Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
»Tule luokseni, poikanen», puhui hän, »tule luokseni, että saan sinut sulkea ruokoista rintaani kohden.» Mutta kuningas esti häntä siitä. »En anna, Vellamo, poikasta sinulle», sanoi hän, »sillä et varmaankaan hennoisi häntä takaisin antaa. Avaa ennen pienen pirttisi ovi, niin näytämme hänelle veden kuninkaan asuntoa.»
Heti kun olin antanut roistolle jäähyväiset, sain luojin rintaani, jonka reijästä nyt vihdoin juoksee ulos omakin vilheliäinen henkeni. "Nyt olen kertonut kurjan elämäkertani. Antakaa anteeksi pahat tekoni!
Epäillä luutnantti B:ia tämmöisen vakuutuksen jälkeen olisi ollut sama kuin panna alkuun kaksintaistelu. He eivät edes itsekseenkään epäilleet, vaan kukin ajatteli: "ehkä siinä todella minunkaan puolelta ei muu puutu kuin rohkeus, niin minäkin vielä puristan häntä rintaani vasten".
Hän oli laskenut kätensä Luisan olkapäälle, jossa tytön kiharat sen peittiwät. "Tohtori", lausui hän wihdoin hiljaan. "Te sanotte, että se on waarallista. Te erehdytte. Minulle ei ole nyt mikään waarallista. Tämä tyttö on tuonut minulle uuden elämän. Olkoon keuhkoni ammuttu läpi, olkoon luoti tehnyt rintaani loukon. Sen on jälleen täyttänyt tämä suloinen olento.
"Ja ketä aioit tappaa?" kysyi abotti. "Tunnusta, poikani, niin että voit saada syntisi anteeksi toisessa maailmassa; sillä täällä ei ole sinulla paljon oltavaa". "Luulinpa hänet, jonka tapoin", vastasi voitettu rosvo, "täksi samaksi, jonka käsi minut on lyönyt maahan ja jonka jalka painaa rintaani". "Ylistetyt olkoot pyhätmiehet!" lausui abotti.
En tiedä kuinka hänen laitansa lienee ollut. Välistä luulin, että hänkin on samaan onnettomuuteen joutunut; välistä taas epäilin. Ah, sehän se oli minun rakkauteni alku ja loppu, etten minä sitä tiennyt. Siitä nousi temmellys minun rintaani, siitä alkoivat minun unettomat yöni.
Välistä kiertyi muistoni maille kotiseutu, lapsuuteni aikaisemmat elenteet, ne ajat, jolloin ei vielä mikään tuska rintaani repinyt, jolloin kotipellon pientareita muiden yhdenikäisten kanssa piehtaroitiin. Oi hauskat lapsuuden ajat! Mutta sen kipeämpi oli niiden surullinen loppu. Siksipä kun muistot yksinäisyydessä pyrkivät esille, ne levottomuutta lisäsivät.
Mutta oikeassa sinä olet: kostoni on kurja, sillä eihän hän tunne niitä haavoja, jotka minä teen hänen ruumiiseensa... Paremmin hän sen asian ymmärsi... Voitko lukea ne haavat, jotka hän viilsi minun sydämeeni, tai ne polttomerkit, joita hän on lyönyt minun rintaani?... Ja kuitenkin minä jäin elämään, en kuollut... Itse kuolemakin kammosi minun tuskaani ... kukaan ei minua kuullut, kun pyysin ja rukoilin sääliä ... ei kukaan ... ei kukaan... Ha, ha!
Mutta hän ei tahtonut enään kantaa tätä surua yksin. Nuo kaksi tietäkööt kaikki, sitten hän tyytyväisenä kuolee. Väristys kävi Martin ytimiin saakka. Hän tahtoi pois ja kysyi keskeyttäen päättävästi: Onko tämä tyttö, jonka äsken suljin rintaani vastaan, kerran oleva omani alttarin edessä? Tasma seisoi muuttuneena.
Kosto tuli olemaan sen väkivallan hedelmä, joka tempasi tämän pojan meidän puolellemme. Hänestä tuli käärme, joka kalvaa rintaani. Kasvaneena aina lapsuudestaan asti kodissamme, tietää Janssen enemmän kuin hänen pitäisi tietää. Pelkäänpä hänen voivan meidät kukistaakin vielä. En taaskaan ymmärrä! Mies semmoinen kuin hän, sukupatto, halpa palkollinen, voisi kukistaa kreivi Bertelsköldin!
Päivän Sana
Muut Etsivät