United States or Mongolia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Puhua tahdoin, olin polvistunut; mut kun ma yritin ja hän sen huomas, vain korvin kuullen kunnioitukseni, hän lausui: »Mistä syystä maahan vaivuit?» Ma hälle: »Soimas omatunto mua, kun eessä Teidän arvonne ma seisoin.» »Oikaise jalkasi ja nouse, veli!» hän vastas, »huomaa, oomme palvelijat ma, sa ja muutkin, saman valtaherran.
Sinne kulki aina paljon ihmisiä, ja herttainen erakko näytti heille silloin pientä ristiä, taulua, luolaa, kiveä, jolle Genoveeva oli polvistunut, ja lähdettä, josta hän oli juonut, kertoi heille hänen tarinansa ja kehoitti nuoria ja vanhoja noudattamaan hänen esimerkkiään.
Toiset messuavat yhä, toiset heiluttavat pyhää suitsutusta, yksi ripauttelee vihkivettä polvistuviin sotamiehiin. Kaikki muukin kansa polvistuu. Muuan nainen itkee; hänen vieressään oleva toruu häntä siitä. Minäkin polvistun vaistomaisesti; tuntuu, kuin olisi henkeni vaarassa, jollen sitä tekisi. On yksi ainoa, joka ei ole polvistunut, rauhan erakko.
Niillä on nyt helluntaisilla parhaallaan taas rukouksensa ja hengenvuodatuksensa koululla. Meidänkin Hulda meni sinne ja teidän Helga myös. Kaarlssonkin on siellä. Voisivat ne ainakin kirkkoaikana pitää lomaa. Jos nyt kuunneltaisiin. Pastori oli saapunut saarnatuoliin, polvistunut ja painunut rukoukseen.
Ei ollut ainoatakaan puuta eikä kalliota, jonka juurelle hän ei olisi polvistunut rukoilemaan, ja kun hän ei kylmältä enää saattanut mennä ulos, polvistui hän monesti pienen ristin eteen luolassaan olevalle rosoiselle kivelle, joka ulkoni kallioseinämästä ja oli Genoveevan rukousjakkarana. Genoveevan äidin-riemuja erämaassa
Täällä oli uskoton hovipalvelija ensi kerran polvistunut hänen eteensä ja suudellut hänen kättänsä; täällä oli hän niin monasti luvannut hänelle iäistä uskollisuutta. Tyttö-raukan sydän oli täytetty surullisilla ja hellillä muistoilla; hänen kyynelensä alkoivat juosta ja valuivat verkasti, pisaroittain lähteesen.
Päivän valjetessa Vilajoella istui Maria vankina ja yksinään tyhjässä pirtissä. Kädet yhteensidottuina oli hän polvistunut lattialle ja nukkunut kyynärpäänsä varaan penkille ja pää siihen nojautuneena.
Puhua tahdoin, olin polvistunut; mut kun ma yritin ja hän sen huomas, vain korvin kuullen kunnioitukseni, hän lausui: »Mistä syystä maahan vaivuit?» Ma hälle: »Soimas omatunto mua, kun eessä Teidän arvonne ma seisoin.» »Oikaise jalkasi ja nouse, veli!» hän vastas, »huomaa, oomme palvelijat ma, sa ja muutkin, saman valtaherran.
Nyt ei kukaan estänyt häntä, kun hän kiireesti riisui »Antin hevosen» ja läksi sillä ratsastamaan. Tuomas makasi verissään lähellä rekeä. Poika oli polvistunut hänen viereensä. Hän oli ottanut ryysyjä reestä ja koetti niillä tukkia haavaa. Ota suolalaukku minun selästäni ja toimita se Sormulan karjomökille, minun perheelleni, puheli Tuomas vaivalla ja katkonaisesti.
Mutta mieli on meren laatuinen: tyynellä ei sen laineet keiku... Ystäväiseni, minä kävin synnyinseuduillani ja palaan nyt sieltä; olen kotvan levännyt matalaisen harjahirren alla, jossa nuorukaiseksi vartuin: tunsin sammalen tuvan salvoksissa, ruohot sen turvekatossa; tunsin sen pellon, jota kynnin, halavat, jotka mulle kalveen soivat; olen taas seisonut sen yksinäisen tammen vieressä, johon nojasin, kun pimeinä syysiltoina tuijotin lemmityiseni ikkunasta loistavaan kynttilänvaloon; olen polvistunut isäni hautakummun ääressä vähäisellä kirkkomaalla ... minä tunsin tuon kummun harvat turpeet sen ympärillä olevien uusien hautojen joukosta ... mutta rakkaimmistani en ole jälkeä tavannut.