Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Alussa pelotti häntä, sanoo hän itse, ettei hän tyynesti ja kylmäverisesti voisi nähdä verivirtoja vuotavan ja että hän täten joutuisi sikäläisten karaistujen tuttaviensa naurunalaiseksi. Vaan pian hän tähän veriseen leikkiin sentään tottui ja ennen pitkää oli hän jo härkätaistelujen väsymättömimpiä katselijoita.
Ei ollut saarta rajoittamassa taivaanrantaa eikä ainoata purjettakaan meren yksinäisyyttä häiritsemässä. Aurinko oli lähellä laskuaan ja kultasi pilven, joka hiljalleen purjehti taivaankannella. Anna seisahtui lumottuna. Noin voimakkaana vaikka tyynenä, noin yksinäisenä ja salaperäisenä hän ei luullut ennen merta nähneensä. Häntä pelotti hänen oma pienuutensa.
Sysimusta kissa syöksähti ulos eräästä jälellä olevasta huoneesta ja tämä odottamaton elämän ilmaus keskellä tätä koston ja kuoleman paikkaa melkein pelotti. Vihollishyökkäyksen siten hävittämä kylä oli ollut linnoitettu. Leveä hauta toisin paikoin 10 jalan syvyinen ja vahva paalusto multavallien kanssa ympäröitsi kylää.
Kun pelotti, lauleli pelkonsa pois ken valjuna raukkana seilata vois, kun yllänsä taivahat siintävät kaartuu ja ehtoolla Pohjolan tähtönen koittaa, kun alla on vihreän läikkyvät laineet ja aamulla tuuloset mastossa soittaa! Yli aaltojen vahtoisen harjanteen, yli kauvaksi häipyvän läikkyvän veen, näki venhossa istuva maata, maata, joka päivyen kullassa hohti.
"Ja hän vaati teitä vannomaan, että te ette kenellekään sanoisi pyytäneenne yhtymystä sir Charlesin kanssa?" "Niin juuri hän teki. Hän sanoi, että tämä kuolemantapaus oli täydelliseen pimeyteen verhottu, ja että minua varmaan epäiltäisiin, jos tuo asia tulisi tunnetuksi. Hän pelotti minut vaikenemaan." "Sen kyllä uskon. Mutta teillä oli epäilyksenne?" Hän epäröi ja katsoi alas.
Hän kulki tietä, kaitaista metsäistä kinttutietä. Se väliin katosi ja väliin sitä aina vähän koiti. Pekkaa pelotti eksyminen, vaan ilmausi vuori tien sivulle. Siihen Pekka turvausi. Kulki yhäkin sitä tietä. Se paikoin kulki jyrkkää vuoren rinnettä, jonka alla oli pauhaava koski.
Henrik aikoi ajaa takasin hotelliin, mutta tunsi olevansa niin sairas, että mahdollisesti pitäisi jäädä vuoteeseen muutamiksi päiviksi, ja hotelli sentähden pelotti. Hän päätti käydä ensin ainakin kysymässä oliko merikadun kortteeri vielä vapaa, että jos huomenna ei jaksaisi enää hakea uusia, niin voisi hätätilassa vaikka nyt sitten asettuakin sinne.
Hän tunsi vain hämärästi, että suuri muutos oli tapahtunut, ja se pelotti häntä niin, että hän juoksi pois lähteeltä ja juoksi yhä kauemmaksi metsään, tietämättä, minne hänen tiensä kulki. Niin tuli ilta ja pimeä, ja sudet alkoivat ulvoa metsässä. Adalminaa pelotti yhä enemmän ja hän juoksi yhä kauemmaksi, kunnes hän etäältä näki kynttilän valoa.
Kääri vain kätensä päänalustan ympäri ja painoi päänsä sitä vasten. Koetti puristaa silmänsä umpeen lujasti, että se kuva poistuisi mielestä, vaan ei ollut apua. Pelotti kauheasti ja kylmä karsi ruumista. Vasta kun pisti päänsä päänalustan alle, niin oli parempi olla, vaikka muu ruumis kaulaa myöten tuntuikin turvattomalta.
Hän liukui eteenpäin kuin unissaan. »Regina.» Hän sulki tuokioksi silmänsä. »Mitä, herra?» »Mikä sinun on tänään?» Hän pudisti hymyillen päätänsä. »Ei mikään, herra.» Ja jälleen sama katse unelmiin hukkunut, sulanut onnen kyyneliin. Boleslavin rintaa ahdisti. Oli ilmeistä häntä pelotti. Silloin päätti hän olla tyttöä enää näkemättä ja kuulematta, elää ainoastaan työlleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät