Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Sillä perintölunastuksessa oli hän Pihlajaniemestä maksanut 6 tuhatta. Ja toiseksi hän ajatteli: olisko Martilla mitään mahdollisuuksia lunastaa kotitalo toisilta, kun hinta oli näin korkea, taikka voisiko ajatella taloa kahdeksi ja voisivatko ne suorittaa... Mutta risteilevät ajatukset, joita kiihtyneet tunteet lennättivät, eivät saaneet muodostumaan mitään selvitystä.
Johan ne sanovat, mutta en minä sitä usko. Olisitte myynyt metsänne kantokaupalla. Ajateltiinhan sitäkin, mutta siinä oli olevinaan niin hintaa, että... Teidän olis pitänyt saada ainakin viisikymmentätuhatta Pihlajaniemestä. Ville iski tulta paperossiinsa, laski kyynäspään polvelleen ja tuijotti Pihlajaniemen entisen isännän kasvoihin.
Hän puolestaan jos olisi talonostaja ollut, ei olisi uskaltanut tarjota Pihlajaniemestä nykyään enempää kuin 18 tuhatta. Sekin olisi ollut kolminkertainen hinta siitä, mitä talo perintölunastuksessa maksoi. Istuessa metsäsaunan ovella, odotellessaan poikia metsästä, vaelsivat ajatukset joka sokkeloon Pihlajaniemen metsissä.
Eivät he silloinkaan voineet puhua Pihlajaniemestä, kun tämä kirje kirjoitettiin, vaikka keskinäinen tunnelma olikin paljon tavallista herkempi. Hermanni, joka kirjettä laati, sai kirjoittaa erikseen äidin ja isän sanelemana, kumpasellakin kun oli Liisalle ja Martille joku lämmin sana. Piti kirjoittaa juuri niin kuin he tahtoivat.
Jaakko Jaakonpoika vavahti, kun ajatuksiin meni yht'äkkiä: Pihlajaniemi. Hän pysähtyi tiellä ja suu täynnä lihamakkaraa virkkoi ääneen: Mitähän nyt tahtoisivat Pihlajaniemestä? Hän ei ollut koskaan ennen joutunut tätä asiaa *sillälailla* ajattelemaan.
Vaikka poika miten koetteli mielessään tyydytellä haamuna lähentelevän ukon rahanahneutta, aina isävainaja kuitenkin tuntui pitävän kiinni talosta, omastaan, Pihlajaniemestä, joka oli kulkenut suvussa monta, monta miespolvea, mutta jonka nyt tämä, Jaakko Jaakonpoika pani menemään.
Silloin ajoi hän hevosella pois Pihlajaniemestä ja istui muuttokuormalla autuudenpantti sydämellä, jota pahanviettelyksiksi luullut epäilykset riitelivät pois.
Mutta nyt, kävellessään Kirkonkylän läpi, rupesi hän oikein tosissaan ajattelemaan että mitähän patruuna todella mahtaisi nyt pyytää Pihlajaniemestä? Se ajatus oikein värisytti. Siinä tuntuivat yhtyvän lukemattomain sisällisten tuskain ja aavistettujen toiveiden tiet.
Mutta koko mielialan täytti omituinen tyydytyksen tunne siitä, mitä vaimo ja tytär olivat tänä iltana jutelleet. Enimmin kiinnitti väsähtäneen mielenkiintoa kysymys, mahtaisivatko Martti ja Liisa tulla takaisin? Sekä vähän myöhemmin: mitähän patruuna nyt tahtois Pihlajaniemestä? Ajatellessaan sitä, piiputteli hän jo vuoteenlaidalla.
Kun hän vähän myöhemmin asteli polkua kotiinsa, kuohuivat ajatukset toisinaan myrskynä, toisinaan taasen pysähtyivät. Joku oli kyllä ennenkin puheltaessa maininnut siitä, että Pihlajaniemestä oisi voinut saada enempi. Mutta kaikki sellainen oli tapahtunut välinpitämättömästi, ohimennen. Tämä nyt sanoi suoraan summan... Hyvä Jumala! Se voi olla totta.
Päivän Sana
Muut Etsivät