United States or Micronesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ensimmältä, kun Maslova tuli heidän joukkoonsa, tunsi Maria Pavlovna inhoa häntä kohtaan. Katjusha huomasi sen, mutta sitten myöskin huomasi, kuinka Maria Pavlovna pakoitti itseänsä muuttamaan käytöstään ja alkoi kohdella häntä hyvin hellästi ja hyvästi.
Yhdessä hänen kanssaan kulki, niinikään jalkasin, kaksi valtiollista: Maria Pavlovna Stshetinina, tuo sama kaunis lempeä- ja pulleasilmäinen neiti, joka oli ihastuttanut Nehljudofia, kun tämä oli ollut Bogodubofskajaa tapaamassa, ja vielä eräs Jakutin piiriin lähetetty Simonson, se sama musta, pitkätukkainen mies, jolla oli silmät niin syvällä otsan alla ja jonka Nehljudof niinikään oli samassa tilaisuudessa huomannut.
Koko illan hän oli kuin poissa tolalta: milloin hän tuli tätien huoneeseen, milloin hän läksi sieltä ja meni omaan huoneeseensa, ja portaille, ja ajatteli vaan sitä, kuinka saisi tavata häntä muiden näkemättä; mutta sekä Katjusha itse väitteli häntä, että Matrjona Pavlovna koitteli pitää Katjushaa silmällä. Näin kului koko ilta ja tuli yö. Tohtori meni levolle. Tädit tekivät maatapanoa.
Ostettuaan munia, naulan rinkilöitä, kalaa ja tuoretta vehnäleipää, asetteli Maslova näitä säkkiin, sillaikaa kuin Maria Pavlovna maksoi kauppiaille. Samassa syntyi vankien keskellä liikettä. Kaikki hiljeni, ja ihmiset alkoivat asettua riviin. Upseeri ilmestyi ja antoi viimeisiä määräyksiänsä ennen lähtöä.
Yksi sotamiehistä tempasi epätoivoisesti huutavan tytön isän sylistä, toinen alkoi panna vangin käsiä rautoihin. Vanki ojensi nöyränä kätensä. Vie akoille, huusi upseeri sotamiehelle selvitellen miekkansa kannatin-hihnoja. Tyttö yritteli vapauttamaan kätösiänsä huivin alta ja parkui kohti kulkkua, kasvot vertyneinä. Väkijoukosta erkani Maria Pavlovna ja lähestyi sotamiestä, joka vei tyttöä.
Ei ratkaisu riipu minusta, sanoi Nehljudof. Saitteko kirjeeni, teettekö mitä pyysin? kysyi Maria Pavlovna.
Matrjona Pavlovna voi tulla, kiljasi hän riuhtoen itseänsä irti ja todellakin joku lähestyi ovea. Sitten tulen luoksesi yöllä, sanoi Nehljudof. Olethan yksin? Mitä herran nimessä, ei millään lailla!
Aina on hyvä että kaikki on selvänä. Puhukaa nyt hänen kanssaan, minä kutsun hänet tänne. Tahdotteko? sanoi Maria Pavlovna. Olkaa niin hyvä, sanoi Nehljudof, ja Maria Pavlovna meni. Merkillinen tunne valtasi Nehljudofin, kun hän jäi yksin tähän pieneen koppiin kuunnellen Vera Jefremovnan hiljaista hengitystä ja uiketta, ja vankien melua, joka yhtä mittaa kuului kahden oven läpi.
Sen tähden että... oli hän vielä alkamassa, mutta ihan punaisena rupesi jälleen yskimään ja veri syöksähti hänen suustaan. Nabatof juoksi hakemaan lunta. Maria Pavlovna sai esiin valerianatippoja ja koetti tarjota hänelle, mutta hän, silmät ummessa, torjui häntä luotaan valkoisella laihtuneella kädellään ja hengitti raskaasti ja tiheään.
Päästyään sinne Maria Pavlovna ja Katjusha näkivät seuraavaa: upseeri, pönäkkä ihminen, jolla oli suuret vaaleat viikset, hieroskeli vihasena vasemmalla kädellään oikeata kämmentään, johonka koski siksi, että oli sillä lyönyt niin kovasti vangin kasvoihin, ja huusi herkeämättä hävyttömiä, raakoja haukkumasanoja.