Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
»Nouse, nouse, ystäväni!» hän huudahti. »Pelastaudu, pakene! luonto on sinun hirvittävä pelastajasi!» Hän talutti kummastelevan Olintuksen ulos ja näytti hänelle pilveä, joka sakenemistaan sakeni syösten sylistään tuhkaa ja hohkakiviä, ja huomautti hänelle pakenevan joukon huudoista ja töminästä. »Tässä näkyy Jumalan käsi. Jumalalle ylistys!» Olintus sanoi nöyrästi. »Pakene! Etsi uskonveljesi!
Päästyään joukosta erilleen ja saavuttuaan eräälle forumista vievälle, autiommalle uloskäytävälle huomasi Olintus kalpean ja vakavan miehen, joka tutkivasti katseli häntä, ja jota hän ei ollut tuntea. Kääriytyneenä »palliumiin», joka osaksi peitti hänen papillisen asunsa, nuori Apekides tarkasteli tuon uuden ja salaperäisen uskon apostolia, uskon, jonka tunnustajia hänkin jo miltei oli ollut.
»Oi, heikko sydän!» Olintus virkkoi katkeran kuumana. »Olet väsynyt ja hermostunut ja kuitenkin tahdot kääntyä pois siltä totiselta lähteeltä, joka virkistää ja pyhittää.» »Oi, taivas», nuori pappi huudahti rintoihinsa lyöden, »mistäpäin silmäni saavat nähdä totisen Olympoksen, missä oikeat jumalat asuvat?
Olintus, joka oli tottunut seurustelemaan kaikenkarvaisten joukkojen kanssa ja jolla paitsi uskoninnoitusta oli tarkka ihmistuntemuskyky, arvasi ehkä papin piirteistä osan siitä, mitä hänen sisässään kiehui. Hän kesti puhtain ja avoimin otsin Apekideen tiukan katseen. »Rauhaa sinulle!» hän virkkoi tervehtien Apekidesta.
Mutta tuon seisoskelijan katseesta ilmeni niin voimakasta katkeruutta ja halveksintaa, kun hän seurasi sitä uskonnollista juhlakulkuetta, joka paraikaa nousi temppelin astuimia ylös, että monien huomio pakostakin häneen kiintyi. »Kuka tuo kyynikko on?» muuan kauppias kysyi toveriltaan kultasepältä. »Se on Olintus», tämä vastasi, »kuuluu olevan natsarealainen.»
Olintus puristi iloisena hänen kättään, ja sitten he astelivat joen rannalle, hypähtivät erääseen veneeseen, jommoisia tällä rannalla oli aina saatavissa. Vene lykättiin vesille; auringolta suojaava kangasverho esti ketään heitä huomaamasta; nopeasti he kulkivat virtaa alas.
Miehet ja kansalaiset, tietäkää siis, että tuo mies on kiihkeimpiä natsarealaisia eli kristittyjä, kuten he itseään nimittävät! Onko ihme, että hän pahansuopana syyttää egyptiläistä egyptiläisen papin murhasta!» »Tunnen hänet! Tunnen sen koiran!» kuului useita ääniä. »Se on kristitty Olintus tai paremminkin ateisti; hän kieltää jumalat!»
Ei mitään ole niin helppoa jakaa kuin innostusta; siinä on orfeus-tarun todellinen vertauskuva se liikuttaa kiviä, se kesyttää villejä eläimiä. Innostus on totuuden henki ja ilman sitä ei totuudella ole voittoja. Olintus ei päästänyt Apekidestä niin helpolla.
Toisen uskonnollinen, toisen ylväs maailmankatsomus, kumpaisenkin viattomuuden tunne ja etenkin lohdun ajatus, minkä toveruus synnyttää, tekivät heistä sankareja. »Kuule! Kuuletko tuota riemuhuutoa? He iloitsevat katsellessaan ihmisverta!» Olintus huomautti. »Kuulen, sydämeni kuohuu, mutta jumalat tukevat minua.» »Jumalat! Oi, nuori mies, tällä hetkellä sinun pitää tunnustaa vain yhtä Jumalaa.
Hei, annahan minulle hiukan tuota kioslaista!» »Glaukus on paljon muuttunut; mutta kuinka maltillinen ja peloton!» »Ah! Saammepa nähdä, onko hän huomenna samanlainen. Mutta mikä avu enää onkaan rohkeus, kun tuo ateisti koirakin, tuo Olintus, osottaa samanlaista miehuutta!» »Tuo jumalankieltäjä!
Päivän Sana
Muut Etsivät