United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin he eräänä aamuna saapuivat Malungiin Pekan ystävän Pietarin ja tämän isän luo.
Pekan "Varsasta" tulikin ihmeen uhkea eläin. Ei edes itse Koistis-Kaaprokaan löytänyt siinä mitään moitittavaa kohtaa. Taisipa häntä oikein ruveta omat hevosensa hävettämäänkin, koska ei enää milloinkaan mennyt, ei aikonutkaan samoille markkinoille eikä niihin kilpa-ajoihin, joihin tiesi Pekan Varsansa vievän. Aina vaan jäi silloin kotiin ja teki kaikenlaisia verukkeita esteikseen.
Hän pyysi apuani ja yksin voimin onnistui meidän pian saada Elvira tuntoihinsa. "Elvira raukka!" huokasi everstiluutnantti. Heidän puhelunsa keskeytti silloin kummallisesti värisevä ääni, joka käänsi heidän huomionsa puoleensa. He kääntyivät syrjään nähdäksensä mistä tuo outo ääni tuli. Mitä näkivät he? He näkivät Pekan syöksevän siihen paikkaan, jossa seisoivat.
No, sitten piti Pekan kertoa, miten hänen aikansa oli kulunut siitä lähtien, kun hän oli eronnut Pietarista tunturilla. Pekan kertoillessa, miten Antti ja hän olivat elelleet tunturiseudulla, innostuivat sekä hän itse että vanha Pietari.
Se oli niin sanomattoman miellyttävää kaikille tuttaville, kun niissä heti paikalla saattoi tuntea Katrin ja Pekan, ja siten jokainen oli tilaisuudessa osanotolla seuraamaan heidän tunteittensa eri kehitysasteita. Ja paitsi sitä Katrin tunnelmat loivat Pekkaan perin uuden ja runollisen valon.
PEKKA. Kyllä minä suostun sopimaan. PERTTI. Niin mitäshän siitä sitte muuta kuin ryypättiin! Tunnenpa että viina on mennyt päähän. Pitää lähteä täältä pois ennenkuin ihmiset näkevät. PERTTI (katsellen Pekan jälkeen). Pekka hoi!
Juustila ja nuori vaimonsa kilpailivat keskenään pienten koristusten keksimisessä, mutta kun oli kiivettävä puuhun jotakin kiinnittämään puun latvaan, ei ollut Pekan vertaista. Oli ihana rauhallinen ilta. Kuu silaili hopealla värehtiviä aaltoja. Talo, joka oli rakennettu korkealle penkereiselle vierulle, oli juhlallisesti valaistu.
Liisa veisaili hiljalleen tyytyväisenä, vaan kasvoilla ivallinen ylenkatse silloin kun hän katsahteli meitä Pekan kanssa sinne sivupenkille, jossa me alakulosina istuimme, kuin valmiin katsojat.
"Pahimmat pitää kiskoa ulos", lausui tohtori niin jokapäiväisellä äänellä, että Pekan teki mieli vetää häntä vasten kuonoa. Kuinka saattaakaan ihminen noin perinpohjaisesti menettää hellemmät tunteensa! Säälimättä ilmoittaa ainoaksi parannuskeinoksi sen, että hänen sisuksensa kiskotaan ulos. "Tahdotteko, että nukutan teidät, vai " rupesi taasen tohtori sanomaan.
Mielelläni suostuinkin sentähden loppu-matkaksi nousemaan Kankaalan Pekan kärryihin, joka kohteliaasti tarjosi minulle sijan sievän sisarensa Leenan vieressä. Kirkolle ei ollut enempää enää kuin yhden virstan matka, vaan kuitenkin ajaa suhautti Pekka monen hevosmiehen ohitse, sillä niinkuin yleiseen tiettiin, oli hänen "Lintunsa" pitäjän parhaita juoksijoita.