Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
"Vetäkää muutamia kuppisarvia selkään, ja jos hän ei siitä virkoo, niin pitää vielä hyvästi suonta iskeä". "Hän oli pyörtyä viime kerralla", muistutti rouva vähän arvelevaisena. "Laskekaa verta pois! laskekaa verta pois! Veren pitää vähetä rinnasta, muuten polte hänet lopettaa.
Hän ei enää kaivannut minua, ei ainakaan niin kipeästi. Tunsin liukuvani syrjään ja sain aikaa ajatella itseäni. Siihen, että täti ja minä etenimme toisistamme, oli olemassa toinenkin syy. En jaksanut iloita ja innostua, en unohtaa niinkuin hän. Ensi kertaa tulin ajatelleeksi, että hän oli kylmä. Eikö kuolema ole suuri sovittaja, joka sulattaa roudat rinnasta?
Huitzilopochtlin hirveässä voittojuhlassa heittivät nyt nämä onnettomat vangit henkensä siten, että heidän elävästä ruumiistaan leikattiin sydän rinnasta, ja uhrien hätähuudot kuuluivat Espanjalaisten etuvahteihin asti.
Mutta silloin repäisi häntä kiukku varpaista sormenpäihin, läpi koko ruumiin, heitätti kiulun kädestä ja mätkäytti pitkäkseen viereiseen parteen kaislapahnojen päälle. Samassa tyrskähti rinnasta hampaita kiristävä, koko ruumista runteleva, hillitön, kiukkuinen itku. ... Kuinka saattaa semmoista tapahtua? Eikö sitten enää ole mitään oikeutta maassa eikä taivaassa?
"Rahani, rahani!" äännähti hän korisewasta rinnastaan! Kolkko oli tuon wiimeisiä henkiään wetäwän ja kohta ijankaikkisuuteen menewän miehen wiimeinen äännähdys, joka kuolon kouristamasta rinnasta, kumisewana ja sammaltawana lähti niinkuin haudasta. Hänen wiimeisenä lauseenansa oli tuo wäärä mammona, jonka eduksi hän oli niin paljon pyrkinyt.
Mikä hornan viha hänessä kiehuukaan tuossa hänen istuessaan autiossa kamarissaan liikkumattomana, hehkuvin, tylsistynein silmin! Kuinka hyvin tuo aikavälistä huo'unnan mukaan rinnasta pääsevä kolkko ärjyntä soveltuukaan meren aaltohyökyyn, joka paisuu, kohajaa, kiljuu ja musertuu ikuisen ja voimattoman epätoivon lailla vasten niitä kallioita, joiden päällä tämä synkkä, uhkea linna kohoaa!
"Ja jos ne olisivat rosvoja, niin miksi ei mikään vartia heitä huuda luokseen? miksi eivät heidän huutonsa ja melunsa ole herättäneet vartioita, jotka joka yö tuolla majailevat. Taas kuului samanlainen kova valitushuuto! Oletko koskaan kuullut mokomia ääniä ihmisen rinnasta lähtevän? Suuri Serapis, minä menehdyn tuskasta!
Niin helteisenä paistoi Näin päivä silloinkin Ja kirkas, tyynen tyyni Ol' lahden kuvastin. Sen pintaa pitkin souti Kaks sorsaa kaislistoon Ne pesäsensä laati Rannalle juurikkoon. Näin entisaikain muistot Nyt mieleen heräjää Ja kyynelpari naisen Silmissä kimmeltää, Rinnasta hältä nousee Hiljainen huokaus Sen ilmi tuoko kaipuu, Vai unheen katkeruus?
"Minulla on terveisiä tukkimetsästä ja kirjekin teille", kertoi nuori mies, tähystellen Hannaa suoraan silmiin. Hanna pysyi kuitenkin levollisena, vaikka tunsikin, että sydän tahtoi rinnasta pulpahtaa, ja vaikka hänen teki mieli kuulla enemmän. "Vai niin", vastasi hän niin levollisella äänellä kuin voi. "Niin on", jatkoi mies ja hymyili. "Ehkäpä ne ovat hyvinkin odotettuja terveisiä!"
Hänen sieraimensa kohoilivat levottomasti, silmät kiiluivat, ja rinnasta kohosi kamala huokaus. "Uusi yritys... uusi yritys", hoki hän. "Lautta on laskettava suoraan kallioon... muu ei auta... Onko täällä soutumiehiä?" kysyi hän ja vilkuili ympärilleen. Mutta soutumiehiä ei näkynyt, ja joku tiesi, että he olivat menneet taloon.
Päivän Sana
Muut Etsivät