Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
Hän kohensi yhä kynttiläin varjostimia ja pysyi varovaisesti pimennossa ikäänkuin hän olisi tahtonut välttää niitä tutkivia, tarkastelevia silmiä, jotka huomasivat jokaista hänen liikuntoansa. Se ei onnistunut.
Vihdoin Kerttu nöyrtyi ja erään kerran kun kapteeni istui pöytänsä ääressä ja vihreäkupuinen lamppu kodikkaasti valaisi kapteenin alaleukaa oikealla keltasella valolla, mutta poskia ja otsaa piti viheriässä pimennossa, Kerttu istahti tuolille kirjotuspöydän toiseen päähän ja kysyi mitä niissä kokouksissa oikein puhuttiin ja hommattiin.
Siellä jossakin, alhaalla, pimennossa, hän olisi kenties vielä kerran voinut sisäisen rauhansa ja sopusointunsa saavuttaa. Mutta se oli liian myöhäistä jo. Hänen elämänvirtansa oli kerran luotu vierimään, hänen kohtalonpyöränsä pyörimään. Täytyi mennä, minne se vei, tuskaan tai riemuun, kurjuuden kuiluun tai aineellisen hyvinvoinnin kukkuloille. Mutta miksi hän häpesi aineellista hyvinvointiaan?
Vihdoin kultaa saatuansa Palajaa hän kotiansa. Taas hän seisoo kukkulalla, Jossa kuusi kohoaa; Armaan koti rinteen alla Koivuin takaa pilkoitta. Kaipausta suloisinta Täynnänsä on Antin rinta. Mutta kuusen pimennossa Leikki lapsi pienoinen. Antti lapsen katsannossa Huomaa sävyt Annasen, Tuntee kuni leimauksen Kummallisen aavistuksen.
Hitaasti antausi Anna kirkkotielleen; äitinsä sen sijaan kohosi kevein askelin mäenrinnettä ylös vanhaa, harmajaa huonetta kohden, jossa tuo sokea vietti päivän toisensa perään paperivarjostimien luomassa pimennossa. Kun Anna kulki pitkin kirkon käytävää, sädehti neuvoksettaren kasvot auringon paisteena hänelle vastaan, viitaten hänen sijoittumaan samaan penkkiin.
Hän oli aivan mahdoton ilmiö isänmaallisissa ja akatemiallisissa juhlatiloissa pöydän päähän asetettavaksi. Se paikka kuului asian luonnon mukaan maamme ruotsinkielisille runoilijoille ja heidän mukanaan A. Oksaselle. Kiven paikka oli siellä, mistä hän oli kotoisinkin: pimennossa. Mutta eiväthän niin monet muutkaan Suomen suuret miehet olleet elämän päiväpuolella syntyneet.
Hänen oma mielikuvituksensa oli yhtä luonnontuores ja eloisa, yhtä metafyysillinen ja kuitenkin havainnollinen kuin oli runollisten kansanmiesten tuolla korpien pimennossa. Samalla se voi hahmotella vielä enempiä viivoja ja tietysti kirjan ja paperin avulla sommitella vielä suurempia kokonaisuuksia.
Ja kuinka monella luulet näistä, jotka meidän rinnallamme ja meitä vastaan ajavat, olevan yhteiskunnallisesti nuhteettoman avio-elämän? Täällä se on aivan toista. Täällä eletään yhteiskunnan huipuilla... Siellä pimennossa. Yhteiskunnan huipuilla tapahtuu paljon... jotako ei sovi laaksossa tapahtua? Juuri niin.
Sen laaksot ja lehdot olivat viehättävän lumoavat; milloin luulin siellä näkeväni patsastemppelin, milloin linnan; milloin olin huomaavinani edestakaisin liikkuvia haamuja ikivanhain puiden pimennossa. Loittoa mantereelta kuului karjan kellojen etäinen helinä. Silloin tällöin äänteli yksinäinen kalalokki kaukaisella karilla. Tuon tuostakin pulskahteli kala vedessä onkea koskematta.
Ikivanha lyylilehto oli kamalana kalmistona. Kammo nyt tapasi miehet. Veneet työnnettiin vesille; kiireellä saaresta soudettiin, eikä yksikään heistä koskaan tänne takaisin tullut, eikä mielestä menettänyt Päivilän pahat peijaiset lyylilehdon pimennossa. "Siihen sortui sotainen kansa. Viimeiset Päivilän miehet kauan itkivät lapsiansa, kunnes he itse katosivat teille tietämättömille.
Päivän Sana
Muut Etsivät