United States or Turkmenistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin tuli yht'äkkiä vaimo poloiseni siihen; viettelevä häpy valloitti sieluni; luulin isäni ja vaimoni minun pettäneen; paha henki löi minun valtansa alle. Vältin omaisteni varoituksia ja rukouksia, ja sydän täynnänsä hehkuvaa koston himoa koko ihmiskuntaa vastaan karkasin ulos metsään, kohtasin metsästäjän, joka kielsi minun metsästämästä, ja löin hänen tantereesen.
Onnellisesti saavuinkin kotiin omaisteni suureksi iloksi, sillä he olivat jo luulleet minun aikoja sitten heittäneen henkeni. "Ensi työkseni kotiin tuloni jälkeen menin kalifi Harun Arrashidin luo ja vein hänelle Serendybin kuninkaan lahjat ja terveiset. Hän ihastui suuresti ja pyysi minua kertomaan, mitenkä olin joutunut hänen valtakuntaansa.
Luulin hänen kuolleen, ja toivoin omaisteni väärän todistuksen kautta pääseväni ihmisten rangaistuksesta; mutta kuollut virkistyi ja kantoi asian päälleni. Minä pantiin kahleihin, ja pitkään tutkisteltua julistettiin tuomioni, joka määräsi minulle kuusivuotisen kalerirangaistuksen.
Mutta annahan olla, kun he menevät sisälle, livahdan minäkin sinne avonaisesta akkunasta ... "rebjonok!" ja siinähän seison omassa persoonassani sanattomiksi ällistyneiden omaisteni keskellä... Tuskin olen tämän ilmaseikkailun saanut onnellisesti loppuun suoritetuksi, kun mielikuvitukseni ryhtyy vastustamattomalla voimalla panemaan toimeen toista samanlaista.
Saada elää teidän ja toiseksi omaisteni hyväksi on hartain toivomukseni. Voin todenperäisesti vakuuttaa etten tänä hetkenä rakasta ketään enemmän kuin teitä! Riittääkö se teille?» Vieläkin tarkasteli assessorin syvämieliset silmät Eevaa tutkivasti. «Suutele minua!» lausui hän sitten äkkiä ja terävästi. Hiljaa ja sanomattoman suloisesti painoi Eeva punastuvat kasvonsa häneen ja suuteli häntä.
Ja kun nyt joka ilta ja aamu rukouksissani lisään, niinkuin tavallisesti, T:ri Lutherin nimen äitini, isäni ja kalliitten omaisteni nimeen, ajattelen minä, kuinka hän viettää pitkiä päiviä ja öitä yksinään kolkossa linnassa, joka katsoo alas rakkaasen, vanhaan Eisenachin laaksoon, ja sanon: "Herra, tee erämaa hänelle kouluksi, jossa hän harjaantuu työhön koko meidän maatamme varten."
Minä olin aivan hartaasti rukoillut, että se sija, joka lähtöni kautta jäi tyhjäksi, täytettäisiin; mutta nyt, kun näin sen täytetyksi ja rakkaitten omaisteni elämän menevän vilkasta menoansa, niin ettei minulla ollut siinä mitään sijaa, syntyi minun sydämessäni kolkko maanpakolaisuuden tunto. Jos kuolleitten olisi sallittu tällä tapaa palata, tuntisivatko he jotakin tämänkaltaista?
Kuitenkin olin siksi selvillä luonteestani ja mielentilastani, etten tarvinnut epäillä tekojani. Eräänä huhtikuun päivänä siis täytin silloin juuri kolmekymmentä vuotta muutin omaisteni saattamana uuteen, pieneen, sievään kotiini. Kaksi pientä orpotyttöä, jotka eivät olleet aivan varattomia, seurasi minua pienoiseen pesääni. He tulivat minun lapsikseni, minä heidän äidiksensä.
Tuo halu esiintyä teko-olentona oli niin vahvaksi juurtunut, että minä omien omaisteni edessä jokaisella sanalla pidin huolta kuvani istuttamisesta heihinkin, ja iloitsin onnistumisestani siinä. Ainoa, jonka ihailu ei minua oikein tyydyttänyt, oli minun äitini. Hän osoitti kyllä iloa, että olin niin pitkälle tarkoituksissani päässyt. Ja hän kuunteli minua huomiolla.
Kun kiiruhdin isäni tautivuoteelle, myöhään. Hän oli kuollut. Kun pyrin sinun luoksesi, tulin myöhään. Onnettomuus tapasi tiellä. Liian myöhään Elina alkoi ymmärtää, miten suuressa avun tarpeessa olin, liian myöhään kolkutti kirje omaisteni ovelle: he eivät enää voineet eivätkä jaksaneet auttaa. Ja nyt, kun vihdoin pääsin luoksesi, tulin liian myöhään.