Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Minä en pelkää sinua ... pelkään itseäni ... heikkouttani... Keimailua! mutisi kreivi itsekseen, mutta, lisäsi hän ääneensä, sinähän rakastat minua, ja kuitenkin olet kova kuin timantti! Mustalaisnainen katsoi jälleen kelloa. Taasen sinä vilkaisit kelloon! huomautti kreivi hämmästyneenä; sehän on merkillistä, Jolanta! Mitä merkillistä siinä on?
Mestauksen toimeenpanijan kertomuksen mukaan oli pahantekijä viimeisenä hetkenään muiden muassa lausunut: »eikö minua armahdeta, eikö minua armahdeta?» niinkuin hän olisi ollut täysin vakuutettu armon saamisesta, arvatenkin sen suuren palveluksen vuoksi, jonka hän oli tehnyt viranomaisille paljastamalla kreivi Lejonborgin petolliset puuhat, mihin luuloon mustalaisnainen aivan varmaan oli hänet saattanut.
Mutta ennemmin?... Minähän kävin sinun luonasi useita kertoja, ennenkuin pääsin kreivin palvelukseen. Hän tietää meidän olevan lapsuustovereita ja sitäpaitsi olen sanonut hänelle, että sinä juuri minun suosituksestani pääsit kreivin palvelijaksi... Ole levollinen ... niin, miksi en voisi sitä sanoa ... rakas Brunoni! Mustalaisnainen ojensi arvoisalle lapsuustoverilleen kätensä.
Sitä hän ei tule käsittämään koskaan... Tosin hänen aivonsa ovat terveet, mutta niin syvälle ne eivät jaksa ajatella. Mutta kerran hän sen vielä käsittää! huusi mustalaisnainen, nousten leposohvalta; kerran hän tulee sen tietämään!... Ja sen sanon hänelle minä ... minä itse kuiskaan hänen korvaansa sen kauhean syyn ... ha ha!
En minäkään hylkää sinua! sanoi mustalaisnainen; minut saa ennemmin repiä palasiksi kuin petän sinut, Bruno... Bruno, käsitätkö kuinka rajattomasti olen sinulle kiitollinen, kuinka tavattomasti minä sinua rakastan? Voi, miten minä olen tällä hetkellä onnellinen! riemuitsi mustalainen; jokaisesta sinun sanastasi minulle minä annan tikariniskun sinun vihollisellesi.
Mustalaisnainen sävähti, niinkuin se, joka huomaamattaan on paljastamaisillaan sisimmän itsensä, mitä hän ei millään ehdolla tietensä tekisi. Ole rauhallinen, ystäväni! sanoi hän, puristaen Brunon kättä; me tulemme kuulumaan toisillemme ... älä ajattele enää palanutta aarretta ... minulla on tarpeeksi meille molemmille.
Sinun tulee saada tilavampi temppeli, mieluummin Kuningattarenkadun varrella... Minä hankin sen sinulle, ehdotti onnellinen rakastaja; mutta tulehan nyt tänne ja istuudu!... Mitä sinä ajattelet?... Niinhän sinä olet mietiskelevän näköinen kuin kirjatoukka... Mitä sinä ajattelet? Mitäkö ajattelen? kysyi Anna hajamielisenä. Niin. Oh, minä muistelen entisiä, vastasi mustalaisnainen.
Kas niin, neiti, virkkoi muuan vieras miesääni aivan leposohvan vieressä; rauhoittukaa nyt vähän ... kreivi on jo siksi tajuissaan, että hänen täytyy voida vastata niihin kysymyksiin, jotka hänelle teen. Armoa! Antakaa hänelle armoa! rukoili mustalaisnainen, painaen päänsä niin kovasti kreivin rintaa vasten, että viimemainittu oli vähällä tukehtua tästä hellyydenosoituksesta.
Vannotko kuolemassakin kuuluvasi Annalle? kuiskasi mustalaisnainen, juovuttaen hänet hengityksellään. Vannon, vannon, Anna! Etkä koskaan jätä minua... Sen vannon! Etkä petä minua... Vannon, etten sitä tee! Ennemmin kuolet, annat itseäsi kiduttaa kuin petät minut... Minä vannon sen! Vannotko isäsi ja äitisi luitten nimessä? Minä vannon isäni ja äitini luitten nimessä!
Mustalaisnainen tarkasteli kirjettä, antaen sen sitten takaisin kreiville: Epäluuloni oli perusteeton, virkkoi hän; olen siitä onnellinen, ylpeä... En siis ole lahjoittanut rakkauttani ja luottamustani arvottomalle miehelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät