Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Riiheltä voitiin nähdä koko tuo laaja, kullankellertävä viljavainio, joka oli monen sadan tynnyrinalan suuruinen suomudasta ojitettu uudispelto. Vanhus silmäili mielihyvällä ja ylpeydellä tätä aaltoilevaa viljamerta, hänen vartalonsa suoristui vielä enemmän, hänen rintansa laajeni ja hän viittasi Larssonin luokseen. Muistatko vielä, millainen oli tämä seutu neljäneljättä vuotta takaperin?
Viimein sammutti hän tyyneesti ja varovasti lampun ja laskeusi vuoteelle; mutta lepoa hän ei saanut, nopeasti hyppäsi hän jälleen ylös ja asettui avattuun akkunaan, luoden katseensa synkkään yöhön ja tähtien välkyntään, ja siveässä kainoudessa peitti hän rintansa ja kaulansa käsillään.
Monenlaisia muita ajatuksia syntyi hänessä; hän nyt tunsi talonpojan-elämän, ja vielä myöhään kirjoitti hän muistikirjaansa: "Hopearisti joka hänellä on rintansa päällä, minun mielestäni kauniisti kuvaa hänen pyhyyttään, lähenemättömyyttään ja koskemattomuuttaan."
Javani myöskin oli samasta mielestä ja näytti jo olevan loppu Josepholla, mutta hän ehdoitti, että kaikkien piti kuoleman sitte kun ensin arvalla olisi järjestys määrätty. Ehdotus hyväksyttiin, arpaa heitettiin ja yks toisensa perästä näistä uskaliaista miehistä paljasti rintansa ottamaan kuoleman iskun siltä, joka oli tuomittu hänen teloittajaksensa.
Silloin tyttö kätensä puristaen rintansa alle lähti juosta hynttyyttämään sisälle. Tapanikaan ei siinä kauvan seisonut, vaan aikansa kuluksi lähti kiertelemään talon ruispeltoa, jossa täysipitkä, helmimäisillään oleva sankka ruis huojahteli sinne tänne hengähdellessä yön hiljaisen tuulen.
Ani harvoin hän voi sillä tavoin tuntea, mutta kun niin joskus tapahtui, oli tuo tunne sitä syvempi ja lämpimämpi. Niin, elämä oli sentään ihanaa. Ja vaikka kuinka pimeältä joskus näyttää, haihtuvat kuitenkin vähitellen huolet ja sammuvat surut jos vaan on luottamusta, jos vaan oikein rakastaa toinen toistaan! Hän katsoi ylös taivaalle ja hänen rintansa täyttyi rakkaudesta ja kiitollisuudesta.
Hän yksin jäätyään syöksyi forstmestarin työhuoneeseen, painoi rintansa seinää vasten ja kurotti ristiin kouristetut kätensä kuvaa kohden, joka oli ylhäällä hänen päänsä päällä.
»Niin, niin», sanoi Esteri, »mutta mikä täällä haisee kuolemalle?» »Jumala varjelkoon?» säikähti neiti Smarin. »Mitä sinä lapseni puhut! Sinä et ole terve? Hevonen lähetetään takaisin ja sinä siirrät lähtösi toistaiseksi.» »Ei, ei. Minä olen terve, aivan terve», sanoi Esteri ja huomaten kukitetun rintansa lisäsi: »Nämähän ne kukat niin tuoksuvat. Minä en voi näitä pitää!»
Tuossa tuli Gunnar korkeana ja tyynenä ja ojensi ystävällisesti hänelle kättä, sanoen: "Hyvää iltaa, Aslak! tuletko ystävänä vai vihollisenako, vävynä vai vieraana Haugeniin tänä yönä?" Aslakin sääret rupesivat vapisemaan, veri nousi hänen kasvoihin, hän puri hampaansa yhteen ja rintansa hengitti raskaasti. Hän katseli hämmästyneenä laattiaan.
»Tämä tietää sitä, että olen pelastettu, Jörgen!» hän melkein kuiskasi äänellä, joka pusertautui hänen rintansa syvyydestä... »Niin, niin, se merkitsee, että tässä seisoo Jakob Mörk taas omilla jaloillaan sinun edessäsi! ja ikuisesti, ikuisesti olen sinua kiittävä siitä, Jörgen!» Hän alkoi kävellä edestakaisin lattialla, lyhyesti ja vähän väliä keskeyttäen.
Päivän Sana
Muut Etsivät