Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Eräänä lauantaina ennen joulua oli Ojamylläri myynyt viljaa kaupunkiin, ja hyvin menestyneen kauppansa vuoksi oli Antti varsin hyvällä tuulella. Kun hän palatessaan oli kaupungista kappaleen matkaa kotiapäin ajanut, tapasi hän Kirja-Tiitsun joka myös oli käynyt kaupungissa asioilla.
"Hm", mietti Ojamylläri, "tuon päälle en suinkaan tahtoisi vannoa", mutta Kirja-Tiitsu lisäsi: "Ja mitä vielä tahdoin sanoa vanhan Sutlepan Rietun täytyy auttaa minua; sillä Anna taikka rahaa! ymmärrättekö? Ja muutenkin, sen verran kuin Annaa tunnen, hän on hyväsydäminen lapsi eikä anna asian tullakaan sille kannalle.
Hän tiesi kyllä jotain neuvoa, ja ukko päätti puhua hänen kanssa muutaman sanasen. Mutta ei ensinkään yhtäkkiä ja suoraan, vaan sen piti aivan "hiljaisesti" ja "sattumalta" tapahtua niinkuin mennyt vuonna torilta tullessa. Ja asia tapahtuikin ihan sattumuksesta. Eräänä päivänä, kun emäntä oli mennyt pois kotoa, istui Ojamylläri puutarhassa penkillä levähtäen peltotyöstään.
Joka kaupungissa ja kylässä, vieläpä joka perheessäkin on omat sala-kuiskuttelijat ja kontittelijat, jotka eivät suurempaa iloa tunne kuin sattumoilta kuultua salaisuutta heti ilmoittaa juuri niille, joiden ei suinkaan olisi pitänyt siitä tietoa saada. Eikö Männikön kylässä semmoista olisi ollut? Eipä vielä ollut viikkoakaan kulunut, niin tiesi Ojamylläri alusta loppuun koko asian.
"Sinä olet kipeä älä salaa " lausui ukko maata mennessä, ja tuskin oli Liisa laskeunut vuoteelle, ennenkuin hampaansa rupesivat vilusta yhteen lyömään. "Kas niin, siinä se on! Voi Herrani ja Jumalani!" huusi Ojamylläri, hypähti nopeasti vuoteelta ja puki jälleen päällensä.
Että Ojamylläri ei hevin ottaisi vitivaivaista miniää, sen he tiesivät myös, mutta molemmat olivat nuoria, voivat sekä tahtoivat odottaa, ja lupasivat ennen kuolla, kuin toisistansa erota niinkuin nuorien rakastavaisten aina on tapa!
Jos täysiä rahasäkkiä ja viljavia peltomaita aina seuraisi onni ja sydämen rauha, niin olisi vanha Antti Trimm eli Ojamylläri, niinkuin hänen myllynsä vuoksi häntä rahvas nimitti, varmaankin ollut onnellisin mies Männikön kylässä.
"Hänelle ei suinkaan", irvisti Kirja-Tiitsu, "ja jos panettekin hänet paulaan, niin emäntänne kuitenkin päästää hänet irti". "Minun emäntäni", kysyi Ojamylläri lyöden silmät seljälleen, "horisetko sa vai oletko päissäsi?"
Kun entinen kirjuri näki rikkaan Ojamyllärin tulevan kauniilla ruunallansa, jäi hän nöyrästi seisomaan tien viereen, sieppasi lakin päästänsä ja kumarsi syvään, juurikuin olisi Ojamylläri ollut joku pappi tahi tuomari. Rasva viettelee hiiren killeröön ja veijari tiesi mitä hän teki.
Kotvasen kulutta, Ojamylläri mutisi: "tätä en enää kestä " ja äkkiä ylös nousten huusi hän: "Keksi joku neuvo, Kirja-Tiitsu, tee asia tiedoksi, ja niin totta kuin rahvas sanoo minua rikkaaksi Ojamylläriksi yks pivontäysi hopearuplia ei saata minulle päänkipua!" Nyt oli Kirja-Tiitsu oikein mieliasiassaan, ja ahne Ojamylläri siellä, johon hän miestä tahtoi!
Päivän Sana
Muut Etsivät