United States or Sint Maarten ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Tuhansia kiitoksia vaivoistanne. En tullut kysyneeksi edes nimeänne.» »Holpaisia minä olen.» »Vai Holpaisia. Niin kiitoksia vaan vielä kerran.» »Ei kestä.» He erosivat. Mari astui nyt kiiruusti kotiapäin. Kuta lähemmäksi hän tuli, sen ahtaammaksi kävi rinta. Jaksoiko hän taaskin mennä katselemaan sitä kurjuutta, sitä sairautta ja alastomuutta ja kaikenpuolista puutetta.
Siitä minut nostettiin ylös, mutta sillä aikaa oli Reichenberg saapunut kylästä ja saanut tietää poikansa hukkumisen. Toisena päivänä löydettiin ruumis, ja maahanpanijaisten jälkeen tahtoi kenraali palkita minua siten, että hän piti minua luonansa ottopoikana. Silloin annettiin minulle nimeksi Attila. Maria. Miksi ette saanut pitää omaa nimeänne? Attila.
"Vai niin," sanoi kapteeni sellaisella kasvojen muodolla kuin jos hän olisi juonut etikkaa; "en tiedä nimeänne, hm..." "Sallikaa minun esitellä kreivinna Tigerstjerna." Kapteeni vavahti vähän, vaan malttoi mielensä ja sanoi: "vai niin, nöyrä palvelianne, tehkää hyvin ja istukaa!" "Minun nimeni on myöskin Tigerstjerna," sanoi nuori mies, "muuten on minulla virka kuninkaallisessa kansliassa."
Komersroodi Ramberg on minun pappani. Minun mammani tykkää teistä. EEVA. Eihän komesrootin rouva tunne minua. ONNEN HERRA. Ei hän tiedä nimeänne ja kuka olette. Kun näimme teidät kirkon portailla, niin mamma sanoi: Wilhelm, ota nyt selko, missä hän asuu ja kuka hän on. Minä en uskaltanut tulla kadulla teiltä kysymään, pelkäsin että pahastutte. EEVA. Ettekö olekaan enää vihassa?
Kuinka saatoinkaan äsken tuota räätäliä sinuksi luulla. TUOVILA. Vaadi nyt hyvitystä, mitä tahdot. IMPI. Minä tyydyn siihen, mitä jo tarjosit. TUOVILA. Minä ymmärrän. IMPI. Vihdoin viimeinkin! Kahdeskymmenes kohtaus. TUOVILA. Hän on jo kokonaan terve. AINA. Kuinka on tämä selitettävä? OLLINEN. Saanko esittää vaimoni ja tohtori tohtori kas kun en muistakaan nimeänne.
Chillip, leppeästi hymyillen ja pudistaen päätänsä minua tarkastellessaan, "minusta tuntuu, kuin kasvoissanne olisi jotakin tuttua, Sir; mutta nimeänne tavottelen turhaan". "Ja kuitenkin tiesitte sen kauan aikaa, ennenkuin minä itse", vastasin minä. "Tiesinkö todella, Sir?" lausui Mr. Chillip. "Onko mahdollista, että minun oli kunnia, Sir, olla avullisna, kun ?" "On", sanoin minä.
KONRAD. Kuolinvuoteenne on kovin haikea ja kolkko, mutta kuolemanne kauvas kuuluisa ja peijaisenne komeat. FOKAS. Mutta kuinka astun sisään siihen toiseen maahan? KONRAD. Minä katselen ja tirkistelen, mutta en löydä teidän nimeänne elämän kirjassa. FOKAS. Et löydä? KONRAD. En, herrani. Ja tähän siis ehtyy kaikki tietoni teistä. FOKAS. Tässä on palkkas. KONRAD. Kiitän nöyrimmästi!
Se on minun asiani. Minä tottelen kuninkaan käskyjä enkä tarvitse teidän neuvojanne. Suomi on hukassa ja se tapahtuu teidän tähtenne! Ajatelkaa, herra kenraali, että tämä häpeä tahraa nimeänne tulevain sukupolvien silmissä! Onko teillä mitään muuta minulle sanottavana? On. Minä näen, että ummistatte korvanne sekä järjen että kunnian käskyiltä. Hyvä on, hallitus on käytöksenne tuomitseva.
"Vai niin, te ette edes tiedä kuka minä olen? Erinomaisen vähän te todellakin olette utelias, sittenkuin henkenne vaaralla pelastitte minut! Jos mahdollista oli myös, että harvat pelastuneista minun tunsivat. Tuskin minun tarvitsee sanoakaan, että ensimmäinen kysymykseni, sittenkuin taisin kysyä, ja kuultuani, että te olitte lähtenyt pois, koski teidän nimeänne.
Eräänä aamuna, kun Eetu juuri oli noussut vuoteeltaan, peseytynyt ja asettunut vakavin päätöksin »siviiliään» lukemaan, soitettiin kelloa ja sisään astuu ylioppilas, outo keltanokka. Katsoo paperiinsa, änkyttää: Tekö olette herra Kemppainen? Joo. Istukaa, olkaa hyvä. Kiitoksia. Minulla on täällä suomenmielisten ehdokaslista hoitokomiteaan, pyytäisin nimeänne tähän vaalilippuun. Jaha, jaha, jaha.