United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mathieu tuli vihdoin liikutetuksi ja kertoi todenmukaisesti koko asian. "Koska te pyydätte minulta noita tietoja oman rauhanne tähden ja kaikki jää meidän keskemme, niin ett'ei se vaikuta pahaa teidän avioliittoonne, niin en minä luule siinä mitään pahaa olevan, vaikka puhunkin teille, mitä tiedän, ja siitä ei ole paljon puhumista. Minä olin itse läsnä, kun poika jätettiin löytölastenkotiin.
Hyvinkö sinä muuten siellä viihdyit? ... mikäpäs siinä iloisessa maailmankaupungissa, tietäähän sen, jos olit entistä poikaa. Mitenkä niin entistä poikaa? Ei mitään, ilman minä vain leikillä ... joko opit kielen miten? Ymmärrän minä kaikki ja puhunkin tavallisesti. Sinä otit tunteja? Otin tunteja, ja sitä paitsi oli minulla jokapäiväistä harjoitusta. Asuitko perheessä? Asuin omassani.
"Sittenpä pitäisi minun juosta suutarin luona", sanoi poika nauraen; "voi äitiseni, kaikkia noita avuja, mitä sanotte, ei löydä yhdessä ihmisessä". "Niin kyllä, paljonhan minä puhunkin, eikä sinun huoli kaikkea muistiin panna, se on vaan sinulle ohjaukseksi, kun mitä milloinkin sattuu. Minä arvelen vain, ettei se ole pääasia, mitä kellä on tai mitä ken perinnöksi saa, vaan mitä hän tarvitsee.
Ja sentähden, vaikka puhunkin leikkiä, ja veuruelen, mitä mieleeni melkahtaa, tuntuu täällä sydänalan kohdalla aina oudonlaista viilomista; jos voisi ihminen yht'aikaa itkeä ja nauraa niin silloin ehkä tuntuisi huokeammalta. Sinä olet vasta poika, etkä ymmärrä, mikä vanhan miehen sisustassa viiloo, mutta pane mieleesi, poika, pane, kerran on sinulla jotain hyötyä Matin rikkuneesta viisaudesta.
"Arvelin itsekseni, voipiko kukaan elää rukoilematta; toivominen näyttää minusta olevan aivan pieni korvaus siitä, mutta siinäkin kääntyy ihminen kuitenkin ulkopuolelle itseänsä." "En sinua ymmärrä." "Minä puhunkin niin katkonaisesti. Minä tahtosin antaa sinulle joululahjan, Juho, mutta en voisi kestää sitä, että sen halveksisit." "Sinun lahjaasi en minä halveksi." "Se on ainoastaan toivotus.
Niin, mutta suokaa minun ensin puhua hiukan itsestäni ... monta sanaa ei tarvita, sillä miten vähän puhunkin, on se kuitenkin tarpeeksi vaikuttamaan surullisesti meihin molempiin... Te ette ole vielä kysynyt nimeäni ... sanon itseäni Julia Palmiksi, ja siksi kutsuvat minua muutkin. Julia Palm! virkahti Albert; olen kuullut sen nimen monta kertaa ennen. Se olikin totta.
»Pitäisihän ihmisellä kuitenkin olla valta valita, korkea-arvoinen neito», vastasi puhelias kreivitär. »Veljentyttäreni puolesta minä muuten puhunkin, sen Jumala tietää; sillä mitä minuun tulee, olen jo aikoja sitten luopunut kaikista tulevaisuustoiveista. Te hymyilette, näen minä, mutta, niin totta kuin toivon tulevani autuaaksi, se on ilmeinen tosi.
UUNO: Ensin puhella kaukaa, sitten lähempänä, sitten koskettaa kättäsi, sitten hyväillä sinun tukkaasi, sitten... LEENA: No ja mitä sitten? Suudella sinua ja puristaa rintaani vasten?... Sitähän minäkin tahdon. UUNO: Sitäkö sinäkin tahdot? Sinä puhut nyt vähän toisin kuin viimeksi. LEENA: Taidan puhua. Ja niin puhunkin. En tiedä miksen sitä sinulle tunnustaisi.
Vaikka näin puhunkin heidän puolestaan, en suinkaan ole sitä mieltä, että koko perheen tulee alistua lasten tahdon alaiseksi. En suinkaan, sillä nämä pikku tyrannit voivat olla kauheat mutta joka talossa, jossa lapsia on, tulee vanhempien, joskin lasten tietämättä, kaikissa teoissaan visusti ottaa huomioon heidän parastaan.