Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. marraskuuta 2025
"Minä tiedän, että te olette willinneet äitinikin ja samaa mielitte minullekin tehdä, mutta minä luulen, ett'ei se onnistu", sanoi Antti ylönkatseellisesti. "Minä huomaan, ett'ei sinun murheesi ole murhe Jumalan mielen jälkeen, joka saattaa katumisen autuudeksi, mutta se on maailman murhe, joka tuottaa kuoleman", sanoi wieras ja lähti pois, luoden poikaan ankaran silmäyksen.
Tätä sormusta seuraa onni rauhan aikana ja voitto sodassa; sitä seuraa rakkaus, kunnia, rikkaus, oma onni ja toisten turmio. Kun tämä sormus kulkee kolme miespolvea peräkkäin isästä poikaan, silloin syntyy siitä suvusta suuria sotasankareita ja valtiomiehiä... Meri vaikeni. Kaikki kuuntelivat häntä jännittynein mielin.
Jekaterina Ivanovna laski lasisilmänsä alas ja katsoi ääneti ja kummastellen niiden yli sisarensa poikaan. Sitten hänen kasvonsa yhtäkkiä muuttuivat ja niissä ilmeni tyytyväisyys. Tyttö onkin viisaampi sinua. Voi, mikä hölmö sinä olet! Ja sinä olisit todellakin mennyt naimisiin hänen kanssaan? Se on tietty. Huolimatta siitä mikä hän on ollut? Juuri sen vuoksi. Minähän olen kaikkeen syypää.
Yhä useammin ja useammin valtasivat nämä ajatukset mieleni yksinäisinä hetkinä. Kerran yöllä nousin istualleni sängyssäni ja rupesin tarkastamaan omaa itseäni. Mistä nämä ajatukset tulivat? Kuinka ne yhä useammin syöksyivät mieleeni? Niin selvenihän se minulle. Minä olin mieltynyt nuoreen talonpojan poikaan, joka usein kävi meillä tuoden maalaistavaraa emännälleni.
Kuningas ei vastannut mitään, mutta mennessään pisti hän tukaatin vanhimman pojan käteen. Poika piti päivää vasten tuota keltaista rahaa ja näytti sitä pienemmälle veljelleen. Yksi nuoremmista rohkaisi sen johdosta mielensä, juoksi kuninkaan jäljessä ovelle ja huusi ääneensä: Odotahan, kuulehan, anna minullekin raha; sinä olet polkenut rikki hevoseni. Kuningas kääntyi hymyillen poikaan päin.
Sehän on tietty asia, ettei suinkaan puuttunut neitoja, jotka halukkaasti loiwat silmänsä tuohon warakkaaseen ja siweään poikaan, eikä niitä wanhempia, jotka sydänkäpysensä olisiwat suoneet tuon tietyn onnen omistajaksi, ja yhtä ja toista kuiskaeltiin kylässä "Koskelan Jaakon" tulewasta morsiamesta.
Matit olivat monessa polvessa isästä poikaan olleet mylläreitä tässä samassa myllyssä. Ei ollut laitos kovinkaan kumma, yhdellä kiviparilla käypä, jonka joku esi-isistä oli rakentanut kosken niskaan luonnolliselle sileälle kallionkielekkeelle, ilman muuta kivijalkaa, kuin minkä tuo kallio tarjosi.
Voiko Karin arvata, mitä minulla on täällä? kysyi Albert, käsi nutun taskussa. Jotain hyvää, kaiketi, vastasi tyttö, katsahtaen lempeästi poikaan. Hyvää, niin ... mutta mitä hyvää... Eikö Karin osaa arvata? Varmaankin pähkinöitä, sillä niitähän Albert nakertelee kovin mielellään. Parempaa! No sitten on Albertilla varmaankin omena ... eikö olekin?
Ja kuinka onnettomia ovat pienet, reippaat neekeripojat, kun eivät koskaan saa heittää rehellistä housunkauluspainia, sentähden että heillä ei ole housuja. Heidän täytyisi iskeä kyntensä toistensa alastomaan ihoon. Ja voipi aavistaa, mitä heidän suloinen, kähärä, kiiltävän musta ja tuuhea tukkansa saa kärsiä tästä vaatteiden puutteesta. Jos poikaan tahtoo tarttua, täytyy aina ottaa tukasta.
Pojan määräyksen mukaan Laura tällä kertaa meni istumaan pojan viereen. »Nyt saat pidellä minusta, miten haluat.» Läimäyttäen suitsiperillä hevosta poika huudahti: »Hei, hevonen!» Laura huiskutti kättään isälle ja äidille sanoen äänekkäästi kuin huutaen kauas: »Hyvästi, hyvästi! Me menemme ulkomaille.» Ja kääntyen poikaan hän sanoi: »Eikö niin?» »Niin.»
Päivän Sana
Muut Etsivät