Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Pajalan herra tuli samassa takaisin. Te kai pidätte huolen isästänne? kysyi Sinikka-rouva, uuvahtanutta urhoa katseellaan osoittaen. Kyllä. Me lähdemme. Tohtori Kontio on lupautunut minua saattamaan. Näkemiin! Me tapaamme huomenna. Näkemiin. Ilmeinen pettymys kuvastui Pajalan herran kasvoilla. Mutta hän ei voinut mitään.
Pertti, minun mieheni serkku, Pajalan herra. Nuori mies kumarsi äänettömästi. Hänen kasvonsa olivat avoimet ja reippaat, hänen silmänsä siniset, suorat ja rehelliset. Paavo Kontio tunsi heti hänestä pitävänsä. Tehkää hyvin, istukaa, sanoi hän, nyt jo paljon lämpimämmällä ja ystävällisemmällä äänellä. Odottakaa! Sallitteko...? Hän vapautti heidät sadevaipoista ja kantoi ne toiseen huoneeseen.
Itse ajatus oli jo naurettava! Eikä hän kuitenkaan voinut olla toteamatta kummallista, pistävää tunnetta sydänalassaan, kun hän muisti, että juuri tuolle samalle hänen niin vähäksi arvaamalleen Pajalan herralle oli suotu se onni, mikä oli evätty häneltä itseltään, nimittäin onni olla Sinikka-rouvan läheisyydessä näinä tälle epäilemättä niin vaikeina hetkinä ... onni olla hänelle avulias, häntä tukea ja mahdollisesti häntä lohduttaa!
Me olemme suoraan sanoen tulleet anomaan teiltä yösijaa. Taikka oikeammin: minä olen tullut. Pajalan herra on ollut vain kyllin ystävällinen saattaakseen minut tänne autollaan. Paavo Kontio ei tiennyt enää, missä hän oli. Hänen oikea kätensä pusertui pöydänlaitaan suonenvedon-tapaisesti, vasen nousi itsestään painamaan nyrkkinä sydäntä paikalleen, josta se tuntui olevan kuin irti ponnahtamassa.
Joku on portin takana. He katsoivat kaikki hämmästyneinä toisiinsa. Herra siunatkoon! Se on varmaan minun mieheni! huudahti Sinikka-rouva. Siinä paha, missä panetellaan, mutisi Pajalan herra. Niin mahdottomalta kuin se tuntuukin, voi sattua sellaista. Kenties on parasta, että minä sittenkin saan portinavaimen. Susanna menee kyllä avaamaan, selitti tyynesti Paavo Kontio. Joka pelkää, se paetkoon!
Minä tiedän! Sinä tiedät? Kaikki. Rouva Sinikka on karannut miehensä luota eikä aio koskaan palata enää. Pajalan herra... Niin. Mitä hänestä? Oikeastaan se ei kuulu asiaan... Kuten näet, minä tiedän kaikki. Onko hänen miehensä jättänyt asian sinulle? Minulle? Asian? Minkä asian? Tietysti avioero-asian, sillä minä arvaan, että siitä tulee ero. On jo tullut, tarkoitat sinä?
Hyvä, ettei hän muistele muiden morsiamia, huomautti Paavo Kontio, kuten joku toinen ehkä olisi valmis hänen sijassaan tällä hetkellä tekemään. Onko hän kaunis muuten? Ei, vastasi Pajalan herra raskaasti. Mutta minä luulen, että hän on uskollinen luonteeltaan.
Pajalan herra oli ollut jo varhain aamusta liikkeellä, hän oli tutkinut puiston ja puutarhan, tutustunut sekä pehtoriin että emännöitsijään, joka tuntui olevan uskonnollismielinen ihminen ja taitava salaatinlaittaja... Kuulkaa, hän on ollut jo keittiössäkin! huudahti Sinikka-rouva taputtaen ihastuneena käsiään. Eikö se ole verratonta, herra tohtori?
Maljanne, jalot naiset ja herrat! Siinä tapauksessa me jäämme kaikki tänne, lausui Pajalan herra istuen päättävästi paikoilleen. Maljamme! Mutta minä vakuutan, että serkkuni kanssa, mikäli tunnen häntä, ei ole eräissä asioissa leikkimistä. Ajatelkaas, jos hän on pannut poliisit etsimään meitä! virkahti Sinikka-rouva levottomana.
Minä puolestani olen päättänyt kadottaa sen vain kauniiden naisten vuoksi, ilmoitti Pajalan herra. Ettekä ole saanut siihen tilaisuutta? kysyi Sinikka-rouva hurmaavimmalla hymyllään. En siitä syystä, että te ette ole antanut minulle tilaisuutta, vastasi Pajalan herra. Onni ei tule kello kaulassa, selitti Sinikka-rouva. Se on harvinainen lintu ja näyttäytyy vain kerran sadassa vuodessa.
Päivän Sana
Muut Etsivät