United States or São Tomé and Príncipe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Chateaubriand oli liian vanha, Lamartine liian mietiskelevä ja Mérimée taas, josta globelaiset alussa toivoivat uudistuksen johtajaa, oli liiaksi passiivinen luonne ruvetakseen rynnäkön etunenään; eikä hän arvattavasti jaksanut edes innostuakaan kaikista romanttisen koulun uudistuspuuhista.
Jo kauvan sitten oli hän aterioinut ja heräsi vihdoin vasta kun mietiskelevä, aina raskasmielinen Matrena, joka häntä palveli, korjasi kaikki pöydältä ja ojensi piipun hänelle. Hämärsi huoneessa, hänen sielunsa oli tyhjä ja murheellinen, täydellinen unimaailma laskeusi hänen ympärilleen ilman melua ja hälinää. Pienessä huoneessa vallitsee hiljaisuus.
Täällä on aivan liian iloista ja eloisaa minulle, ja minä olen sellaisessa mielentilassa, että haluan tulla yksinäisille Unkarin aroille. Mitä joutavia! sanoi Konrad. Kuta synkemmäksi tuntee mielensä, sitä enempi täytyy koettaa huvitella. Yksi ainoa ilta Casinoteaatterissa on virkistävämpi kuin koko viikon mietiskelevä yksinäisyys.
Häntä olikin kohdannut sellainen tässä maassa ainoalaatuinen varotus, että eräs ruotsalainen, hänen kädestään lähtenyt kirjallinen esitys oli laillisen oikeudenkäynnin ja tuomion nojalla poltettu. Snellman jatkaa: Runoilijalahjaa sanan korkeimmassa merkityksessä ei voida myöntää Juteinin omanneen. Hänen laulunsa on siihen liiaksi mietiskelevä ja tarkotuksellinen.
Elinani oli muutoin niin muuttumatta, ehkä vaan vähän enemmän ajatuksissaan ja mietteissään kuin tavallisesti. Välistä minä kuitenkin luulin huomaavani, että tuo mietiskelevä katse ilmaantui varsinkin sedän läsnä ollessa ja että se etupäässä tarkotti häntä.
Useamman kerran oli Messeniuksen mietiskelevä henki ollut eksymäisillään Kabbalan ja noituuden viekoitteleviin harhakäytäviin; ainoastaan hänen uuttera työnsä ja hänen vaimonsa uskonnolliset varoitukset estivät häntä sitä tekemästä.
Fröding on jo pitkät ajat ollut kivulloinen ja mietiskelevä mies ja omatekemässään elämäkerrassa hän vakuuttaakin, ettei hän oikeastaan ole koskaan ollut mikään »nuori runoilija» . Kun hän v. 1890 julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa nimeltä "Guitarr och Dragharmonika", hämmästytti hän sentään kaikkia mitä reippaimmilla, kansanomaisimmilla ja tuoreimmilla »Vermlantilaisilla lauluilla», joissa muodoltaan erittäin luonteva ja vallaton, sisällykseltään oikein tarttuvan humoristinen iloisuus kävi käsikädessä tosirunollisen tunteen kanssa.
Aivan arvoitukselta tuntui hänestä, miten niin iloisella ja varmauskoisella äidillä voi olla tuommoinen umpimielinen, mietiskelevä tyttö. Lopetettuaan laulunsa, tuli Anna sohvan luo ja neuvoksetar veti hänet hellästi lähemmä itseään. Pastori oli huomaavinaan kyyneleitä hänen kauniissa silmissään.
Tämän hallituksesta ei historia tiedä juuri mitään erityistä; hänen aikansa oli rauhallinen ja valtakuntaa johti tunnollinen ja hyvää tarkoittava ruhtinas. Häntä seurasi ottopoikansa Markus Aurelius, joka myöskin otti Antoninus-nimen. Ollen oppinut, mietiskelevä filosofi käytti hän enimmän aikansa tutkimisiin. Opintojen rauhasta riistivät hänet pois tuon tuostakin keisarikuntaa uhkaavat vaarat.
Tottumus loi hänen elämäänsä ikäänkuin kerrostuman alistuvaisuutta, niinkuin muutamat vesilajit jättävät esineihin kalkkikuoren. Ja hänen sydämessään heräsi jälleen eräänlainen mielenkiinto jokapäiväisen elämän tuhansia pikkuseikkoja kohtaan, halu vaatimattomaan, pieneen askarteluun. Hänessä kehittyi omituinen mietiskelevä alakuloisuus, hämärä elämän pettymys. Mitä tarvitsi hän? Mitä kaipasi hän?