Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Totta se lampuoti on ollut huoleton. Kyllä lampuoti näkyisi lampuotina menevän, vaan siinä on paljon muita syitä. Osajyvät on myötynä liika huokeasta ja rahat ovat olleet velkana viidellä korolla, kun olisi saanut kuusikin. Eikö se nyt riitä, jos on senkin verran jäänyt rahoja kassaan kuin niitä on, puolusti Viija. Kuuluuhan se setä maksaneen vielä vähän isävainajan velkojakin.
Joka päivä lähettää hän tähystäjät rannalle katsomaan, joko laiva näkyisi ja minkä värisin purjein; mitään muuta ajatusta ei hänellä enää ole. Vihdoin antaa hän kantaa itsensä Penmarchin rannalle ja auringonlaskuun asti tuijottaa hän herkeämättä ulapalle. Kuulkaa siis, jalot herrat, mikä surullinen tapaus sattui, tapaus, jonka täytyy liikuttaa kaikkien rakastavien sydäntä.
Niin pian kuin nuorukainen oli saanut tämän selville, rupesi hän katselemaan eikö uimamiehiä näkyisi, ja suureksi ilokseen huomasi hän pian Capin, joka tuli huilaten virtaa alaspäin, sillä hän oli tahtonut ennen hukkua kuin mennä maalle metsäläisten sekaan.
Ei pienintäkään luotoa. Joka puolella vain meren selkä sulautui taivaan rantaan. Aurinko paistoi helteisesti. Ei vähintäkään tuulenhenkäystä tuntunut. Mutta laiva kulki kuitenkin eteenpäin, purjeet pullistuivat, ikäänkuin näkymätön voima olisi niitä ajanut eteenpäin. Kun vauhti kiihtyi kiihtymistään, niin perämies huolestui. Hän lähetti tähystelijän mastoon katsomaan, eikö sieltä näkyisi maata.
Eikä siinä malttanut monta minuuttia kerrallaan istua, kun täytyi käydä tähystelemässä, joko näkyisi venettä tulevaksi. Ei koskaan ennen ollut odotus niin pitkältä tuntunut. Jos vielä kaiken tämän odotuksen lisäksi isä unohtaa kirjeitä kysyä, niin sitten kelpaa. Aliina ihan väsyi alituisesta järvelle tähtäämisestä, kun isän tulo myöhästyi vuorokauden yli tavallisen ajan.
Juuri niin ajattelin minä, jatkoi nuorukainen; juuri niin ... juuri niin. Onko luutnantti likeisemmässä tuttavuudessa luutnantti Berndtsson'in kanssa? kysyi kenraali Jakobsstege ajutantiltansa. Olen, herra kenraali. Minä näin hänet viime supéella Anton'in luona. Hän näkyisi olevan kunnioitettava nuorukainen. Niin.
»Levin miekka», vastasi markiisi. »Mutta jos tahdotte luottaa kunniasanaani, niin saatan teitä, vien teidät kaikkien vartijain sivutse ja päästän täyteen vapauteen, antamalla teille passikirjan.» »Minä ehkä luottaisin teihin, korkea herra, jos ei kaulassanne jo näkyisi mustelmia sormieni pidosta. Mutta voittehan minulle sentään antaa passikirjankin onko kamarissanne kirjoitusneuvoja?»
Emäntä painautui taas peitteitten sisään, veti jalkansakin koukkuun, kuten ennen pikkutyttönä nukkuessaan, ja koetti olla peitteen alla kauan, jottei silmiin näkyisi mitään. Viimein kuitenkin hengitettävä ilma rupesi tuntumaan tukahduttavalta, hän nosti peitteen laitaa saadakseen raitista ilmaa henkeensä.
Itkettyään pitkän hetken, hän kuitenkin hieman rauhoittui, nousi ylös ja vaistomaisesti kiirehti akkunasta katsomaan eikö sieltä näkyisi rovastia tulevaksi. Tässä akkunan poskessa Kaisan istuessa, lapset asettuivat vuoteelleen ja nukkuivat. Kaisa siinä yhä vaan tulehtunein kasvoin istui myöhään yöhön.
Jos teidän Majesteettinne olisi niin armollinen ja joku päivä tulevalla viikolla tulisi tyköni päivälliselle, niin kyllä näkyisi, tulenko toimeen vaiko en." "Hyvä kenraali Hammer," sanoi kuningas, "kyllä noudatan käskyänne. Mutta", lisäsi hän pilkaten, "katsokaa vain eteenne, ett'en löydä mitään syytä tyytymättömyyteen."
Päivän Sana
Muut Etsivät