Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Noin viikkoa myöhemmin kuin Vinitius oli palannut Roomasta luki Caesar kerran pienelle seuralle Troja-runojaan. Hänen lopetettuaan kaikui hänen ympärillään ihastuksen myrsky, mutta Petronius, johon hän oli kääntänyt kysyvän katseensa, virkkoi. "Kelvottomia ovat, juuri sellaisia, joita sopii tuleen työntää."
Ystävät nauttivat vahvistavaa aamiaistansa aikana, jolloin tavalliset kuolevaiset jo aikoja sitten olivat syöneet päivällisensä. Aterian jälkeen ehdotti Petronius, että otettaisiin pieni uni. Hänen mielestään oli vielä liian aikaista lähteä vieraisiin.
Onhan hautaaja-orjien joukossa keskenkasvuisia poikia, pretorianit siis eivät voi tuntea häntä, ja kun hän kerran vain pääsee Petroniuksen talolle, niin Petronius kyllä hänet pelastaa!" Lygiläisen pää painui rintaa vastaan ja hän virkkoi surullisesta: "Ei hän siihen suostuisi, sillä hän rakastaa sinua." "Sitäpaitsi hän on sairas eikä pääse liikkumaan omin voimin."
Toinen asia on, tekikö hän siinä hyvin, mutta koska sitä nyt kerran ei voi muuttaa, niin meidän täytyy tunnustaa hänen voimansa joko myöten tai vastoin tahtoamme." "Oi Petronius! Helpompi on maailmassa saada kuulla filosofiaa kuin hyviä neuvoja." "Sano minulle nyt sitten, mitä sinä oikeastaan tahdot?" "Tahdon omistaa Lygian.
Pomponia otti kirjeen ja luki: »Marcus Vinitius tervehtii Aulus Plautiusta. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut Caesarin käskystä. Alistukaa siihen, niinkuin minä ja Petroniuskin alistumme.» Seurasi pitkä äänettömyys. Petronius oli ollut kodissaan.
Lucanus ja Seneca, suuria nimiä sillä aikakaudella ja suuret nimet vielä nyt, kävivät usein hovissa. Niitten joukossa, joita Nero suosi, ei ollut kukaan hänelle otollisempi kuin tuo iloinen ja hilpeä Petronius. Hänellä oli kummallinen luonto, joka valaisi muutamia tämän aikakauden omituisuuksia. Hän nukkui päiväkaudet ja joi yökaudet. Käytöksessään hovissa hän osotti itsensä aivan suruttomaksi.
"Jollei Ursuksella ole ollut apunaan ihmisiä ja jollei hän yksinään ole saattanut ryöstää häntä, niin kuka hänet sitten on ryöstänyt?" Petronius rupesi nauramaan. "Näetkö nyt," huudahti hän, "kyllä he uskovat mitä hyvänsä, koska sinäkin jo olet uskomaisillasi. Sellainen se on tämä meidän maailmamme, joka pilkkaa jumalia.
Hengissä hän jo aikoja sitten on tuominnut hänet kuolemaan. Nyt hän vain etsii tekosyytä hän etsii aina sellaisia. Lucanus kyllä ymmärtää, että hänen on pidettävä kiirettä." "Kautta Castorin!" huudahti Petronius. "Saatat olla oikeassa! Mutta tiedänpä vielä toisenkin keinon, jonka avulla saatan pian päästä suosioon." "No, minkä?"
Iras ja kultatukkainen Eunikekin katselivat häntä säälien, mutta ei hän enempää kuin Petroniuskaan näyttänyt heitä huomaavan. Heille merkitsi orjatarten läsnäolo samaa, kuin jos saapuvilla olisi ollut pari koiraa. "Sinussa on kuumetta," virkkoi Petronius. "Niin on."
"Sinä olet näytelmän arvoinen, ja näytelmä oli sinun arvoisesi," vastasi Petronius. Sitten hän kääntyi tulipaloon päin ja lausui: "Nyt katselemme vielä vanhaa Roomaa ja sanomme sille jäähyväiset." NELJ
Päivän Sana
Muut Etsivät