Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Samalla aikaa kuin kaikki muut karit ja luodot näillä vesillä ylenevät ylenemistänsä, satamat mataloituvat ja koko Merenkurkku jo rupeaa kuivalta tuntumaan Pohjan kaupunkien suurille laivoille, on tämä kari nähtävästi vaipunut syvemmälle ja kätkenyt terävän kärkensä syvälle aaltojen alle. Vai olisiko sen nirkko taittunut, sen voima ja viha särkynyt?
BERTHA. Minun vain johtui mieleeni, kuinka usein näinä viimeisinä aikoina olet kotoa poissa ollut. Toisin oli laita vuosi takaperin. AKSEL. No, mutta ajattelehan, Bertha, kuinka paljon olen laventanut asioitani sen jälkeen. Olisiko parempi, jos istuisin kotona pitäen sinulle seuraa ja jättäisin asiat sipo silleen? BERTHA. Eihän toki sitä en tarkoita.
Olisiko mikään kuningas pitänyt hirvittävää liittoansa niinkuin juhlallinen Jefta? Kuninkaitten lupaukset ovat kepeät kuin ilma, kun niitten täyttäminen vaatii, että joka muu kuin alamainen loukataan!° "Kuninkaat! no, mitä kuningas on? Miksi yksi rikkoisi meidän valitun sukukuntamme yhtäläistä pyhyyttä? Onko heidän verensä puhtaampi kuin meidän? Me olemme kaikki Abrahamin siementä.
Tiedän kyllä, ettei tämä nimi vieraissa maissa kantajansa neroa surmaa. Mutta miksi? Muissa maissa se lausutaan eri tavalla. Pierre Corneille oli mainio mies; mutta minä jätän teidän tutkittavaksenne olisiko hän, englantilaisena ollen, voinut Peter Crow'in nimellä olla eurooppalaisen murhenäytelmän isänä?" Miss Sibyl: "Ei suinkaan!" Miss Sally: "Hi hi hi!"
Kaikkien katseet kääntyivät jännitetyllä uteliaisuudella siihen paikkaan, missä onneton sulhanen istui. Hän oli hyvin kalpea ja otsalta valui hikipisaroita. Ei hän illan tapahtumista tietänyt enempää kuin muutkaan katselijat, mutta levottomuus kalvoi häntä sielun pohjaa myöten. Petronius, joka tosin ei itsekään tarkalleen tietänyt mitä tapahtuisi, ei ollut sanonut hänelle mitään. Nervan kemuista palatessaan hän vain oli kysynyt, oliko Vinitius valmis kaikkeen. Sittemmin hän myöskin oli kysynyt, tulisiko hän näytäntöön. Vinitius oli molempiin kysymyksiin vastannut: »kyllä!», mutta sitten hänen pintaansa oli alkanut karmia, sillä hän oli käsittänyt, ettei Petronius tehnyt kysymyksiään suotta. Hän oli viime aikoina elänyt ikäänkuin ulkopuolella elämää, itse puolestaan vaipuneena ajattelemaan kuolemaa ja toivottaen kuolemaa Lygialle, sillä olihan kuolema tuottava heille sekä vapauden että erottamattoman yhdyselämän. Mutta nyt hän tunsi, että on aivan toista etäältä kuvitella viimeistä hetkeä rauhallisena nukkumisena kuin lähteä katselemaan sen ihmisen kiduttamista, joka on elämää rakkaampi. Kaikki entiset tuskat tulivat valtavalla voimalla takaisin. Tyyntynyt epätoivo alkoi taasen raivota hänen sielussaan; hänet valtasi vanha halu: hän tahtoi pelastaa Lygian mistä hinnasta hyvänsä. Hän oli aamusta alkaen koettanut päästä cuniculumeihin katsomaan, olisiko Lygia niissä, mutta pretorianisotamiehet vartioivat kaikkia ovia, ja käskyt olivat tällä kertaa olleet niin ankarat, etteivät tututkaan sotamiehet taipuneet rukouksien eikä kullan vaikutuksesta. Vinitius arveli, että epävarmuus tappaa hänet jo ennenkuin hän ehtii näytäntöä nähdäkään. Hänen sydämensä pohjalla kyti sentään vielä se toivo, että Lygia ehkä ei ole amfiteatterissa ja että hänen pelkonsa ehkä on turha. Ajoittain hän tarttui tähän toivoon kaikin voimin. Hän koetti ajatella, että Kristus on voinut kutsua hänet luokseen vankilasta, sillä sirkuskidutukseen Hän ei voi sallia hänen joutua. Ennen oli Vinitius päättänyt kaikessa alistua Hänen tahtoonsa, mutta nyt, kun hän tyhjin toimin palasi cuniculumin ovelta paikalleen amfiteatterissa ja kun hän huomasi, että kaikki häneen uteliaasti katselivat, tunsi hän, että hirveimmätkin otaksumat saattavat toteutua. Silloin hän kiihkeästi rupesi hengissään rukoilemaan pelastusta ja hänen rukouksensa kävi miltei uhkaavaksi. »Sinä voit!» toisteli hän toistelemistaan ja väänteli epätoivoissaan käsiään. »Sinä voit!» Hän ei ollut saattanut ajatella, että tämä hetki todellisuudessa olisi niin hirveä. Hän ei tietänyt mitä hänen sielussaan tapahtui, ainoastaan sen hän tiesi, että jos hänen täytyy nähdä Lygiaa kidutettavan, niin hänen rakkautensa muuttuu vihaksi ja hänen uskonsa epätoivoksi. Samalla nämä tunteet häntä kauhistuttivat, sillä hän pelkäsi loukkaavansa Kristusta, jolta hän juuri oli rukoillut armoa ja ihmettä. Ei hän enää rukoillut, että Lygia saisi jäädä eloon, hän tahtoi vain, että hän kuolisi ennenkuin hänet kuljetettaisiin arenalle. Hän rukoili tuskansa syvimmästä kuilusta: »
Olisiko tuo mitenkään, kun minä en ennättänyt sitä lisän kanssa suomentaa. Mutta minusta olisi parasta, että sinä sille kirjoittaisit. Olenhan sitä minäkin ajatellut, vaan kun minä olen niin huononlainen siihen työhön. Osaat sinä siksi, päätti Pekka. Ja ota minut toveriksesi.
"En tiedä. Ensimäinen isku ehkä oli liian ankara, ja sydämensä kurjuudessa ! Nuot siniset vedet, joista hänen oli tapa puhua. Olisiko hän ajatellut niitä niin monta vuotta sentähden, että niitten oli määrä tulla hänen haudaksensa!" Hän sanoi tätä miettiväisesti matalalla, vapisevalla äänellä, ja astui vähäisen huoneen poikki.
Olisiko kukaan toinen hänen sijassansa tämän teon tehtyänsä saanut yön rauhaa, tarvitsematta kauhistuksen tuskissa itseänsä väännellä, on epätietoista.
Ja Santrassa pyöri hänen ajatuksensa, semminkin ensi päivinä. Hän mietiskeli, olisiko sitä mitenkään mahdollista enää siten järjestää? Itsekseen kiven kovaan vakuutteli, että jos vain tietäisi Santran itseensä suostuvan, niin kyllä hän sen myöskin sitten pitäisi, vaikka koko maailma olisi aseitten ja puukkojen kanssa vastassa. Mutta Santran suostumusta hän epäili.
Minä en tarkoita, sopiiko hänen heti pyrkiä kuvernöriksi taikka joksikin semmoiseksi, vaan olisiko hänen luonnonkirjoillansa tilaisuus siellä kehkeytyä siinä olisi kyllin ja päästä täyteen voimaan?" "Parempaa tilaisuutta ei ole missään", vastasi tätini, "semmoisella miehellä, joka käyttää itsensä hyvin ja on ahkera". "Miehellä, joka käyttää itsensä hyvin ja on ahkera", toisti Mrs.
Päivän Sana
Muut Etsivät