Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
Häntä olikin kohdannut sellainen tässä maassa ainoalaatuinen varotus, että eräs ruotsalainen, hänen kädestään lähtenyt kirjallinen esitys oli laillisen oikeudenkäynnin ja tuomion nojalla poltettu. Snellman jatkaa: Runoilijalahjaa sanan korkeimmassa merkityksessä ei voida myöntää Juteinin omanneen. Hänen laulunsa on siihen liiaksi mietiskelevä ja tarkotuksellinen.
Eversti hymyili vähän ivallisesti ja sanoi: "Myöntää täytyy, että tuo sirkun-kello on hyvin kummallinen kasvi!"
Kun jälleen tapasin hänet, oli hänellä muutamia uutisia kerrottavina minulle. "Minä olen puhunut Ambrosen kanssa", sanoi hän, "ja hän on pyytänyt minulta anteeksi. Me olemme sopineet asiasta, herra Lefrank. Mutta ... mutta..." "Mutta mitä neiti Naomi?" "Hän ei ole näköisensä, herra. Hän ei tahdo myöntää sitä; vaan minä en sille voi mitään, minä luulen hänen salaavan jotakin minulta".
Lilli olikin oikein viehättävän näköinen, kun hän tuossa vihannassa luonnossa istui valkopukuisena ja vaaleat hiukset hajallansa. Arvonkin täytyi itsekseen myöntää, että Lilli näytti erittäin suloiselta. Kauan eivät katselijat joutuneet Lillin muotoa ja olentoa ihailemaan ja arvostelemaan, sillä nyt Ahto astui näyttämön eteen, ruveten lausumaan Runebergin runoelmasta seuraavaa kohtaa: »Neidoll' oli äidiltänsä muisto, helmilöillä sommiteltu solki, timanteilla kaunistettu kallis. Saipa kaksi kosijaa nyt hälle: uljas, rikas, mahdikas ol' toinen, vaan hän mieli neidon helmisolkee. Toinen taasen kaino ol' ja köyhä, vaan hän mieli neidon sydänkultaa.
Kun hän kävi paikasta paikkaan ja teki kaikki, sekä mahdolliset että mahdottomat, työt nurkumatta, niin heidän mielessään oli jotain, joka ei mielellään tahtonut myöntää, että hän oli oikeassa, ja joka ei suinkaan ollut hyvillään hänen kauniista kasvoistaan; sillä sen verran he itsestään tiesivät, että kauneutta ei ollut heidän osakseen tullut.
Sitten vasta antoi Matti kirveen pois, ja miesten täytyi myöntää, että hän tosiaankin käytteli sitä varsin taitavasti. Joskus oli Matti työssä päiväkauden ja sai silloin useasti hyvänkin palkan, mutta jos häntä silloin pyydettiin pitemmäksi aikaa, katosi hän koko seuduilta.
Jaa, totta on, että yhteen aikaan pidin minä hänen vähästä viehättäväisyydestään enemmän kuin se ansaitsikaan ja tilani ankaruus myöntää; mutta voipiko se hupsu sentähden vaatia, etten minä saisi katsoa muihin kun häneen? Minä pelastin hänen, ettei häntä muurattu elävänä; voineeko mikään uhri olla kylliksi suuri semmoisesta hyvänteosta?
Hän otti sen kädestäni enkä vastustanutkaan ollenkaan, hän pisti sen taskuunsa ja naurahti taas, vieläpä niin kovaa, että forstmestarikin katsoi mistähän tuo ääni oli syntyisin. Istuin kuin kivettyneenä siinä. "Teidän täytyy toki myöntää," sanoi hän, "että tämmöinen kaapu on paljo mukavampi. Se ei peitä ainoastaan miestä, vaan lisäksi hänen varjonsakin ja mitä hyvänsä hän kulettaakaan mukanaan.
Kun hän katseli noita pikku olentoja, joiden hoito se hänen täytyi itsekseen myöntää ajan pitkään jäi yhä enemmin takapajulle, oli hänen ihan mahdoton pitää niitä enää kultakutrisina enkeleinä, jommoisina Herra ne oli hänelle antanut.
Maalarin Maija, joka kaikki seudussa tapahtuvat kihlaukset luki omaksi ansiokseen, ei sanonut uskovansa "koko historiaa, kun ei Taavetti enämpi, kuin Marjettakaan ole minulle siitä virkkanut mitään." Vasta seuraavana sunnuntaina täytyi Maijankin myöntää huhussa olevan hiukkasen perää, kun pappi saarnastuolista sitä seurakunnalle kertoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät