Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Vanhan puhemiehen kertomus. Olen tuota ollut monenkinmoisia naimiskauppoja välittämässä ja monet paidat olen siitä toimesta päälleni pukenut, mutta enpä muista ennen sellaista liittoa solmineeni kuin tuo viimeinen, sen tehtaan sepän ja Anna Liisa Tenhuttaren.
SAARA. Anna, sä näet, että uiskentelen kyyneleissä. Ooh! ANNA. Ja minä tahdon ne kyyneleet pyhkiä pois. Korkeuden nimessä, sen tahdon! KERTTU. Ankara hetki, taivaan hetki! Jumalan rakkaus on itsensä pukenut myrskyyn ja pyhään, heijasevaan leimaukseen, ja voimallisesti paisuu hänen armonsa luode. KEIMO. Siis unohdettu kaikki? MANNILA. Kaikki unohdettu, veljeni! SAARA. Oi armahin aamu!
Malla-täti oli jo ennen pukenut monta morsianta, mutta nyt asettaessaan kruunua Alfhildin päähän oli hän melkein tunnotonna pelkästä mielenliikutuksesta. Hän ei oikein voinut selvitä ajatuksesta, että kaikki oli vaan unta taikka sopimatonta pilaa. Ei ollut aiottu vihkiä Alfhildia kultakruunun kanssa, kun sitä pidettiin liian raskaana hänelle, mutta myrttiseppele ei tietysti vielä ollut tehty.
Minä huudan: "tulkaat sisääni" mutta joku koputtaa uudestaan. Minä menen oven luo, kummastellen, kuka se on; siinä kohtaan kaksi kirkasta silmää ja punehtuvat kasvot; ne ovat Doran silmät ja kasvot, ja Miss Lavinia on pukenut hänet huomispäivän pukuun, hattuun ja kaikkiin, minun katsottavakseni.
Minä kuulin siellä, että hän oli mennyt Lowestoft'iin jotakin kiireistä laivankorjausta varten, jossa hänen taitoansa tarvittiin; mutta että hän hyvään aikaan seuraavana aamuna tulisi takaisin. Minä palasin ravintolaan, ja kun olin pessyt ja pukenut itseni ja koettanut saada unta, vaikka turhaan, oli kello viisi jälkeen puolen päivän.
Tuli toki loppu sillekin ajalle, sillä erään kerran tuli kortti, mutta kortissa ei ollutkaan raamatunlausetta, siinä oli pyyntö, että tulisin 'Pelastuksen Portille' sinä iltana, kello kahdeksan. Minä menin ja menin hänen kotiinsa. Vanhukset syleilivät minua ja itkivät ilosta." "Pahaa aavistaen oli isä samana iltana pukenut ylleen kello yhdeksän, kuin ei tytärtä jo kuulunut kotia, ja mennyt ulos.
Hän ei pukenut koskaan ylösnoustuansa, kun ei hän koskaan riisunut maata pannessansa. Noustuansa söi hän niukan eineensä, ja sitten taas tuo yksitoikkoinen päivän työ: muiden suuhun ja toimiin avosuin katsoa töllöttäminen; se oli hänen jokapäiväinen työnsä, semminkin kun vaan mökissä oli tinttaajia.
MARCIA. Teidän palvelijanne; mitä tahdotte? CANZIO. Ettäs viskaat päältäsi pois tuon kauniin naamarin ja näytät minulle perkeleen-haamus. MARCIA. Miksi sanotte niin? CANZIO. Taivas! onko mahdollista, että näin korea käsi taisi vuodattaa isäni veren? Ja nyt: jää hyvästi kaikki toivoni uneksuma herraus! CANZIO. Onko mahdollista? Mutta tässä onkin saatana itsensä pukenut valkeuden enkelin muotoon.
Onnistuinkin niin paljon, että pääsin saman kiven luo, jolla olin istunut ennen onnettomuuden tapausta ja joka ei ollut monen kyynärän päässä minusta. Siinä näkyivätkin olevan pluusi, nuttu, hattu ja saappaat. Olisin kernaasti pukenut nuo ylleni, mutta en voinut jäsenteni kankeuden tähden.
Päivän Sana
Muut Etsivät