United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun tuo karjuva härkä näytti aikovan käydä kimppuuni, katsoin minne pääsisin turvaan, ja kun lähelläni havaitsin puun, pakoitti pelkoni minun yrittämään sen oksien suojaan kiipeämään.
Pelkoni koski etenkin Alttarin Sakramenttia, jota minä nyt, täydellisesti tietäen mitä tein, olin aikeessa saastuttaa, sillä salatakseni, että petin sitä kättä, joka minulle sen ojensi. Turhaan koetin poistaa kaikki nämät ajatukset luotani tahi edes saada ne unhoitumaan viimeisiin päiviin ennen ripille menemistä.
Siinä seisoi punakasvoinen rouvakin. Hän ojensi neiti Streitille käden ja suuteli minua itkien, josta minä kauheasti pelästyin. Mutta minä unhotin pian pelkoni. Pihalla juoksi vasikka kömpelösti ja seisahtui ammuen sekä naurettavan leveä-jalkaisena miehen eteen.
Mutta Abelini, jolle minun oli tapana uskoa kaikki, mikä sydäntäni rasitti, ei hyväksynyt tätä arvelevaisuuttani, vaan todisti niin lujilla syillä tämän pelkoni mielettömyyden, että minä lopuksi katsoin arveluni turhaksi ja nain tytön. Tämän Magdaleenani kanssa olen minä nyt kuusi vuotta elänyt onnellista avioliittoa.
Olikohan mahdollista, että kaikkien minun pyrintöjeni päätös lopulta olisi munkinkaapu? Minne sitten isä ja äiti, kallis Elsa ja pienet lapset kotona joutuisivat? Näitten rakkaitten kasvojen muisto näytti tuokioksi karkottavan synkän pelkoni, niinkuin takanvalkea sanotaan torjuvan susia.
Mun pelkoni ei tuosta pienentynyt, näät katkosanoistansa etsin ehkä pahemman ajatuksen kuin niiss' oli. »Tään murheen laakson pohjaan tokko tullee ens ympyrästä kukaan, jonka ainoo on rangaistus vain kadotettu toivo?» Näin kysyin ma. Hän vastas: »Harvoin sattuu, ett' astuu meistä joku tietä tätä, jot' taivallan ma nyt. On totta, kerran
Dick'iin ja kaikin puolin soin hänelle hyvää, suosi pelkoni tätä arvelua; ja monta aikaa harva keskiviikko tuli sitä huolta synnyttämättä, ettei häntä tapaansa myöden näkyisi kutsinlaudalla. Siinä hän kuitenkin aina ilmestyi, harmaapäisenä, nauravana ja onnellisena; eikä hän koskaan sen koommin puhunut siitä miehestä, joka osasi tätiäni peloittaa.
Kreivi jatkoi lukemista: »Tule rauhoittamaan minua! Minun pelkoni on suuri, melkein yhtä suuri kuin rakkauteni sinuun». Hänen rakkautensa minuun! huudahti kreivi. Hänen rakkautensa!... Hän siis rakastaa minua todellakin ... hän sanoo sen minulle avoimesti ... kuka olisi sitä uskonut?... Voi niitä naisia!
Mutta Mr. Wickfield'in vanhalla rakennuksella oli semmoinen vaikutus, että, kun koputin sitä, uudet koulukirjat kainalossani, rupesin tuntemaan, kuinka levottomuuteni suli pois. Kun astuin ylös ilmaiseen, vanhaan huoneeseni, näytti portaitten totinen varjo peittävän epäilykseni ja pelkoni ja saattavan entisyyden hämärämmäksi.
"Sitte", huudahti Klaudia, "ei ollut pelkoni suotta, ja se oli Javani, joka seurasi meitä. Hyvä Jumala, pelasta meitä hänen vihastansa!"