Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Martalla oli kirsi-marjoja mukanaan, ja me istuimme sammalistoon ja katselimme rasvatyyntä, sinertävää veden pintaa ja puhelimme Niilon äiti vainajasta ja menneistä päivistä; mutta minun salaisuuteni tunsi ainoastaan Jumala. "Oikein virkistyneenä ja virvoitettuna jätin heidät; minusta oli todellakin tullut, niinkuin sanotaan, uusi ihminen.
Kun tullessa puhelimme meidän omaa kuntaamme koskevasta tämänkaltaisesta asiasta, sanoitte itse, että pankki vaatii 6 ja 7 prosentin koron. Semmoisen koron kyllä liike- ja teollisuusyritykset maksavat, eikä pankki taivu alhaisemmalla korolla kunnille lainoja antamaan.
Rautatiellä täytyi minun olla koko päivän, ruhtinattareni tahdon mukaan, niin jäykkä kuin mahdollista. Tuskin sain istua hänen vieressänsä, ja kun varoimme, että muut voisivat kuulla keskustelumme, puhelimme mitä jokapäiväisimmistä asioista.
Jos suvaitsette niin menen itse mielelläni alas pieneen kukka-tarhaanne. Ja loppu-seuraus oli se, että menimme yhdessä tarhaan, jossa puhelimme kauan kukista ja muistakin asioista.
Puhtokunnasta kokoutui koko joukko ihmisiä taloon, katsomaan ja puhuttelemaan wierasta, niinkuin useassa paikassa on tapana. Iloisen takka=walkean ympärillä istuimme ja puhelimme niitä näitä ja tuntuipa siltä, kuin ei pahaa ilmaa olisi ollut koskaan. Mutta waikka wielä mitäkin olisi puheltu ja haasteltu, ei waan tuo tieltä tapaamamme mummo mennyt mielestäni.
"Minä todella sinä iltana olinkin rakastunut, en kauniisen lauluun enkä lämpimiin säveliin, vaan jononkin kovaan ja jäähdyttävään... Muistatteko, mistä puhelimme astuessamme Kaarle XIII:nen torin poikki?
Ja koska sanottu meidän naapuri-parkamme, Olivier Proudfute, myös oli noita huhuja levitellyt, niinkuin semmoinen juoruin juoksuttaminen ylimalkaan olikin hänelle omansa, niin puhelimme me keskenämme pari sanaa siitä seikasta. Ja, sen verran kuin tiedän, oli hänellä, minut jättäessään, aikomus mennä Heikki Sepän luokse.
Pieni Honor asui äitinsä kanssa vallan lähellä minun kotiani, ja hän ei ollut minua unohtanut, vaikka olin kokonaista seitsemän vuotta ollut poissa. Minä en häntä tuntenut, mutta samana iltana vielä menin häntä katsomaan; ja me puhelimme yhtä ja toista kunnes minä kysyin muistiko hän vielä kuinka yhdessä kävimme tyttökoulussa ja hän lupasi olla minun vaimoni? Tokko hän sitä muisti!
Ei mitään; arveltiin vain, että kuinka sinä meitä halveksisitkaan, jos tietäisit, mistä juuri äsken puhelimme, sanoi Eemil. Ja he nauroivat ystävällisesti. Tiedänhän minä teidät! No mistä? Puhuimme vain siitä, kuinka alkuperäistä tuo teidän ihmisjumaloimisenne sentään on. Se on aivan kuin kultaisen vasikan palvelusta, näin syrjästä katsoen.
Me puhelimme paljon minkä niistäkin, mutta aina hänen puheensa kiertyi Jumalan suureen rakkauteen, joka ihmeellisesti suo joka ihmiselle, mitä se tarvitsee. Kuuntelin häntä melkein henkeäni vetämättä. Hänen sanojaan en taaskaan kuunnellut paljon. Hänen äänensä pehmoista sointua, sitä minä vain kuuntelin, ja se olikin tällä kertaa soinnukkaampi kuin milloinkaan muulloin.
Päivän Sana
Muut Etsivät