Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Hänen alatikin vähän vino suunsa oli nyt vielä enemmän väärässä. Päätänsäkin piti hän vähän kallellaan ja vilkui Sæmundia syrjästä puoleksi suljettuin silmin. "Niin, poikasi kyllä on pehmeä päästään", sanoi hän, "mutta pahempi vielä on, että hevosesi on noiduttu". Sæmund pysähtyi. "Ilkiö!", huusi hän, niin että tupa kajahti, ja Aslakin silmät painuivat yhä kiinnemmiksi. Sæmund jatkoi astuntaansa; Aslak istui hetkisen ääneti: "Noiduttu se on sittenkin, se on varma!" ja vilkaisi jälleen Sæmundiin nähdäkseen, mitä tuo vaikuttaisi. "Eipä ole, mutta metsässä se pelkää, se vika sillä on," sanoi Sæmund yhä kävellen; "sinä olet kaatanut puita sen päälle, sinä ilkeä lurjus, ja siitä syystä ei kukaan enää saa sitä metsässä rauhallisesti kulkemaan." Aslak kuulteli hetken aikaa. "Niinpä pidä luulosi! Ei usko ketään turmele. Mutta minä epäilen sen hevostasi auttavan," lisäsi hän ja siirtyi samalla ylemmäksi tynnyrille sekä peitti kasvonsa toisella kädellään. Sæmund aivan oikein lähestyikin häntä ja sanoi hiljaan, mutta tuimasti: "Sinä olet ilkeä ..." "Sæmund!" kuului uunin äärestä; se oli Ingeborg, hänen vaimonsa, joka koki saada Sæmundia vaikenemaan, samalla kun hän rauhoitti nuorimpataan. Lapsi oli jo ääneti, ja nyt Sæmundkin vaikeni; mutta asetti kumminkin niin tanakalle miehelle pienenlaisen nyrkkinsä Aslakin nenän eteen, piti sitä siinä hetkisen, kumartuen vähän eteenpäin ja kiinnittäen polttavat silmänsä häneen. Sitten pitkitti hän taas entistä astuntaansa luoden silloin tällöin pikaisen silmäyksen Aslakiin. Tämä oli aivan vaalea, mutta pilkallinen hymy lepäsi Thorbjörn'iin päin käännetyllä kasvoinsa puoliskolla, ehkei Sæmundiin päin oleva mitään liikutusta osoittanut. "Jumala suokoon meille kärsiväisyyttä!" sanoi hän hetken kuluttua, mutta kohotti samassa kyynäspäätänsä ikäänkuin lyöntiä torjuaksensa. Sæmund pysähtyi äkkiä ja polkaisi laattiaa jalallansa, kiljahtaen kurkkunsa täydeltä: "
Minä muistan, kuinka se juhlallinen mieli-ala, jolla lopullisesti käänsin pois silmäni, väistyi sen kiitollisuuden ja levollisuuden tunteen edestä, jota valkea-verhoisen vuoteen näky, mutta vielä enemmän pehmeä laskeuminen alas siihen ja vaipuminen sen lumivalkoisiin lakanoihin, synnytti.
Ne hän on hyljännyt jo aikaa, joten hän nykyään on miellyttävän pehmeä kosketella. Lienani on kuin onkin maan tomusta luotu. Mutta ei ylimalkaan maan tomusta, vaan erityisesti ja yksinomaan Suomenmaan tomusta. Kun hän tuli mukaan, tuntui kuin olisi kappale Suomenmaata lähtenyt kanssani harhailemaan tuntematonta tulevaisuutta kohden.
»Jos rovasti kehoittaisi kyllä maar sitä niin tehdään, kuin rovasti tahtoo.» »Kyllä kai, mutta hän on liian pehmeä. Hän tahtoo aina noudattaa pitäjäläistensä mieltä, ja siksipä hänestä kovin pitävätkin, mutta ei se liika hyvyyskään aina paikallaan ole.»
Ja nytpä oli kuiskaamista ja juttelemista, iloisia silmiä, sydämmiä, joiden iloa ei tuulikaan voinut häiritä, vaikka se möristen ja äkäisenä tunkeutui portaille saakka ja puhalsi kynttilää, niin että se löyhähteli. Pastori istui huoneessaan, nauttien mukavuuttaan. Tuli rätisi uunissa; siellä tuntui lämpöiseltä ja hyvältä ja lattialle oli levitetty pehmeä, lämmin matto.
Hän vaipui ajatuksiin. Tuo Hallvard Stöle oli ollut kummallinen mies. Kova kuin luu ja itsepintainen, mutta usein viisaampi kuin olisi luullut: Hm! hän oli pettänyt pappia saatavissa, maksanut kymmenykset keveillä jyvillä, varastanut puita toisten metsästä ja tehnyt useita semmoisia kelmitöitä, mutta nyt hän oli muserrettu. Niin oli pehmeä kuin lapsi.
"Thinkalla on niin pehmeä luonto", kuului rouvan hidas ja tuumaileva vastaus ... "ja sellaisen tytön silmiä voi niin helposti häikäistä, joka on niin lämmintunteinen ja vastaan-ottavainen! Mutta kun hän näkee maailmaa vähä laajemmalta"...
"Heidän sielujensa pehmeä kulta hajoaa tuhkaksi me kuparimöhkäleet kestämme paljon kauemmin. "Olen nähnyt tuon uneksijan ruusut ja laakerit, toivottavasti näen pian hänen sypressinsäkin. "En voi kukistua tuon tyttömäisen ihmisen edessä. "Onni kohottaa hänet nopeasti huimaavan korkealle. "
Tiedäthän muuten, etten usko onnea, en usko sen olemassaoloa muuta kuin hetkeksi, silmänräpäykseksi niinkuin tämä", lisäsi hän hiljaa. "Ystäväni, se on olemassa", lausui Robert ja hänen kasvojensa ankaruutta lievensi hellä, pehmeä äänensä, "usko minua, se on olemassa meitä varten, niinkuin kaikkia muitakin jos vaan tahdomme siihen tarttua.
Se ei ollut tavallista puhetta se oli toisen sydämen vuodatusta toiseen, lapsensydämen Jumalan suureen, äärettömään sydämeen taivaassa. Mutta kun hän nousi ylös, suuteli minua ja sanoi minulle jäähyväiset, tuntuipa niinkuin oma sydämeni, joka ennen oli ollut niin pehmeä ja liikutettu, yht'äkkiä olisi käynyt rohkeaksi ja lujaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät