United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen ei tarwinnut enää muistuttaa Simpsaa, joka kääntyikin suorastaan porttiin, ja tuo julkisesti kuulutettu karkulas oli nähtäwästi pelastettu. Hänen polwensa wapisiwat, astuessa jalkaansa portin sisäpuolelle. Olga seurasi jo pian hänen kantapäissään. Simpsa oli pian yhdellä hyppäyksellä pihan yli.
Selwästi huomasin, ettei itse ukko eiwätkä hänen wanhimmat poikansakaan olleet lukemisen kautta saaneet minkäänlaista oppia; nuoremmassa pojassa, Matissa, oli wasta lukuhalu puhjennut tositarpeeksi. Mutta kaikissa muissakin oli silmin=nähtäwästi kaipaawa henki, joka haki tyydykettä.
Tämän sanottua Kola teki pikaisen liekkeen syrjään ja aikoi nähtäwästi äkkiä syöstä Annaan käsin, kun hänen toinen kätensä tawoitti pistolia. Anna jo oli kääntänyt pistolin suun hänen rintaansa kohti samassa kowa jyräys ja Kola waipui silmänräpäyksessä maahan. Silmien edessä olewa waara oli antanut Annalle kummallisen rohkeuden ja woiman.
Samalla innolla, samalla henkisellä ponnistuksella, waikka nähtäwästi heikommilla ruumiin woimilla, teki hän työtä ja niin taas teos walmistui oikeaan aikaan ja lähetettiin määräpaikkaansa.
Kirkkoherra istui synkän ja miettiwän näköisenä ja puhetta ei waan syntynyt. Kirkkoherra rupesi nyt tekemään poislähtöä. Kun isäntä tämän huomasi, esti hän sen, sanoen kahwin kohta joutuwan ja kirkkoherra jätti lähtönsä tuonnemmaksi. Tämän nähtyänsä tuli isäntä nähtäwästi iloisemmalle tuulelle. Hänen silmänsä säteiliwät ja suu oli wiehkeässä hymyssä.
Parkalan Pekko oli »vaatinut tietoa hammas-taudin woiteesta». Ja hän näkyy olleen Juteinille tuttu runoniekka; sillä Juteini alkaa runonsa sanoilla: »Rakas, runsas runoniekka, Pekko paras Parkalasta!» Vuonna 1841 Juteini on tavannut »Suomessa waeldajan, Herran Regulin», joka »kuuluisana kulkewainen» on »uusi weikko Ungerista!» Muistorunossaan hänelle hän vielä sanoo: »Näöstäsi nähtäwästi olet Suomen sukulainen». Teemme sitten pitkän hyppäyksen ajassa, aina vuoteen 1847, ennenkun taas tapaamme taipaleellamme Juteinin runon, joka vasta tällöin oli kirjotettu, »Endisen Lehtorin, Herran Rowastin Alopaeuksen lähteissä Wiipurista Juwan Pitäjääseen Kirkko-herraksi.» Runo on lyhyt, 14 säettä, mutta varsin sydämellinen. »Kauppa-Kirjaajan Herran Aatami Wilken Hauta-piirros 1847» on sangen kunnioitusta herättävä viipurilaista koulunperustajaa kohtaan.
Minulle ilmestyi nyt tilaisuus esitellä rowastille asiani. Rowasti oli hywin kärtytuulella; nähtäwästi oli hän tuskaantunut lukkarin suorasta puheesta. "Tuo mokoma räiwä on suuna ja päänä joka paikassa eikä häpee wastustaessaan parempiansa.
Sentähden olen sen säästänyt wihkiäisiksi. Mutta, paroni, minulla oli muutakin wähäinen rukous" Grönros ei ehtinyt jatkaa puhettansa, kun owi awautui, ja tuntematon mies sota=asussa tuli saliin ja astui paronin eteen. Hän weti poweltansa kirjeen, warustetun höyhenellä ja ojensi sen paronille. Paroni musersi pikaisesti sinetin, katsahti kirjeesen ja punastui nähtäwästi.
"Wielä; hän on naimisissa." "Eikö hän jaksaisi teitä elättää?" "Ei. Hän on köyhissä naimisissa ja hänellä on paljo lapsia; hänellä on kyllä työtä turkeistaan." "Entäs tyttärenne?" Se kysymys näytti mummoon käywän kipeästi. Hän säpsähti kysymyksen kuultuansa ja oli towin wastaamatta. Nähtäwästi taisteli joku sisällinen tunne hänen rinnassaan, sillä hänen hengityksensä käwi tiheästi ja raskaasti.