United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eikä siinä näy olevan mitään sijaa minun kaltaiselle orpotytölle. Ei ole mitään lepoa, jollei ole naitu taikka nunna. Naimisiin minä en koskaan mene, ja sentähden, rakas Elsa", hän jatkoi, langeten jälleen polvillensa ja laskien käsivartensa minun ympärilleni, "minä olen juuri päättänyt minä menen luostariin, jossa täti Agnes on, ja rupean nunnaksi."
Sitte piteli vieras tytön kättä omassaan, katseli kummallisella osanottavaisuudella hänen kasvojaan, veti hänen hiljaa luoksensa ja vihdoin asetti tämän hennon olennon polvillensa. "Oletko äiditönkin?" kuiski hän hellästi, mikä oli odottamatonta ja sentähden sitä liikuttavampaa kuulla hänen suustansa. "Lapsi raukka, mitäpä sinun on syytä... Onko nimesi Heleena?" Tyttö vastasi myöntämällä.
Mikko istui penkillä, viulu oli vaipunut hänen polvillensa, ja ikäänkuin ajatuksissaan hän toisti Liisun viimeiset sanat: »En tiedä koko mailmassa mä tavaraa niin kallista!» Hänen ajatuksensa lensivät kauas menneisiin aikoihin. Näin onnellisina elivät Niittymäen asukkaat.
He lankesivat polvillensa hänen vuoteensa viereen ja kyyneleet silmissä ottivat hänen siunauksensa. Kun olivat nousseet ylös ja hellästi syleilleet vanhaa rakasta ystäväänsä, kiiruhtivat he kotio. Aurinko painui Sionin vuoren taakse, kun he laskivat alas
"Niin, oikein", Villon vastasi, "jotakin tunnustusta ... teille, rouva herttuatar, sekä Jumalalle. Teillä on oikeus sitä vaatia; tapahtukoon se meidän kesken." Hän laskeutui polvillensa. Liikkeellä, joka oli täynnä ylevyyttä, hän kohotti päätänsä ja työnsi taaksepäin pitkän, ruskean tukkansa, jota muutama valkea suortuva hopeoitsi.
Hän ei saanut itkulta enempää sanotuksi ja vaipui polvillensa. Pilgrim meni häntä likemmäksi ja laski kätensä hänen olkapäällensä. "Anna, Pilgrim kulta, minulle anteeksi, anna anteeksi!" pyysi Lents, nousten ylös. "Minä tahtoisin pyytää anteeksi koko mailmalta. Minä olen lujasti päättänyt tästedes olla luja ja vankkamielinen mies! Minä saan nyt vaimon, joka ansaitsee järkähtämättömän miehen.
Hän lankesi polvillensa hän heittäysi maahan ja huusi tuskissansa ja kauhussaan: "auta, armias St. Anna, ja minä rupean kohta munkiksi." Myrsky vieri hitaasti pois; mutta peräyttämättömät sanat olivat lausutut, ja ukkosen jylinä, kun se kaukaa kuului yhä heikommalta, kaikkui hänen sydämessään, ikäänkuin koko hänen mailmallisen elämänsä hautausvirsi.
Minä kirjoitan hänestä juuri semmoisena kuin hän oli, kun minä olin mennyt levolle tämän keskustelun jälkeen ja hän tuli sanomaan minulle hyvää yötä. Hän laskeusi leikillisesti polvillensa vuoteeni viereen ja, nojatessaan leukaansa käsiinsä, lausui nauraen: "Mitä he taas sanoivatkaan, Davy? Kerro minulle uudestaan. Minä en saata uskoa sitä". "'Tuo lumoava'", minä aloitin.
Yhdesviidettä runo Vaka vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, sormiansa suorittavi, peukaloitansa pesevi. Istuiksen ilokivelle, laulupaaelle paneikse hope'iselle mäelle, kultaiselle kunnahalle. Otti soiton sormillensa, käänti käyrän polvillensa, kantelen kätensä alle. Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tulkohonpa kuulemahan, ku ei liene ennen kuullut iloa ikirunojen, kajahusta kanteloisen!"
Hiljalla oli jo niitä koko joukko, ja hän meni istumaan tänne kalliolle, suoriaksensa kukkia pienille kimpuille. Sen tehtyänsä hän sitoi vielä itsellensä kiehkuran, laski sen päähänsä, niinkuin hän oli nähnyt vieraan neitosen tekevän kissankäpäläkiehkuralla, ja otti sitte kukkakimppunsa polvillensa.