Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Kun tyttö rupesi häntä kiittämään ja vakuutti, että Pomponia rakasti häntä hänen hyvyytensä tähden ja että hän, Lygia itse, koko elämänsä läpi tulisi olemaan hänelle kiitollinen, tekivät hänen sanansa häneen syvän vaikutuksen, ja hän tunsi, ettei hän koskaan eläessään saattaisi vastustaa hänen pyyntöään. Hänen sydämensä suli. Tytön kauneus huumasi hänet, ja hän himosi häntä.
Näin lausuen alkoi hän: "Sinä tiedät hyvin, rakas sisareni, kuinka puhtaat ja ylevät oivallisen opettajamme opit olivat. Mutta sinä, jalo Pomponia, ehkä et tunne niitä ja sentähden minä nyt tahdon ne selittää."
Rakastuitko sattumalta Pomponiaan? Siinä tapauksessa säälin sinua! Pomponia on vanha ja siveä. Ikävämpää suhdetta en saata ajatella. Brr!" "En Pomponiaan ehei!" vastasi Vinitius. "No keneen sitten?" "Jospa edes itsekään tietäisin keneen! Mutta minä en tarkoin tiedä edes hänen nimeänsä, onko hän Lygia vaiko Callina.
On hyvin mahdollista, ettei Nero laisinkaan näe tyttöä, varsinkaan koska hän uskoi koko asian minun haltuuni. Sadanpäämies kävi juuri luonani ilmoittamassa, että hän saattoi neidon palatsiin ja uskoi hänet Acten käsiin. Acte on hyvä ihminen. Sentähden käskinkin uskoa hänet hänen haltuunsa. Pomponia Graecina mahtaa olla samaa mieltä, koska hänkin kuuluu kirjoittaneen hänelle.
Ei häntä tapaa sirkuksessa eikä amfiteatterissa. Silloin laski Pomponia kätensä miehensä käteen ja vastasi tyynesti: "Me vanhenemme vanhenemistamme ja rupeamme yhä paremmin viihtymään kodin hiljaisuudessa."
Hän sai melun vaikenemaan, käski palvelijoita poistumaan ja virkkoi sitten: "Päästä minut, Pomponia. Jos loppuni on tullut, niin kyllä me vielä saamme aikaa sanoa hyvästi toisillemme." Lempeästi työnsi hän pois vaimonsa, mutta tämä virkkoi: "Suokoon Jumala minun kuolla sinun kanssasi, oi Aulus!"
Hän pelkäsi Caesaria, pelkäsi ihmisiä, pelkäsi palatsia, jonka melu pani ajatukset sekaisin, pelkäsi kemujakin, joiden häpeällisyydestä hän oli kuullut Auluksen, Pomponia Graecinan ja heidän ystäviensä puhuvan. Vaikka hän oli nuori tyttö, ei hän ollut tietämätön, sillä näihin aikoihin oli miltei mahdotonta estää tietoja pahuudesta tunkeutumasta lastenkin korviin.
Pomponia otti kirjeen ja luki: »Marcus Vinitius tervehtii Aulus Plautiusta. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut Caesarin käskystä. Alistukaa siihen, niinkuin minä ja Petroniuskin alistumme.» Seurasi pitkä äänettömyys. Petronius oli ollut kodissaan.
Jättäessään hyvästi Petroniukselle sanoi Pomponia, että Jumala on yksi, kaikkivaltias ja laupias, mutta ei meidän päähämme pälkähtänyt, että teidän Jumalanne on Kristus. Jos Hän vain antaa sinut minulle, niin minä lupaan rakastaa Häntä, vaikka Hän minusta tuntuukin olevan orjien, vieraiden kansojen ja köyhien Jumala. Sinä istut minun vieressäni etkä ajattele muuta kuin Häntä.
Oi tuota elämää! Mutta kuinka sen löydämme?" "Jumala on meitä johdattava, kallis sisareni", lausui Cineas. Ja kun Pomponia katseli näitä molempia hartain sydäminensä, menivät hänen silmänsä kyyneliin ja hän rukoili, että Jumala antaisi heille sen tiedon itsestänsä, joka on ijankaikkinen elämä. Takaisin-tulo.
Päivän Sana
Muut Etsivät