United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Joku suuri kirjailija on sanonut, että näyttämölava pyytää olla maailma. Näyttämöllä näkee katsoja ihmisten hyveet ja paheet kuvattuina sellaisina kuin ne maailmassa esiintyvät. Hyveet saavuttavat kiitoksen, paheet saavat ansaitun palkkansa. Sovitus-enkelinä on Kaikkivaltiaan Jumalan sovittava käsi. Varsinaisia raittiusnäytelmiä löytyy niukalta.
Lieneekö vielä ollut eineenkään aika, mutta olisinpa syönyt oikein hyvän sijalta, jahka vaan olisi ollut mitä syödä. Ruoanmurua en ollut suuhuni pannut sitten eilen puolilta päivin ja aivan niukalta silloinkin.
Mitä se jotakin oli, sitä ei Iska kyennyt itsellensäkään oikein selittämään, eikä hän sitä olisi joutanut tekemäänkään, sillä aikaa oli hänellä nyt hyvin niukalta entiseen nähden. Milloin piti hänen pitkät päivät istua vierasten kanssa, joita ensi vuotena tuli ja lähti lakkaamatta; milloin taas täytyi isännän kyyditä emäntäänsä sinne ja sinne, johon emännällä oli sangen tähdellistä asiaa.
Mutta kun tilaa on niukalta eikä ole varaa uhrata talon keskustaa käytäviksi, voipi tämän keskustan muodostaa hauskaksi arkihuoneeksi. Siihen kun hauskasti asettaa tuoleja, kirjahyllyjä ja sohvia, muodostuu tämä hauska huone monessa suhteessa talon miellyttävimmäksi lepopaikaksi. "Monella ihmisellä on tapana nukkua ikkuna auki.
En katsonut sopivaksi tuoda heitä leiriin ilman teidän käskyänne.» »Siinä teitte aivan viisaasti», virkkoi Montrose. »Parasta onkin, että he pysyvät, missä nyt ovat, taikka että hakevat itselleen jonkin syrjäisen piilopaikan. Minä lähetän heille rahaa, vaikka minulla tätä nykyä on sitä tavaraa sangen niukalta.»
Minä olin aina rahan puutteessa, sillä isä antoi minulle hyvin niukalta. Ja he lupasivat minulle suuren summan äärettömän summan koko viisisataa puntaa. Kuka ne teille lupasi? kysyin. Muukalainen herra, johon olin Lontoossa tutustunut; häntä nimitettiin monsieur Bonnardiksi. Nimi oli ranskalainen, vaan en tiedä varmaan oliko hän sentään ranskalainen.
Puute oli makuusijoista ja niukalta oli ruokaakin maitoa ei riittänyt useinkaan kuin pienimmän velliksi ja isoäiti tuli aina viimeiseksi jaetuille aterioille, hän oli miniän mielestä liika laukku reessä.
Minä tiedän, että, jos Mr. Qvinion antoi minulle milloin hyvänsä shillingin, minä käytin sen päivälliseen tai teehen. Minä tiedän, että tein työtä aamusta iltaan saakka alhaisten miesten ja poikien kanssa, itse huonoruokkoinen lapsi. Minä tiedän, että kuljeksin pitkin katuja, kehnosti ja niukalta ravittuna.
Kotona olin tottunut viettämään aikani enimmäkseen ulkoilmassa, eikä siellä päivän valoa ja raitista ilmaa ollut koskaan puuttunut. Tässä uudessa asunnossani siihen sijaan oli niitä molempia jotensakin niukalta. Ihmekö siis että minulla oli ikävä, enkä oikein tahtonut viihtyä kuivan latinan kieliopin ääressä, vaan mieluummin maleksin joko joen rannalla kaarnalaivoja uittelemassa tahi Tikkamäellä puolukoita poimimassa. Isäntäväestäni näytti myös olevan samantekevä, olinpa minä kotona tai kylässä. Joskus näyttivät he olevan mielissäänkin, kun pysyin niin paljon poikessa, ja sentähden sanoi rouva minua aina "siivoksi pojaksi, joka ei ole kenenkään ristinä." Eräänä pilvisenä päivänä olin niinikään kaupungilla katselemassa, kun torille pystytettiin kaiken kokoisia ja näköisiä myymäkojuja. Muhkeat hevoset, ankarasti tömistäen maata, vetivät kaupunkiin iloisen ja tyytyväisen näköisiä maalaisia ja rusoposkisia kaunottaria, jotka nyt keräytyivät sinne huvitteleimaan, sillä tänään oli markkinain aatto. Ihmisiä kuhisi kaikkialla, niinkuin hyttysiä lämpimänä kesäiltana. Tuota vireää liikettä katsellessani jouduin muutaman rapistuneen, pienoisen kartanon kohdalle. Sen katolla raukeana liikahteli iso kolmivärinen lippu. Seinään oli kiinnitetty kookas paperi, jossa sormen paksuisilla kirjaimilla ilmoitettiin tunnetun saksalaisen taideniekan, herra Max Grünbergin, korkeain asianomaisten luvalla huvittavan yleisöä näyttelemällä marakatteja, apinoita ja muita ihmeitä. "Erittäin on kaikissa paikoissa nuoralla tanssijatar, neiti Margaretha, saavuttanut sivistyneen maailman suosion ja hän onkin ensimmäisen luokan taiteilija", sanottiin ilmoituksessa. Sisäänpääsy maksoi 20 kopekkaa, lapsilta ja palvelijoilta puolet. Paperissa oli vielä kuviakin, joista rumin ja hirvein oli eräs nuoralla tanssiva, naispukuun puettu olento apinako lienee ollut vai ihminen. Tästä sain selkoa sen verran, että siinä oli jonkunlainen "kometiia" kysymyksessä, ja kun en ennen mitään semmoista ollut nähnyt, päätin aivan ensi tilaisuudessa mennä sinne.