Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
En tiedä, kuuleeko hän minua. Siihen asti jää hyvästi, Lygia! Ja tiedä, että minä ja Pomponia aina siunaamme päiviä, jolloin sinä istuit kotilietemme ääressä." Näin sanottuaan laski hän kätensä tytön pään päälle koettaen pysyä levollisena.
Hänen nimensä oli Pomponia Graecina. Hän oli jaloa sukuperää, ja hänen luontonsa oli vielä jalompi. Sillä aikaa kuin imettäjä hitaasti parani, joutui Helena eräänä päivänä iloisen hämmästyneeksi, kun Pomponia tuli häntä tervehtimään. Paitsi sitä iloa, jonka hänen läsnä-olonsa tuotti, toivoi Helena vähäisen, että jonkunlaisia uutisia oli Britanniasta tullut.
Vielä kiihkeämmin painoi Pomponia tytön päätä rintaansa vastaan. Lygia lankesi hänen jalkainsa juureen ja kätki pään hänen viittansa poimuihin. Hetkisen he molemmat vaikenivat, ja kun tyttö vihdoin nousi, olivat hänen kasvonsa tyynemmät. "Ikävä minun on sinua, äiti, isää ja veljeä, mutta tiedän, ettei vastustus auttaisi, se voisi vain vahingoittaa teitä kaikkia.
Katselen näiden puitten tyyneyttä ja minusta tuntuu siltä kuin oma mieleni olisi yhtä tyyni. Vasta nyt ymmärrän, että on onnea, josta ihmiset eivät ole tietäneet mitään. Vasta nyt ymmärrän, minkätähden sinä ja Pomponia Graecina olette niin toistenne kaltaiset... Niin!... Kristus sen tekee..." Silloin Lygia painoi kasvonsa hänen olkapäätään vastaan ja virkkoi: "Marcus, rakkaani..."
Pomponia alkoi puhua itsestään. "Niin! hän näyttää tyyneltä, mutta hänen rinnassaan on kipeitä haavoja, sillä Auluksen, hänen miehensä, silmiä peittää vielä kaihi, hän ei vielä ole juonut valon lähteestä.
Hänen sydämessään heräsi äidillinen tunne: Lygia ei ollut hänen mielestään ainoastaan kaunis kuin uni, vaan myöskin sanomattoman rakas. Hän vei huulensa hänen tummille hiuksilleen ja rupesi suutelemaan niitä. Mutta Lygia vain nukkui rauhallisesti kuin kotonaan Pomponia Graecinan siipien suojassa.
Jonkun aikaa hän katseli tauluja, jotka olivat lähetetyt vakuudeksi, nosti sitten silmänsä vanhaan sadanpäämieheen ja virkkoi tyynesti: "Odota, Hasta, atriumissa, kunnes panttivanki sinulle luovutetaan." Ja näin sanottuaan läksi hän talon toiseen päähän, siihen saliin, jota sanottiin oecukseksi ja jossa Pomponia Graecina, Lygia ja pikku Aulus pelolla ja vavistuksella häntä odottivat.
Unikuvat rupesivat pitämään peliään. Hän oli läpi yön kantavanaan sylissään Lygiaa jossakin oudossa viinitarhassa. Heidän edellään kulki Pomponia Graecina, kädessä lamppu, jolla hän valaisi tietä.
Pomponia kohotti hienot kasvonsa iltaruskoa kohti ja vastasi vaatimattomasti: "Ei Nero maailmaa hallitse vaan Jumala." Syntyi hetkisen hiljaisuus. Tricliniumin likeisyydestä kuuluivat jo vanhan sotapäällikön, Vinitiuksen, Lygian ja pikku Auluksen askeleet, mutta ennenkuin he saapuivat paikalle, ehti Petronius vielä kysyä: "Sinä uskot siis jumaliin, Pomponia?"
Kotioikeuskin on julistanut hänet vapaaksi syytöksestä. Kristityt kuuluvat palvelevan aasin päätä, vihaavan ihmissukua ja harjoittavan mitä hirveimpiä rikoksia. Siitä syystä Pomponia ei saata olla kristitty." "Onhan hänen siveytensä yleisesti tunnettu, eikä ihmissuvun vihaaja ikinä kohtelisi orjia sillä lailla kuin hän."
Päivän Sana
Muut Etsivät