Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Hovijunkkari oli estänyt yhden pojista niin sanotun Souvari-Heikin pääsemästä ripille samalla kertaa hänen tyttärensä Helenan kanssa. Muut rippikoululaiset olivat rovastilta vaatineet Heikin puolesta, mutta ei ollut mikään auttanut. Rovasti ei ruvennut tekemään vastoin Helenan papan tahtoa.
Kun Järvelän Santra rupesi ihmistelemään, s. o. pääsi ripille ja alkoi ottaa vastaan kosimatarjouksia, rupesi Järvelän kartanolla yöllisiin aikoihin olemaan oikein kansanvaellus. Santra makasi, yleisen tavan mukaan, ruokapuodin päällä lutissa. Pyhäöinä saapasteli noita hiukan luhistelevia lutinrappusia tusinoittain naimahaluisia nuoriamiehiä.
Lasten tanssiaisissa matkaansaattoi hän pienille ihailijoillensa monta mustelmaista silmää ja paljon verenvuotoa nenästä ja kun hänen piti käymän ripille, oli hän jo ollut kolme kertaa salaisesti kihloissa täysikasvaneiden herrojen kanssa. Hän virnusteli kaikkein herrain kanssa ja kaikki häntä ihantelivat; myös oli ihailu tullut hänelle elämänehdoksi.
Jo hamasta nuoruudestaan hän oli kuulunut Grundtvigin piiriin ja istunut äitinsä kanssa Vartovin kirkossa Köpenhaminassa tätä suurta oppi-isää kuulemassa. Ollessaan Köpenhaminassa keväällä 1865 kirjoitti hän miehelleen: Eilen nuoret täällä pääsivät ensi kerran ripille. Voit arvata, että se hetki oli ihana Vartovin kirkossa.
Katri, Kallen eukko, muisteli rovastin sanoneen alottavansa nuorten ripille laskemisen kello 9 aikaan, mutta Haapapuron ukko oli, viikolla Kannaksella käydessään, vakuuttanut sen varmaan sanoneen alkavansa toimituksensa jo kello 5 ja "mitäpäs aikaista se 9 aikaan olisi ollutkaan". Yhden tekevähän tuo Kallelle muutoin olisi ollutkin milloin toimitus alkoi, mutta hän tahtoi ihan välttämättömästi nähdä ja kuulla, miten Haapapuron Antti kyselmyksessä rovastille osasi vastata, sillä Antti oli Kallen ristipoika.
"En mene, en mene" ajatteli hän tahdissa sydämmen tykytyksen kanssa, noustessaan ylös papan luo. Mutta papan edessä ollessa ei se sanominen tuntunut ollenkaan helpolta. Papan ääni ei ollut entinen epävarma, vaan oli tällä kertaa päättäväinen. Helenan nousi veri päähän, mutta hän sanoi kuitenkin: En minä pappa kulta saata ripille mennä, sillä enhän minä usko.
Lapsesta oli tullut sorea ja soma neitsy, ja Sysi-Yrjön Elsa oli, silloin kun hän kirkkomäellä näytti itseänsä, esine, johonka kaikkien silmät kiintyivät. Elsa oli lukenut ripille pastorin edessä ja kauniisti muisti hän, että se oli pastori, joka lohdutti häntä silloin kun pikku lintu kuoli.
Katsos se nyt on enemmän ikäänkuin kansaa varten, sanoi hän kääntymättä peilistä ja molemmin käsin kiertäen tukkaansa solmuun päälaelle. Helena ymmärsi hyvin, ettei tämä kysymys ollut sen tärkeämpi mammalle, sillä ei mammalla ollut mökeissä mitään tuttavuuksia, joiden suhteisiin se olisi koskenut. En minä vaan ikinä ripille mene sanoi Helena.
Sitä jos et käy, niin ei oo akan suamisesta puhettakaan ja rippikouluu tuasj ei voi käyvä jos ei osoo lukii.» Hän antoi opetuksensa hautua pojan päässä, suutaroi ja toisteli kun itsekseen: »Ei ... ei piäse ripille lukemata... Ei piäse ... ei piäse iliman sitä.» Manasse veteli nenäänsä mitä sieltä huulelle valahteli.
Tämä oli ensi kerta kuin sain selkääni ripille päästyäni, ja se suretti minua sentähden syvästi. Minä olin itse mielestäni jo koko mies ja pidin rangaistuksen häpeällisenä, semmenkin kuin se oli syytöinnä. Minun rehellisyyteni oli loukattu. Sulasta harmista en voinut maata parina yönä.
Päivän Sana
Muut Etsivät