Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Se oli vahinko, huomautti Paavo Kontio, sillä sieltä ylhäältä, tähtitornista, on sangen kaunis näköala. Teettekö te kultaa? kysyi Pajalan herra, puraisten samalla mehukkaan suupalan päärynästään. En, minä etsin viisasten kiveä, vastasi Paavo Kontio. Ah, niinkö? kysyi Sinikka-rouva pää kallellaan. Ettekä vielä ole järkeänne sen enempi kadottanut!
Oli mahdollista, että myöskin emintimä oli kaikessa hiljaisuudessa rakastanut Pajalan herraa, sitä häikäilemättömämmin ja intohimoisemmin, koska hän itse ei ollut aivan nuori enää, ja oli päättänyt rohkealla tempaisulla raivata tieltään ne molemmat esteet, jotka hänet erottivat hänen rikollisen lempensä esineestä.
Paavo Kontio osoitti peukalollaan sinnepäin, minne Pajalan herra äsken oli hävinnyt. Sinikka-rouva katsoi silmät suurina häneen. Pertti? Mitä hänestä? Onhan hän luonnollisesti teidän rakastajanne. Sinikka-rouva kääntyi nyt kokonaan ja nojasi samoin leukansa nyrkin varaan. Näin tuijottivat he jälleen kotvan aikaa toisiaan. Niinkö? Niinkö te todellakin minusta ajattelette? Niin.
Arvaan, että teidän miehellänne on tällä hetkellä sama mielipide, lausui Pajalan herra filosofisesti. Myöskin minä tunnen sielussani merkillistä taipumusta samaan ajatustapaan. Hän käy aina haaveelliseksi, kun hän on juonut liikaa, oli Sinikka-rouva kuiskaavinaan Paavo Kontiolle. Silloin muistaa hän aina morsiantaan, minun tytärpuoltani.
Istukaa, tehkää niin hyvin! hän virkahti hiljaa... Anteeksi, minun täytyy hetkinen koota ajatuksiani. He istuivat takaisin takkavalkean eteen. Seurasi muutamien silmänräpäysten synkkä vaitiolo. Pajalan nuori herra näytti sangen nolostuneelta. Paavo Kontio istui yhä käsi silmiensä edessä. Sinikka-rouva katseli tuimasti ja otsa rypyssä kengänkärkiään...
Syy ei ollut hänen, vaan hänen raukan, onnettoman rakkautensa, jota hän ei kuitenkaan voinut syyttää mistään, koska se yksin oli antanut hänen elämälleen jonkun itsekohtaisen päämäärän ja sisällyksen. Kuusiston jutusta ei enää puhu kukaan. Pajalan herran isä, vanha sotaherra, oli perheensä kunnian vuoksi suorittanut veljensäpojan henkivakuutuksen omasta kukkarostaan.
Siinä tapauksessa otan mielelläni erottaakseni teidät kuinka monta kertaa tahansa! puhkesi Pajalan herra haltioituneena puhumaan. Kättä päälle! vaikka nyt heti... Tie on auki, auto odottaa...! Anteeksi, pisti Paavo Kontio väliin, mitä happamin ja kuivakiskoisin ilme kasvoillaan. Portin avain on minun taskussani. Te kuulette, minä olen vanki! huokaisi Sinikka-rouva. Neitsyt kammiossa!
Oliko hän ehkä koko ajan häntä rakastanut ja tehnyt tekonsa vain jälleen solmitakseen toistakymmentä vuotta sitten katkenneen suhteensa häneen? Vai rakastiko hän ehkä Pajalan herraa ja tahtoi käyttää entistä ihailijaansa vain kilpenään ja miekkanaan siinä jättiläiskamppailussa, jonka hän tiesi, jonka hänen täytyi tietää olevan edessään?
Eikö teidän tee mieli työskennellä itseänne luutnantiksi ja kapteeniksi kauneuden palveluksessa? Oh, tiedän hyvin, että te jo nyt olette minut tavalliseksi nahkapojaksi alentanut! huokasi Pajalan herra. Sallikaa minun varoittaa teitä, herra tohtori! Tämä suloinen sukulaiseni on sangen uskoton luonteeltaan. Tarkoitatte, että hän on uskollinen mieluimmin itselleen, oikaisi Paavo Kontio.
Vainko päästä irti miehestään taikka myöskin samalla liittyä johonkin uuteen rakastajaan? Ja siinä tapauksessa, kehen? Häneenkö vai Pajalan herraan? Puhelin kilahti. Hänen täytyi kiirehtiä vastaamaan. Se oli sotaherra. Hän oli pitänyt lupauksensa.
Päivän Sana
Muut Etsivät