United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän puolestaan ei sekoittanut politiikkaa ahvääreihinsä, kertoi hän. Hän möi jokaiselle, joka vain tahtoi ostaa häneltä. Toista oli vuorineuvos Rabbingin laita! Hänellä oli aina suuret näköalat, laajat tarkoitusperät. Mie olenkin vain tällainen kamasaksa, nauroi hän. Johannes ei vastannut mitään. Kummat ajatukset kiertelivät hänen aivoissaan. Mutta Oikarinen oli jo kyllästynyt tähän paikkaan.
Se on nyt suorastaan ihanne siitä, mitä pohjoismaisesta maisemasta luonto ja ihmiskädet voivat saada aikaan. Suomalaisen luonnon heikkous on sen yksitoikkoisuus. Meidän kaikkein kauneimmat näköalat kärsivät sen vaihtelun puutetta, jota viljelys ja asutus suopi.
Kepillään hän pitkin matkaa huiski pieniä kiviä tieltä, että lensivät kauas pois, toiselle ja toiselle sivulle. Ja hän jatkoi puhettaan yhä enenevällä innolla: »Darwinin kehitysoppi on niin suuri voitto ihmiskunnalle, ettei vielä sen vertaista ole ollut. Se kerrassa repäisi halki verhon silmien edestä ja avasi äärettömät näköalat joka haaralle.
Hevosella ajajat eivät siitä välitä, eivät sitä huomaakaan, ja monet niistäkin, jotka jalkaisin kulkevat, valitsevat kernaimmin valtatien. Mutta minulle on metsäpolku maani kauneimmat näköalat näyttänyt ja vienyt minut luonnon lumotuimpiin pyhättöihin ja sentähden minä sitä kuljen.
Se olisi maantie, jota kaikki kulkevat ja jonka näköalat ovat kaikille yhtä hyvin tunnetut kuin minulle.
Mistä sen saisi siellä meillä? Kotoiset huiput ovat matalat ja näköalat ahtaat. Siellä matelee niin usein esille kysymys: mitä kuuluu meihin maailmanmeno? Mitä meillä on hyötyä siitä, olipa se millainen tahansa? Paraneeko meidän asiamme siitä, että maailma paranee? Pitäisikö rakastaa ventovierasten ihmiskuntaa vain sen vuoksi, että se on ihmiskunta?
Vastahan juuri taas olen tavannut sinut sydänkäpyni, niin nytkö sinut jättäisin? Ei! kaukana valtamerellä myrskyjen ulvotessa, ja aaltojen pauhatessa, olen uneksinut tästä hetkestä. Kun vieraiden maiden ihanat näköalat eteeni aukesivat ja mitä viehättävintä nautintoa tarjosivat, en voinut niistä iloita, sillä sydämmeni oli kaukana Pohjolassa, luona ihanan impeni, luona sydämmeni valitun.
Mahtoi tuntua päätä-pyörryttävältä olla nuori siihen aikaan. Taikka oikeammin: olla nuori suomalainen ylioppilas siihen aikaan, sillä kaikki tämä keväinen hurmaus kulki vielä toistaiseksi vain sivistyneen vallassäädyn kautta ja sen keskipiste oli Suomen yliopisto. Mutta suomalaiselle ylioppilaalle mahtoivat siihen aikaan avautua joka suuntaan äärettömät näköalat. Ja työ-alat.
Edellisen kukistaminen oli jälkimmäisenkin vertauskuvallista kukistamista. Olihan siinä elämäntehtävä. Olihan siinä näköalat, jotka voivat hurmata mielen ja täyttää sen suloisella kostonhekkumalla. Varsinkin kun siihen samalla yhtyi sukukosto. Sitä hän ei saanut, sitä hän ei voinut laiminlyödä. Sen hän oli isänsä, onnettoman, murtuneen isänsä, muistolle velkapää.
Palkitsihan työ itsensä, olihan se jo sellaisenaan ilo ihmiselle. Ja olihan se sitä suurempi ilo, mitä laajemmat aatteelliset näköalat ja korkeammat ihanteelliset tarkoitusperät sen takaa tekijälle kangastuivat. Työ aateloi ihmisen. Ja ihanne aateloi työn, arkipäiväisimmänkin. Se oli Johannes Tammisen usko, syvä ja järkkymätön. Hän katsoi äkisti kelloaan.