Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
»Ensimäisessä juhlallisessa kokouksessa, jossa oraakkelilta tiedustellaan», Olintus alotti saatuaan ensin toverinsa lämpimäksi, »sinä astut kokoontuneen joukon eteen ilmaiset kansalle sen petoksen, jonka alaiseksi se on joutunut ; kehota sitä astumaan esiin ja olemaan itse sen karkean, vaikkakin taidokkaan taikakoneiston paljastajana, jonka olet minulle kuvannut.
Mutta Olintus pääsi pian tämän äkillisen kauhuntunteen herraksi, hän osotti oikealla kädellään Arbakesta ja sanoi syvällä ja lujalla äänellä. »Murhaaja on tuon ruumiin ääressä! Kuka on murhaaja? Astu esiin, egyptiläinen, sillä niin totta kuin Herra elää, minä uskon, että sinä olet murhamies!»
»Olen Olintus, vankila- ja kuulustelutoverisi.» »Mitä! Sekö, jota sanotaan ateistiksi? Ovatko ihmisten rikkomukset saaneet sinut epäilemään jumalten olemassaoloa?» »Ah», Olintus vastasi, »en minä, vaan sinä olet oikea jumalankieltäjä; sillä sinä kiellät ainoan oikean Jumalan sen tuntemattoman Jumalan, jolle atenalaiset ovat pystyttäneet alttarin. Tälläkin hetkellä tunnustan Jumalaani.
Istujat olivat omituinen pari: toinen nuorimman uskonnon tunnustaja toinen mailman vanhimman uskonnon pappi. »Oletko ollut onnellinen senjälkeen kun minut niin äkkiä jätit?» Olintus kysyi. »Onko sielusi saanut rauhan tuossa papillisessa puvussasi? Oletko Jumalan ääntä kaivatessasi löytänyt lohdun Isiksen oraakkelin kuiskauksesta?
Kuka muu saattoi vaatia hänen vertaan kuin se, joka pelkäsi hänen todistustaan? Kuka tätä todistusta pahimmin pelkäsi? Egyptiläinen Arbakes!» »Kuulkaa häntä!» Arbakes sanoi, »kuulkaa häntä! Hän pilkkaa jumalia. Kysykää, uskooko hän Isikseen?» »Saatanko pahaan henkeen uskoa?» Olintus huomautti rohkeana. Kauhun värähdys puistatti joukkoa.
»Oi, taivas, oi, Kristus! Näen sinut jo!» Olintus huudahti kohottaen kätensä. »En vapise minä iloitsen, että pian pääsen vankilastani vapaaksi.» Glaukuksen pää painui alas. Hän tuumi, mikä ero oli hänen voimillaan ja kärsimystoverinsa uskaltavassa luottamuksessa. Pakana ei vapissut, mutta kristitty riemuitsi. Ovi kääntyi samassa saranoillaan, ja käytävässä välähtelivät keihäitten kärjet.
Sen meluisimmilta ja vilkkaimmilta kujilta Olintus poikkesi polulle, joka vei jonkun matkan päähän rannasta olevaan siimeiseen lehtoon. Tämä lehtokuja oli iltaisin pompeijilaisten mielipaikka, mutta kuumina ja touhukkaina päivänhetkinä se oli autio, ja silloin siellä tapasi vain joitakuita leikkiviä lapsia, jonkun mietiskelevän runoilijan tai jonkun kinastelevan filosofiparin.
Ottaen Nydiaa kädestä Glaukus harhaili pitkin käytäviä; hän löysi pian kristityn kopin. Olintus oli polvillaan ja rukoili.
Kenturio astui nyt esiin ja kysyi: »Kuulehan, Olintus, tai mikä nimesi lienee, perustuuko Arbakeehen kohdistamasi syytös selviin todistuksiin vai onko se vain epäluulo?» Olintus oli vaiti; egyptiläinen hymyili pilkallisesti. »Sinä siis tahdot Isiksen papin ruumiin haudata natsarealaisella eli kristillisellä tavalla?» »Tietysti.»
»Tapahtukoon niin», koko joukko yhtaikaa toisti. Siinä oli miehiä, jotka kahta poikkeusta lukuunottamatta olivat kansan alhaisoa. Näiksi poikkeuksiksi Apekides huomasi erään kaartinupseerin ja aleksandrialaisen kauppiaan. »Emme vaadi», Olintus alkoi, »emme vaadi sinulta vaitiolon lupausta.
Päivän Sana
Muut Etsivät