Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Huomattuaan, ettei Vinitius missään tapauksessa halua elää kauemmin kuin Lygia, rupesi Petronius tahallaan istuttamaan toivoa hänen sydämeensä. Hänen kävi ensinnäkin häntä sääli ja toiseksi hän estetikkona toivoi, ettei hän kuolisi laihtuneena, tuskan ja unettomuuden rumentamana, vaan kauniisti.
Sitten hän virkkoi: "Vinitius, lahjoita minun puolestani tämä kaulakoriste nuorelle lygiläiselle prinsessalle, joka sinun pitää naida." Poppaea joutui vihan vimmoihin, ja hänen kiukkuinen katseensa lensi Caesarista Vinitiukseen ja vihdoin Petroniukseen. Mutta Petronius nojasi levollisena tuolinsa käsipuuhun ja koetteli sormillaan harpun kieliä, ikäänkuin painaakseen mieleensä niiden muodon.
"Vinitius on oikeassa," mietti Petronius, "minun Chrysothemikseni on vanha, vanha ... kuin Troja." Sitten hän kääntyi Pomponia Graecinan puoleen ja virkkoi, puutarhaan viitaten: "Nyt ymmärrän, herratar, että kun omistatte nämä molemmat, te paremmin viihdytte kotona kuin Palatiuksen juhlissa ja sirkuksessa." "Niin," vastasi Pomponia, katsahtaen sinne päin, missä Lygia ja pieni Aulus olivat.
Vinitiuksen piti jäädä kotiin ottamaan vastaan Lygiaa, jopa ystävällisyydellä ja kunnianosoituksilla. "Sinä olit eilen humalassa," virkkoi Petronius Vinitiukselle. "Minä katselin sinua: sinä käyttäydyit kuin kivenhakkaaja Albanian vuoristossa. Sinun ei olisi pitänyt antautua sellaisen kiihkon valtaan, vaan muistaa, että hyvää viiniä pitää nauttia vähitellen.
Askelten liketessä hän kohotti kivettyneitä kasvojaan, ja vain hänen silmänsä loistivat kuin kuumesairaan. "Tulitko liian myöhään?" kysyi Petronius. "Tulin. Hänet oli vangittu ennen puoltapäivää." Syntyi hetkisen äänettömyys. "Oletko sinä nähnyt häntä?" "Olen." "Missä hän on?" "Mamertilaisessa vankilassa." Petronius säpsähti ja loi Vinitiukseen kysyvän katseen.
Samassa astui oviverhon takaa esiin ilmoittaja, »nomenclator», sanomaan, että nuori Marcus Vinitius, joka vasta oli palannut Vähästä Aasiasta, pyysi saada häntä tavata. Petronius käski viedä vieraan tepidariumiin, jonne häntä itseään juuri piti kannettaman.
Pomponia kohotti hienot kasvonsa iltaruskoa kohti ja vastasi vaatimattomasti: "Ei Nero maailmaa hallitse vaan Jumala." Syntyi hetkisen hiljaisuus. Tricliniumin likeisyydestä kuuluivat jo vanhan sotapäällikön, Vinitiuksen, Lygian ja pikku Auluksen askeleet, mutta ennenkuin he saapuivat paikalle, ehti Petronius vielä kysyä: "Sinä uskot siis jumaliin, Pomponia?"
Mutta Petronius lausui sanansa ilman uskoa, epävarmalla äänellä ja itsekin tuntien, miten turhanpäiväiseltä ja naurettavalta sellainen neuvo mahtoi kuulua hänen huuliltaan. Vinitius rupesi kädellään sivelemään otsaansa.
Petronius piti hänestä, tunsipa miltei hellyyttä häntä kohtaan, sillä Marcus oli kaunis ja nuortean voimakas, tiesi sitäpaitsi aina nautinnoissaankin noudattaa taiteellista kohtuutta, ja siihen pani Petronius erittäin suurta arvoa. "Terve sinulle, Petronius!" huudahti nuori mies, joustavin askelin astuessaan tepidariumiin.
Mutta me riennämme mielipuolina syvyyttä kohti, meidän allamme ratkeaa maa ja meidän rinnallamme kuolee ihmisiä, mutta vähät siitä! Me osaamme kuolla. Emme anna kuoleman tärvellä elämäämme emmekä alistu sen palvelijoiksi ennenkuin se meidät ottaa. Elämä on olemassa itsensä tähden eikä kuolemaa varten." "Minun käy sinua sääli, Petronius."
Päivän Sana
Muut Etsivät