kiusallinen vaitiolo.
Päivän Sana
Muut Etsivät