Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Päivä painuu, varjot pitkistyvät; Puitten välissä, kas, varjo muita Mustempi nyt liikkuu, lähestyypi; Se on Dmitri. Tuli-silmiinsä on Saaliinsa jo tavannut; jo voitto Houkuttaapi, nytpä palkittavat Ovat monen vuoden julmat, kovat Hengen riidat, kurjat houraukset, Levottomat yöt ja synkät päivät. Silmänräpäys vaan, ja ennättänyt Perille hän onpi pyrintönsä.
»Koskas korppi valkenevi, Poikani poloinen?» »Konsa hanhi mustenevi, Emoni kultainen». »Koskas hanhi mustenevi, Poikani poloinen?» »Konsa kivi veen päällä pyörii, Emoni kultainen». »Koskas kivi veen päällä pyörii, Poikani poloinen?» »Konsa höyhen pohjaan painuu, Emoni kultainen». »Koskas höyhen pohjaan painuu, Poikani poloinen?» »Konsa päivä syön-yöllä paistaa, Emoni kultainen».
Mutta vaikka kauhistuksen jäljet ovatkin näin helposti silitetyt, niin painuu niistä kumminkin mieleen tieto, että täytyy ennen tai myöhemmin päästä semmoisista elämäntavoista, jotka ovat jyrkimmässä ristiriidassa sekä oman kuvan että tulevaisuuden kanssa, tieto, että minun täytyy ikäänkuin ennättää kuvani, päästä sisällisesti siihen, miksi annan itseni ilmi ulkonaisesti.
Kirkas säde välähti isän silmissä, mutta äidin sydämestä nousi raskas huokaus, ja ikään kun kukkanen myrskyn pauhatessa pelvolla painuu alas maata kohden, niin kallistui nyt Annanki keltakiharainen pää vasten kättä, johon suloiset kasvonsa lymyivät.
Voi katumusta synkeää, Voi sielun sala-vaivaa! Se voimat murtaa, painuu pää, Kuin kukka kuihtuu elo tää, Kun tuskan tuli kaivaa. Vaan tyhjyydessä sanallaan, Luo Herra: Usva haihtuu, Niin uutta voimaa sielu saa, Ja katuvalle uusi maa Vihertää; tuska vaihtuu Lepohon mielen, tyveneen Myös rauhaan, missä usko Saa kestävyyteen hiljaseen, Ja toivo viittaa autuuteen, Kuin kirkas aamurusko. Pajassa.
Mutta virkkaa vanhus vakaa: »On nyt kuollut kuninkaamme, sentään sanallaan hän takaa talonpoiat meidän maamme.» Painuu Hurtan pää: »Jos kuoli Kaarle kuulu, kaikki kaatui, vallitsee vain leipähuoli, voitto, maine maaksi maatui.» Nostaa Sipo hattuansa, kuninkaalle kuuliainen.
Armahat impyet, koristakaa valtiatartanne tänään tavallista huolellisemmin! Miksi tahtoo hän tänään olla niin kaunis? Miksi koristelee hän? Ketä ajattelee hänen sydämensä? Tahtooko hän kauneudessaan isällensä loistaa, vaiko siksi, että tuntematon muukalainen on hänet näkevä? Aurinko on laskemaisillaan. Pian painuu päivä lännen pehmeihin pilvipatjoihin uinumaan.
Haaveellinen poltto haihtuu hänen surustaan ja päivän erilaisissa puuhissa se painuu hänen sielunsa syvään kuni raskas, kokoon koottu kaihokuorma. Suvi ja syyskuukaudet kuluivat. Lovisa tunsi joulua ajatellessa semmoista tuskaa ja vastenmielisyyttä, jota hän tuskin uskalsi itselleen tunnustaa.
Meit' ääni johti, tulen tuolta puolen mi lauloi; ja me tarkaten vain sitä tulimme liekeistä nyt nousukohtaan. »Venite benedicti patris mei» sisältä valon soi niin kirkkaan, että mun voitti se, ei sietää silmä voinut. Soi vielä: »Päivä painuu, ilta lankee; siks älkää viipykö, vaan kiirehtikää niin kauan kuin ei tummu lännen taivas.»
»Uudenaikaisia jyviä nyt Heikkilän pelloissa kasvaakin!» kuuluu vihlovanvärisevä ääni ja hän kohottaa korkealle ilmaan piilossa kantamansa suurehkon läkkileilin. »Vaan kun ei vanhan isännän tekemät laarit ole sellaisia varten, niin niitä ei säilytetä, ei nyt eikä vasta!» Ja ennenkuin kukaan on ennättänyt edes oivaltaa mistä on kysymys, on hän asettanut leilin halkovajan edessä seisovalle veistotukille ja temmannut sen vieressä olevan kirveen kirves kohoutuu ja painuu ja punainen rommi räiskähtää pitkin pihaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät