Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025


Hän ei puhunut mitään, vaan ajatuksensa on helppo havaita. Hän ajatteli miestään, joka karkasi kodistaan, missä kumminkin rakkaus ja onnellisuus häntä ympäröitsi. Hän ihmetteli, ettei vaimon eikä lapsen rakkaus voineet häntä tyydyttää. Mutta äidillä oli vielä toivo. Olihan isä ennen äkillisten mielijohteitten ajamana käynyt poissa kotoa tuolla tavalla, ja olihan hän sitte tullut takaisin.

Kirkkaasti leimuavan valkean ääressä seisoivat kaikki kolme, kun Johannes tuli sisään. Ja kirkkaammin ei loistanut liekki takassa kuin sisällinen onnellisuus kaikkien silmissä. Takka valkeineen oli pyhä alttari, jonka ympärillä seisoi hartaita ihmisiä, jotka kumminkin vaan nauroivat ja laskivat leikkiä. Salaisia aarteita.

Tiedätkö sinä, mitä ... mutta kukatiesi on parempi..." "Mitä sitten, äiti? Minä voin kyllä kuulla enemmän," keskeytti tyttö. "Niin, näethän, hän käy silloin tällöin, niin kuin tiedät, Bergissä ja minä olen kuullut Kjellin sanovan, että hän aikoo kosia rikasta tyttöä Viggessä ... niin, se olisi kyllä hyvä, vaikka rahoissakaan ei ole kaikki onnellisuus.

Onhan Antti nyt kylän vävy ja suojelija. Helenan katseesta välkkyy tavaton onnellisuus, hänen silmänsä säihkyvät riemusta, mutta jotakin salaperäistä heijastuu kuitenkin hänen kasvoistaan. »Enkö minä sitä sanonut», sanoo Rist-Riehkalan Katri Helenan äidille. »Kun se kerran on tapahtunut, niin ei se häntä enää peloita. Ja teki se siunaamani leipäpytkykin oman vaikutuksensa».

Hän on nyt vanha; hänen hivuksensa ovat lumivalkeat, mutta hänen silmistänsä loistaa onnellisuus. «Niin, oppiakseni sitä«, vastasi Sakari. «Vaikka melkein tahtoisin sanoa, etten siihen opetusta tarvitse«. Ja Sakari katseli lempein silmin puolisotaan, nuorempaa Mariaa. «Sakarisanoi Johannes ja viittasi nuhtelevaisesti sormillaan. «Muista, miten minun on käynyt; pidä totena minun havaintojani!

Mutta mielessään tuntee, katsellessa kaikkea tuota rikkautta, jonka raha-arvoa tuskin voidaan määrätä, ettei onnellisuus ole riippuvainen sellaisten omistamisesta. Enimmin minua miellytti katsella sitä osastoa, missä säilytettiin halvempiaineisia mutta historiallisessa suhteessa arvokkaita esineitä.

«Mutta, armas isäni, anna anteeksi, että minäkin sanan sanon« lausui nuorempi Maria. «Minä olen usein ajatellut, kuinka kummallisesti maailmassa käy, miten onni täällä vaihtelee. Ilman omaa ansiotansa toisen osalle lankee suurin onnellisuus, kun taasen toinen, joka todella sietäisi olla onnellinen, saa kärsiä koko elinaikansa«.

Lehtori naurahti ja, paneutuen pitkälleen lattialle tirkistääkseen Päivölään, sanoi: »Mikä se sitten Kirstillä on niin hauska?» »Sitäpä minä en tiedä ja haluaisin niin tietääOlisipa lehtori itsekin halunnut tietää, mistä tuo iloinen onnellisuus, joka loisti Kirstin koko olennossa siellä Päivölässä, jossa oli niin yksinäistä ja hiljaista, että mieltä ahdisti katsellessa.

Silloin olimme onnellisia likistäissämme toistamme rintaamme vasten, vaikka jo hyvin tiesimme, miten meidän oli käyvä; silloin olin onnellisin neito maailmassa, sillä nojasinhan rintaan, jossa olin löytänyt vastineen omalle sydämelleni, rintaan, jossa olin löytänyt kaikki, mitä vaan hyvää maailmassa toivoin. Mutta voi! Onnellisuus ei kestänyt kauvan. Hän on nyt poissa.

Mikä edesvastuu hänelle ja kaikille niille, jotka ehkä noudattaisivat hänen kehoitustaan? Mutta mistä oli tämä ihmeellinen nainen saanut ilmoituksensa, ja miksi oli hän kääntynyt Marian puoleen, jollei sen vuoksi, että kumpikin oli korkeamman vallan valitsema maan pelastukseksi. Ja mikä onnellisuus olisikin saada välikappaleena korkeimman kädessä kääntää kaikki suru iloksi.

Päivän Sana

arvellaan

Muut Etsivät