Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Näkeehän tuota pimeässäkin tämmöinen näkijä. Havukasanpahan vain näitte panna niin puhtaaksi, ettei jäänyt yhtä ainoata oksaa pohjaan. Ei ole ollut näkemisestä apua enää pitkään aikaan, ei siinä työssä eikä paljon muussakaan. Tuntotarkalta se on jo tehty, mikä on tehty. Pian tässä jään upposokeana talutettavaksenne ja hoidettavaksenne.
Ei, semmoista ei ole ollut, sillä emme ketään tunne. Mitäpä hyötyä siitä olisi ollutkaan, mieheni oli tainnuksissa kahdeksan viimeistä päivää". Hän kumartui ja pisti pitkää, hoikkaa oksaa kakluuniin; kolme neljättä osaa siitä pisti ulos aukosta, mutta puheen kestäessä hän sysäsi sitä sisään aina sitä myöten, kuin se suitsuten paloi poroksi. Pieni kasa samallaisia oksia oli laattialla.
Täti tarkastelee häntä: tuopa näyttää olevan tärkeää hommaa ... niin valikoitsee Sakris mukavaa oksaa. Eikä sellaista oikein mukavaa tunnu löytyvän, koskapa hän nyt tulee ja pyytää muorilta rautanaulaa. Sen hän sitten saa ... ja takoo sen petäjän kylkeen, vähän toista metriä korkealle, kaulansa Kohdalle. Siihen naulaan hän viimein ripustaa, verkkaan ja huolellisesti, taskukellonsa.
Ja Elli hyppäsi ylös maasta ja juoksi koivun luo... Paksu se oli ja oksat liian ylhäällä, eivätkä kädet edes ympärikään ulottuneet... Ei pääse ... ei pääse! Elli kierteli koivua ja katseli joka haaralta, mutta ei missään oksaa niin alhaalla, että olisi sille päässyt. Kun olisi kerran alimmalle oksalle päässyt, niin kyllähän sitten... Mutta sekin oli liian korkealla, eikä ollut kuka nostaisi.
Tämä sihteeri oli erittäin somankasvuinen mies, sillä hänellä oli kokonaista yksitoista oksaa ja saattoi siis yhdellä kertaa kirjoittaa yksitoista kirjettä yhtä helposti kun me pystymme kirjoittamaan vaan yhden ainoan.
Kari oli monta kertaa aikonut heittää pientä oksaa tuleen, mutta aikomus päättyi joka kerta siihen, että hän katsahti ovelle päin eikö Bergit jo tulisi. Hän ei voinut käsittää mihinkä tyttö oli jäänyt tänä iltana, ja kuitenkin hänen olisi pitänyt panna puuroa kiehumaan illalliseksi. Pitäisihän hänen viimeinkin tulla läävästä tupaan. Arne, Karin mies, oli tullut myöhään tupaan tänä iltana.
Mehiläishoitaja odottaa kunnes joukko on sulloutunut tiiviisti yhteen; sitten hän, pää leveän olkihatun peitossa (sillä rauhallisinkin mehiläinen käyttää ehdottomasti pistintänsä, kun se eksyy hiuksiin, joissa se luulee joutuneensa ansaan), mutta ilman naamaria ja ilman harsoa, jos hänellä nimittäin on kokemusta, kastettuaan ensin kyynärpäihin asti paljastetut käsivartensa kylmään veteen, korjaa parven ravistamalla voimakkaasti ylösalaisin käännetyn pesän yläpuolella oksaa, joka parvea kannattaa. Rypäle putoaa siihen raskaasti kuten kypsynyt hedelmä. Jos taas oksa on liian paksu, ammentaa hän joukkoa suoraan kauhalla ja kaataa sitten minne vain tahtoo nämä elävät kauhalliset, ikäänkuin jyviä ammentaisi. Hänen ei tarvitse pelätä mehiläisiä, jotka surisevat hänen ympärillään ja joukottain peittävät hänen käsiänsä ja kasvojansa. Hän kuuntelee niiden riemulaulua, joka ei ensinkään muistuta niiden sotalaulua. Hänen ei tarvitse pelätä, että parvi jakaantuisi, närkästyisi, hajaantuisi tahi lähtisi pakoon. Olen sen jo sanonut: sinä päivänä nuo salaperäiset työntekijät ovat juhlatunnelman vallassa ja niissä on luottamus, jota ei mikään voisi järkähyttää. Ne ovat luopuneet rikkauksista, joita niillä oli puolustettavina, eivätkä enää tunne vihollisiansa. Ne ovat vaarattomia, koska ovat onnellisia, ja onnellisia ne ovat syystä, jota emme tunne: ne täyttävät lain. Kaikilla olennoilla on täten sokean onnen hetki, jonka luonto niille varaa tahtoessaan saapua oman tarkotuksensa perille.
Neljässä ikkunassa oli toinen puoli avattu raolleen; ja nuori tyttöjoukko oli sisällä; ikkunat olivat sangen matalalla ja siellä näkyi lakkaamattoman ahkeria käsiä; likimmäisessä ikkunassa nosti tyttö juuri puolivalmista myrttiseppelettä sitä tarkastaaksensa, ennenkuin sitoi siihen toista oksaa.
Mikko uudisti lyöntinsä, tahtoi saada lyödyksi Venäjän herraa kasille, mutta hujauttaessa sattui pyssynpiippu koskettamaan hänen päänsä päällä olevaa petäjän oksaa, ja se hairautti niin paljon iskua, että lyönti sattui niskaan olkapään rajaan. Silloin Venäjän herra kamalasti älähtäen kaksin käsin tarttui niskaansa, pyörähti pois ja lähti pakenemaan.
Istukaa täällä Villen luona, niin minä menen metsään ja poimin sieltä niin monta oksaa, kun pussiseen mahtuu ja minä voin kantaa kotiin; voinhan minä käydä siellä kaksikin kertaa, niin piisaavat ne täksi illaksi ja huomen-aamuksi".
Päivän Sana
Muut Etsivät