Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. lokakuuta 2025
»Sinä kuulet, Ranald», lausui majuri Dalgetty käskijän äänellä; »herra kenraali tahtoisi minun kanssani pitää salaista neuvottelua. Mene sinä siis päävahtiin. Mutta eipä hän tiedä, mitä päävahti onkaan, miesparka! Hän on nuori sotamies, vaikka näin vanha ukko. Minä vien hänet jonkin vartijan haltuun ja tulen kohta takaisin luoksenne, herra markiisi.» Näin hän tekikin ja palasi sitten majaan.
»Että muka saisitte naittaa hänet jollekulle mahtavan herranne kerjäläisserkulle», sanoi Ranald, »niinkuin Diarmidin pojilla on tapana. Eikö Glenorquhyn laakso vielä tänäkin hetkenä huuda kostoa siitä, että väkivallalla ryöstitte turvattoman lapsen, jota hänen sukulaisensa olivat saattamassa kuninkaan hoviin?
»Sen te kuitenkin kerran teette», vastasi Ranald, »se on varmaa, vaikka syy on vielä kätkettynä tulevaisuuden pimeään peittoon.
»Se lupaus ei petä», virkkoi vanginvartija, »kun vain voit näyttää toteen, että tyttö on elossa, ja osoittaa, mistä hänet löydetään.» »Darlinwarachin linnasta», sanoi Ranald Mac Eagh, »Annikka Lylen nimellä. Usein ovat heimokuntalaiseni, käytyänsä jälleen omilla metsillämme, kertoneet hänestä, eikä ole pitkä aika siitä, kun minäkin omin vanhoin silmini hänet näin.»
»Oletteko kääntänyt oman plaidinne nurin», kysyi Ranald, »niinkuin kokeneet näkijät käskevät semmoisessa tapauksessa tehdä?» »Kyllä olen», vastasi Allan, puhuen matalalla äänellä ja vavahdellen niinkuin sydämen tuskassa. »Ja missä muodossa haamu silloin ilmestyi teille?» kysyi Ranald. »Hänenkin plaidinsa oli nurin käännetty», vastasi Allan samalla matalalla, tuskallisella äänellä.
»Tälle viholliselle, johon ei mikään pysty», sanoi Ranald, huolimatta majurin välilauseesta, »ja jonka kädet ovat punaiset minulle kaikkein kalliimpien verestä tälle miehelle olen nyt jättänyt perinnöksi sydämen tuskan, kateuden kiusan, toivottomuuden ja äkillisen kuoleman, taikka myös elämän, joka on kuolemaa kurjempi.
Mutta rosvon oma kimakka, tyly ääni teki majurin sanat kuulumattomiksi. »Ei», sanoi Ranald, »tulkoon vaan kidutuspenkki ja hirsipuu! Antakaa minun mädätä taivaan ja maan keskivälillä, ravintona Ben-Nevis vuoren haukoille ja kotkille! Tule tänne, Annikka Lyle», lisäsi hän, kohoten arvaamattoman voimakkaana, »älä pelkää sen miehen näköä, jonka kaulaan pienoisena kapuelit.
He tervehtivät Ranald Mac Eaghia niin riemastuneina, että kapteenin oli helppo arvata heidän epäilemättä olevan Sumun Lapsia. Kokouspaikka oli aivan heidän nimensä ja elämänlaatunsa mukainen. Se oli jyrkkä vuorenhuippu, jonka ympäri kierteli kaitainen, vaivaloinen polku, ja tämä oli monessa kohdassa alttiina ampumatulelle heidän nykyiseltä asemaltaan.
Kaikki muut tällä tanteren kulmalla olijat, paitsi Ranald, olivat Allanin veljen väkeä. »Lurjukset!» tiuskasi Allan, »kuka teistä on uskaltanut näin tehdä, vaikka minä nimenomaan olin käskenyt, että Ardenvohrin herra oli elävältä otettava vangiksi?»
Ranald oli heillä oppaana, rientäen edeltä partiojoukon kanssa ja valiten paraita kulkupaikkoja. Ihmisvoima näyttää aina kaikkein mitättömimmältä, kun se on nähtävänä rinnakkain peloittavan, suurenmoisen luonnon kanssa.
Päivän Sana
Muut Etsivät